Renault Formula 1 -sarjassa

Alkuvaikeuksia (1977–1978) muokkaa

1977 muokkaa

Kausi 1977 oli Renault-tallin ensimmäinen kausi Formula 1 -sarjassa. Talli tuli sarjaan tavoitteenaan voittaa maailmanmestaruus täysin ranskalaisella kokoonpanolla (kuljettaja, moottori, auto, renkaat, öljyt).^[3] RS01-auton ainoaksi kuljettajaksi pestattiin ranskalainen Jean-Pierre Jabouille. Rengastoimittajaksi valittiin Michelin ja rahoituksen sekä öljyt talli sai Elfiltä.^[4]

Formula 1 -sarjan historian ensimmäinen turbomoottorilla varustettu auto, Renault RS01, esiteltiin 10. toukokuuta 1977 Pariisissa. Moottori oli 1,5-litrainen Renault Gordini EF1 V6. Ensimmäisen kerran auto nähtiin kilpailussa Britannian GP:ssä heinäkuussa. Auto kärsi ylikuumenemisongelmista ja hitaasta kaasun reagoinnista sekä kaiken moottoritehon hyödyntäminen oli vaikeaa.^[3] Luotettavuusongelmien ja ulkonäön takia autoa nimitettiin keltaiseksi teekupiksi (yellow teapot).^[5]

Hollannin GP:ssä Jabouille ajoi aika-ajoissa jo kymmenenteen lähtöruutuun, mutta kilpailussa maaliin pääsy jäi haaveeksi. Kauden toiseksi viimeisessä kilpailussa, Kanadan GP:ssä, Jabouille karsiutui kilpailusta. Tämän jälkeen Renault ei enää osallistunut kauden päättäneeseen Japanin GP:hin.^[6]

1978 muokkaa

Kaudella 1978 talli jatkoi samalla edelliskauden kokoonpanolla. RS01-auton ainoana kuljettajana jatkoi Jean-Pierre Jabouille. Renault keskittyi F1-projektiin sen voitettua ensimmäisen Le Mansin 24 tunnin ajon.^[7]

Kauden aikana auton nopeus alkoi parantua, mistä osoituksena olivat Jabouillen aika-ajosijoitukset kymmenen parhaan joukossa.^[8] Itävallan- ja Italian GP:ssä hän oli jo kolmanneksi nopein. Ensimmäisen kerran RS01-auto selvisi maaliin saakka kymmenenneksi Monacon GP:ssä. Espanjan GP:ssä Jabouille oli maalissa 13. Seitsemän perättäisen keskeytyksen jälkeen Yhdysvaltain GP:ssä Watkins Glenin radalla Jabouille ajoi maaliin neljäntenä ja saavutti tallille sen historian ensimmäisen pistesijoituksen. Kauden päättäneessä Kanadan GP:ssä Jabouille oli vielä 12.^[6]

Valmistajien MM-sarjassa talli sijoittui 12:nneksi kolmella pisteellä.^[9]

Läpimurto (1979–1980) muokkaa

1979 muokkaa

Kaudeksi 1979 talli lähti MM-sarjaan kahden kuljettajan voimin. Jean-Pierre Jabouille sai rinnalleen ranskalaisen René Arnoux'n. Kauden alussa käytössä oli vielä RS01-auto ja Michelinin renkaat.^[10]

Kauden kolmannessa kilpailussa Etelä-Afrikan GP:ssä Jabouille saavutti Renault'n historian ensimmäisen paalupaikan. Kilpailussa kumpikaan autoista ei kuitenkaan jaksanut maaliin saakka.^[10]

Monacon GP:hin talli sai käyttöönsä uuden auton, malliltaan RS10.^[7] Seuraavaksi ajetussa tallin kotikilpailussa, Ranskan GP:ssä, talli saavutti historian ensimmäisen voiton, kun Jabouille ajoi paalupaikalta voittoon. Arnoux täydensi tallin menestystä sijoittumalla kolmanneksi lähdettyään kilpailuun toisesta lähtöruudusta. Hän myös ajoi kilpailun nopeimman kierroksen. Britannian GP:ssä Arnoux ajoi toistamiseen peräkkäin palkintokorokkeelle sijoittumalla kilpailussa toiseksi. Jabouille starttasi Saksan GP:hin paalupaikalta, mutta joutui keskeyttämään Arnoux’n tavoin jo kilpailun alkuvaiheessa. Itävallan GP:ssä Arnoux oli aika-ajojen nopein ja ajoi kilpailun nopeimman kierroksen, mutta lopputuloksissa hän joutui tyytymään kuudenteen sijaan. Jabouille jatkoi tallin paalupaikkaputken neljän kilpailun mittaiseksi Italian GP:ssä. Moottoririkko kilpailun lopussa kuitenkin päätti hänen matkantekonsa. Kauden päätöskilpailussa, Yhdysvaltain GP:ssä, Arnoux ajoi seitsemännestä lähtöruudusta toiseksi.^[11]

Renault saavutti kauden aikana yhteensä 26 pistettä. Valmistajien MM-sarjassa se sijoittui kuudenneksi.^[12]

1980 muokkaa

Kauteen 1980 talli lähti kuljettajinaan tutut Jean-Pierre Jabouille ja René Arnoux. Auto kantoi mallinimeä RE20 ja renkaat toimitti Michelin.^[13]

Kauden toiseen kilpailuun, Brasilian GP:hin, Jabouille starttasi paalupaikalta. Kilpailussa hän joutui kuitenkin keskeyttämään, mutta Arnoux puolestaan onnistui saavuttamaan nopeimman kierroksen ja uransa ensimmäisen voiton. Seuraavaksi ajetussa Etelä-Afrikan GP:ssä merkkipaalut jakaantuivat samalla tavalla Renault-kuljettajien kesken, kun Jabouille lähti paalulta ja Arnoux voitti kilpailun sekä ajoi nopeimman kierroksen. Kilpailun jälkeen talli nousi valmistajien MM-sarjassa ensimmäiseksi ja Arnoux siirtyi kuljettajien MM-sarjan kärkeen ensimmäistä kertaa.^[14]

Belgian GP:ssä Arnoux ajoi pisteille neljänneksi. Tallin ja kuljettajien kotikilpailussa Ranskan GP:ssä Arnoux suoriutui maaliin viidentenä. Viiden peräkkäisen keskeytyksen jälkeen Jabouille pääsi viimein juhlimaan kauden ensimmäistä voittoaan Itävallan GP:ssä. Arnoux lähti kilpailuun paalupaikalta ja ajoi kilpailun nopeimman kierroksen, mutta selviytyi maaliin vasta yhdeksäntenä. Hollannin GP:ssä Arnoux ajoi paalupaikalta toiseksi ja ajoi kilpailun nopeimman kierroksen. Italian GP:hin tallin autot starttasivat kolmatta kertaa peräkkäin eturivistä, kun Arnoux oli ensimmäisessä ja Jabouille toisessa lähtöruudussa. Kilpailussa Arnoux jäi vasta kymmenenneksi ja Jabouille joutui keskeyttämään.^[14] Kanadan GP:ssä sattuneessa ulosajossa Jabouille loukkasi jalkansa ja tämän seurauksena joutui päättämään Formula 1 -uransa.

Valmistajien MM-sarjassa Renault sijoittui neljänneksi 38 pisteellä ja oli paras Michelinin renkaita käyttänyt talli.^[15]

Mestaruuden tavoittelu (1981–1983) muokkaa

1981 muokkaa

Kauteen 1981 talli lähti uuden kuljettajan voimin, kun René Arnoux'n kuljettajapariksi palkattiin ranskalainen Alain Prost, josta tuli myöhemmin urallaan nelinkertainen maailmanmestari. Kauden viidessä ensimmäisessä kilpailussa tallilla oli käytössään edelliskauden auton päivitetty versio, RE20B. Rengastoimittajana oli Michelin.^[16]

Tallin molemmat kuljettajat avasivat kauden pistetilinsä kolmannessa kilpailussa, Argentiinan GP:ssä, kun Prost ajoi toisesta lähtöruudusta kolmanneksi ja Arnoux oli viides.^[17] Monacon GP:ssä talli sai käyttöönsä uuden RE30-auton, mutta kilpailussa molemmat kuljettajat joutuivat keskeyttämään.^[18]

Talli onnistui jälleen kotikilpailussaan Ranskan GP:ssä, kun Prost ajoi uransa ensimmäiseen voittoon ja Arnoux oli neljäs lähdettyään paalupaikalta. Prost saavutti myös kilpailun nopeimman kierroksen. Seuraavaksi ajetussa Britannian GP:ssä Arnoux oli aika-ajoissa nopein ja Prost toinen. Kilpailussa Arnoux saavutti nopeimman kierroksen ja oli lähellä voittoa, mutta hän joutui keskeyttämään kärkipaikalta neljä kierrosta ennen maalia. Saksan GP:hin Prost starttasi vuorostaan paalupaikalta ja Arnoux hänen rinnaltaan toisesta lähtöruudusta. Lopputuloksissa Prost oli toinen ja Arnoux 13. Itävallan GP:ssä Arnoux ajoi paalupaikalta toiseksi ja Prost keskeytti lähdettyään toisesta ruudusta. Hollannin GP:ssä talli valtasi eturivin lähtöruudut jo neljännen kerran peräkkäin, kun Prost oli paalulla ja Arnoux toinen. Prost onnistui kilpailussa palauttamaan tallin voittokantaan ottamalla kauden toisen voittonsa. Italian GP:hin Arnoux starttasi paalupaikalta, mutta Prost nousi kolmannesta lähtöruudusta kärkeen jo ensimmäisellä kierroksella ja piti sijoituksensa ruutulipulle saakka. Kauden päättäneessä Las Vegasin GP:ssä Prost ajoi toiseksi.^[18]

Valmistajien MM-sarjassa Renault sijoittui parhaana ranskalaistallina kolmanneksi. Pisteitä Prost ja Arnoux saavuttivat kauden aikana yhteensä 54.^[19]

1982 muokkaa

Kaudella 1982 talli kilpaili viimeistä kertaa kahden ranskalaiskuljettajan voimin, kun RE30B-autolla ajoivat Alain Prost ja René Arnoux. Michelin jatkoi rengastoimittajana.^[20]

Kausi alkoi mainiosti, kun Prost voitti avauskilpailun, Etelä-Afrikan GP:n, ja paalupaikalta startannut Arnoux oli kolmas. Prost saavutti myös kilpailun nopeimman kierroksen. Prost jatkoi voittokulkuaan seuraavaksi ajetussa Brasilian GP:ssä, jossa hän saavutti myös paalupaikan ja nopeimman kierroksen. San Marinon GP:ssä Arnoux saavutti tallin historian 20. paalupaikan ja Prost starttasi hänen rinnaltaan toisesta lähtöruudusta, mutta kilpailussa molemmat joutuivat keskeyttämään teknisten ongelmien takia. Prost lähti paalupaikalta ja Arnoux toisesta lähtöruudusta Belgian GP:hin, mutta kilpailussa molemmat keskeyttivät jälleen. Monacon GP:ssä oli Arnoux'n vuoro startata paalupaikalta, mutta edellisten kilpailuiden tapaan hän keskeytti. Keskeytyksen seurauksena Prost siirtyi kärkeen, mutta hänkin joutui keskeyttämään vain kolme kierrosta ennen maalia. Itä-Yhdysvaltain GP:ssä Prost saavutti aika-ajoissa paalupaikan, mutta keskeytti jälleen kilpailussa. Arnoux lähti paalupaikalta ja Prost toisesta eturivin lähtöruudusta Hollannin GP:hin, mutta molemmat kuljettajat keskeyttivät kilpailussa ja samalla tallin pisteetön jakso kasvoi seitsemän kilpailun mittaiseksi.^[21]

Prost palasi pistekantaan Britannian GP:ssä sijoittumalla kuudenneksi. Arnoux katkaisi yhdeksän kilpailun mittaisen pisteettömän putkensa ajamalla Ranskan GP:ssä paalupaikalta voittoon. Menestystä tallin kotikilpailussa täydensi Prost toisella sijallaan, joka samalla takasi tallin ensimmäisen kaksoisvoiton. Saksan GP:ssä Arnoux sijoittui toiseksi lähdettyään kilpailuun kolmannesta ruudusta. Dijonin radalla Ranskassa ajetussa Sveitsin GP:ssä Prost starttasi paalupaikalta ja saavutti kilpailun nopeimman kierroksen, mutta joutui lopputuloksissa tyytymään toiseen sijaan Keke Rosbergin ohitettua hänet. Italian GP:ssä Arnoux saavutti tallin kauden neljännen ja viimeisen voiton sekä nopeimman kierroksen. Prost ajoi vielä kauden päättäneessä Las Vegasin GP:ssä paalupaikalta neljänneksi.^[21]

Kauden aikana erot kärkitallien välillä olivat tasaiset, mutta Renault'lla oli nopein auto. Tallin heikkoudeksi muodostui kuitenkin jälleen luotettavuusongelmat. Prost ja Arnoux johtivat lähes puolet kauden kilpailukilometreistä,^[8] mutta mestaruuden vei Ferrari Renault'n jäädessä kolmanneksi. Pisteitä talli saavutti 62.^[22]

1983 muokkaa

Kaudeksi 1983 Prost sai uudeksi tallikaverikseen yhdysvaltalaisen Eddie Cheeverin, kun René Arnoux siirtyi Ferrarille. Cheever oli tallin ensimmäinen ei-ranskalainen kuljettaja. Kauden alussa käytössä oli RE30C-auto ja Michelinin renkaat.^[23]

Tulokset alkoivat parantua, kun talli sai Länsi-Yhdysvaltain GP:ssä käyttöönsä uuden hiilikuiturunkoisen RE40-auton.^[8] Sitä seuranneessa Ranskan GP:ssä Prost ajoikin paalupaikalta voittoon ja saavutti myös kilpailun nopeimman kierroksen. Cheever täydensi tallin menestystä sijoittumalla palkintokorokkeelle kolmanneksi. San Marinon GP:ssä Prost sijoittui toiseksi ja takasi ranskalaiskuljettajien kolmoisvoiton. Prost starttasi paalupaikalta Monacon GP:hin, mutta kilpailussa hän taipui kolmanneksi. Belgian GP:ssä Prost venytti palkintokorokeputkensa neljän kilpailun mittaiseksi ajamalla paalupaikalta voittoon. Cheever nousi kilpailussa kahdeksannesta ruudusta kolmanneksi. Kandan GP:ssä oli Cheeverin vuoro vastata tallin parhaasta tuloksesta, kun sijoittui kilpailussa toiseksi Prostin jäädessä viidenneksi.^[24]

Britannian GP:ssä Prost saavutti kauden kolmannen voittonsa. Hän ajoi myös nopeimman kierroksen kilpailussa. Saksan GP:ssä Prostin oli tyytyminen neljänteen sijaan, mutta seuraavaksi ajetussa Itävallan GP:ssä hän voitti ja ajoi kilpailun nopeimman kierroksen. Cheever oli lopputuloksissa neljäs. Italian GP:ssä Cheever oli kolmannen kerran kauden aikana kolmas. Euroopan GP:ssä Prost oli toinen ja hän lähti kauden päätöskilpailuun, Etelä-Afrikan GP:hin, MM-pistejohdossa. Prost joutui kuitenkin keskeyttämään kilpailun ja Nelson Piquet varmisti mestaruuden itselleen kahden pisteen erolla sijoittumalla kolmanneksi.^[24] Epäonnistuneen loppukauden takia katkeria lausuntoja tallista antanut Prost sai lopulta potkut.^[8]

Valmistajien MM-sarjassa Renault sijoittui toiseksi 79 pisteellä. Mestaruuden voittanut Ferrari jäi kymmenen pisteen päähän.^[25]

Suoritukset heikkenevät, vetäytyminen sarjasta (1984–1985) muokkaa

1984 muokkaa

Kaudella 1984 tallissa aloitti kaksi uutta kuljettajaa; ranskalainen Patrick Tambay ja brittiläinen Derek Warwick. RE50-autossa oli uusi Renault-Gordini EF4 -turbomoottori sekä Michelinin renkaat.^[26]

Tambay avasi pistetilinsä heti kauden avanneessa Brasilian GP:ssä sijoittumalla viidenneksi. Warwick ajoi palkintokorokkeelle kolmanneksi seuraavaksi ajetussa Etelä-Afrikan GP:ssä. Tambay saavutti kilpailun nopeimman kierroksen, mutta joutui keskeyttämään polttoaineen loputtua. Belgian GP:ssä Warwick jatkoi hyviä otteitaan sijoittumalla toiseksi, kun Tambay oli vasta seitsemäs. San Marinon GP:ssä Warwick piti aika-ajoissa hankkimansa neljännen sijan maaliin saakka. Tambay onnistui saavuttamaan paalupaikan kotikilpailussaan Ranskan GP:ssä, mutta kilpailussa hän jäi toiseksi Niki Laudan taakse. Monacon GP:ssä Tambay mursi jalkansa ajettuaan tallikaveri Warwickin perään sateen kastelemalla liukkaalla radalla. Tambay kuitenkin palasi kilpailemaan jo Itä-Yhdysvaltain GP:ssä. Warwick katkaisi viiden kilpailun mittaisen keskeytysputkensa Britannian GP:ssä sijoittumalla toiseksi. Saksan GP:ssä tallin molemmat autot selvisivät pisteille, kun Warwick oli kolmas ja Tambay viides. Hollannin GP:ssä Tambay ajoi viimeistä kertaa kauden aikana pisteille sijoittumalla kuudenneksi. Kauden päätöskilpailussa, Portugalin GP:ssä, Philippe Streiff teki F1-debyyttinsä ajamalla tallin kolmatta autoa, mutta hän joutui Warwickin tavoin keskeyttämään. Tambay sijoittui juuri pisteiden ulkopuolelle seitsemänneksi.^[27]

Renault sijoittui valmistajien MM-sarjassa viidenneksi 34 pisteen turvin.^[28] Voittoihin talli ei enää kauden aikana yltänyt ja etu turbomoottorin kehityksessä oli jo hävitty. Pistepottikin oli reilusti edelliskausia pienempi.^[8]

1985 muokkaa

Kausi 1985 jäi tallin viimeiseksi F1:ssä, ennen paluuta 2000-luvulla. Kuljettajaparina jatkoivat Patrick Tambay ja Dereck Warwick. RE60-autossa oli Renault EF4B -turbomoottori ja Goodyearin renkaat.^[29] Tallista oli lähtenyt edelliskauden jälkeen pääsuunnittelija Michel Tétu ja tallipäällikkö Gérard Larrousse.^[8]

Tambay aloitti kauden edelliskauden tapaan ajamalla viidenneksi Brasilian GP:ssä. Portugalin GP:ssä hän ajoi palkintokorokkeelle kolmanneksi ja toisti sijoituksensa seuraavaksi ajetussa San Marinon GP:ssä. Warwick avasi kauden pistetilinsä selviytymällä viidentenä maaliin Monacon GP:ssä. Tallin kotikilpailussa Ranskan GP:ssä Tambay sai käyttöönsä RE60-auton kehitysversion ja oli lopputuloksissa kuudes Warwickin ollessa seitsemäs. Britannian GP:ssä Warwick ajoi toistamiseen kauden aikana viidenneksi ja saavutti näin kaksi MM-pistettä. François Hesnault ajoi Saksan GP:ssä tallin kolmatta autoa, johon oli kiinnitetty ns. onboard-kamera ensimmäistä kertaa F1-historiassa. Kaikki Renault'n kuljettajat joutuivat kuitenkin keskeyttämään kilpailun. Warwick ajoi kaudella viimeistä kertaa pisteille Belgian GP:ssä sijoittumalla lopputuloksissa kuudenneksi.^[30][31]

Valmistajien MM-sarjassa Renault’n oli tyytyminen seitsemänteen sijaan. Pisteitä talli saavutti kauden aikana vain 16, kun samaa moottoria käyttänyt Lotus saalisti 71 pistettä.^[32] Tallina Renault vetäytyi sarjasta, mutta jäi vielä moottorintoimittajaksi.^[8]

Paluu F1-sarjaan, nousujohteinen alku (2002–2004) muokkaa

2002 muokkaa

Ranskalainen autonvalmistaja Renault teki paluun Formula 1 -sarjaan omana tallina kaudella 2002 ostamalla Benetton-tallin.^[33][1] Kuljettajiksi valittiin italialainen Jarno Trulli ja brittiläinen Jenson Button. R202-autossa oli Michelinin renkaat.^[34]

Talli lähti kauteen tavoitteenaan sarjan neljänneksi parhaan tallin asema. Tallin johdon mukaan voitto ei kuitenkaan ollut vielä tavoitteena.^[35]

Kauden avauspisteet saavutti Button Malesian GP:sta sijoittumalla neljänneksi. Brasilian GP:ssä hän oli myös neljäs ja kolmannen perättäisen pistesijoituksen Jenson ajoi San Marinon GP:ssä olemalla viides. Trulli avasi oman pistesaldonsa vasta kauden seitsemännessä kilpailussa, Monacon GP:ssä, jossa hän ajoi neljänneksi. Kanadan GP:sta hän saavutti kuudennen sijan. Euroopan GP:ssä Button jatkoi tallin pistesijaputken kolmen kilpailun mittaiseksi ajamalla viidenneksi. Tallin kotikilpailussa Ranskan GP:ssä Button saavutti viimeisen pistesijan olemalla kuudes. Kolmen pisteettömän kilpailun jälkeen koitti onnistuminen Italian GP:ssä, kun Trulli ajoi maalilinjan yli neljäntenä ja Button oli viides. Tämä jäi myös tallin kauden parhaaksi suoritukseksi. Yhdysvaltain GP:sta Trulli saavutti viidennen sijan ja kauden päättäneessä Japanin GP:ssä Button oli vielä kuudes.^[36]

Valmistajien MM-sarjassa talli saavutti hakemansa neljännen sijan. Pisteitä Trulli ja Button keräsivät yhteensä 23.^[37]

2003 muokkaa

Kauteen 2003 talli lähti kuljettajinaan Jarno Trulli ja testikuljettajana edelliskaudella toiminut Fernando Alonso. Auto kantoi nimeä R23 ja siinä oli Michelinin renkaat.^[38] Tallin päätavoitteena kaudella oli kaventaa eroa kärkitalleihin ja parantaa edelliskauden suorituksia.^[39]

Molemmat kuljettajat avasivat pistetilinsä heti kauden avauskilpailussa Australian GP:ssä, kun Trulli ajoi viidenneksi ja Alonso oli seitsemäs. Malesian GP:n aika-ajoissa talli valtasi kärkisijat, kun Alonso otti paalupaikan ja Trulli toisen lähtöruudun. Paalupaikka oli tallille ensimmäinen 19 vuoteen, kun viimeksi Renault-auto oli ollut aika-ajoissa nopein Ranskan GP:ssä 1984.^[40] Kilpailussa Alonso jäi kolmanneksi ja Trulli viidenneksi. Brasilian GP:ssä Alonso tuli kolmanneksi, Trulli kahdeksanneksi. San Marinon GP:ssä Alonso ajoi kuudenneksi, mutta nousi takaisin palkintokorokkeelle ajamalla maaliin toisena kotikilpailussaan Espanjan GP:ssä. Itävallan GP:ssä Trulli onnistui pitämään yllä tallin pistesijaputken ottamalla kahdeksannen sijan. Monacon GP:hin talli lähti kovin odotuksin,^[41] mutta joutui tyytymään Alonson viidenteen ja Trullin kuudenteen sijaan. Kanadan GP:ssä Alonso kykeni ajamaan neljänneksi ja saavutti kilpailun nopeimman kierroksen. Euroopan GP:hin talli sai käyttöönsä E-version RS23-moottoristaan, johon oli lisätty tehoja.^[42] Alonso oli kilpailun lopputuloksissa neljäs ja venytti tallin pistesijaputken yhdeksän kilpailun mittaiseksi.^[43]

Britannian GP:hin talli toi B-kehitysversion R23-autostaan,^[44] jolla Trulli ajoi kilpailussa kuudenneksi. Seuraavaksi ajetussa Saksan GP:ssä Alonso oli neljäs ja Trulli nousi ensimmäistä kertaa kauden aikana palkintokorokkeelle kolmannella sijallaan. Unkarin GP:ssä tallin suoritus oli vieläkin parempi, kun Alonso voitti kilpailun startattuaan paalupaikalta ja Trulli oli seitsemäs. Voitto oli tallille ensimmäinen 20 vuoteen, kun edellinen voitto oli Itävallan GP:sta 1983. Alonsosta tuli samalla nuorin F1-osakilpailun voittanut kuljettaja.^[45] Palkintosijoille talli ei loppukauden kolmessa viimeisessä kilpailussa enää kyennyt. Italian GP:ssä Alonso oli kahdeksas, Yhdysvaltain GP:ssä Trulli ajoi neljänneksi ja kauden päättäneessä Japanin GP:ssä hän oli viides.^[46]

Kauden päätteeksi talli sijoittui valmistajien MM-sarjassa edelliskauden tapaan neljänneksi, mutta pisteitä tuli nyt 88. Ero kärkitalleihin oli kuitenkin yli 50 pistettä.^[47] Hyvää pistesaldoa tosin avusti uusi pistejärjestelmä, kun pisteitä jaettiin kahdeksalle parhaalle kuuden parhaan sijaan. Entisellä pistejärjestelmällä pisteitä olisi nimittäin tullut 51.

2004 muokkaa

Kaudella 2004 tallin kuljettajina jatkoivat Jarno Trulli ja Fernando Alonso. R24-autossa oli Michelinin renkaat. Tallin tavoitteena oli kauden aikana nousta kärkikolmikkoon.^[48][49] Talli sai myös uudeksi sponsorikseen espanjalaisen tietoliikenneyhtiö Telefónican.^[50]

Alonso sijoittui heti palkintokorokkeelle kauden avanneessa Australian GP:ssä, kun hän oli kolmas. Trulli saavutti kilpailussa seitsemännen sijan. Malesian GP:ssä Alonso oli puolestaan seitsemäs Trullin ollessa viides. Bahrainin GP:ssä Trulli ajoi maalilinjan yli neljäntenä ja Alonso oli nyt kuudes. San Marinon GP:hin talli oli tehnyt muutoksia R24-auton moottoriin ja runkoon, joiden toivottiin kaventavan eroa kärkitalli Ferrariin.^[51] Kilpailussa Alonso jäi kuitenkin neljänneksi ja Trulli oli hänen jälkeensä viides. Espanjan GP:ssä tallin otteet parantuivat, kun Trulli saavutti kauden ensimmäisen palkintosijoituksensa ajamalla kolmanneksi ja Alonso oli kotiradallaan neljäs. Monacon GP:ssä Trulli onnistui täydellisesti, kun hän voitti kilpailun startattuaan paalupaikalta. Neljännestä ruudusta lähtenyt Alonso joutui keskeyttämään kilpailun ensimmäistä kertaa kauden aikana. Euroopan GP:sta talli saavutti jälleen kaksi pistesijoitusta, kun Trulli ajoi neljänneksi ja Alonso oli viides. Kanadan GP:ssä katkesi tallin 13 kilpailun mittainen pistesijaputki, kun molemmat kuljettajat keskeyttivät. Yhdysvaltain GP:ssä Trulli sijoittui neljänneksi, kun taas Alonso joutui keskeyttämään toistamiseen peräkkäin.^[52]

Alonso saavutti kauden ensimmäisen paalupaikkansa Ranskan GP:n aika-ajoissa, mutta kilpailussa hän joutui taipumaan toiseksi. Trulli nousi viidennestä lähtöruudusta neljänneksi. Saksan GP:ssä Alonso ajoi palkintokorokkeelle kolmanneksi. 11:nneksi sijoittunut Trulli ilmoitti kilpailun yhteydessä jättävänsä Renault'n kauden päätteeksi.^[53] Alonso jatkoi hyvää virettään ajamalla myös kolmanneksi Unkarin GP:ssä. Belgian GP:n aika-ajoissa Trulli oli nopein, mutta kilpailussa hän hyytyi yhdeksänneksi. Kiinan GP:hin talli sai uudeksi kuljettajakseen vuoden 1997 maailmanmestarin Jacques Villeneuven, kun Trulli lopetti yhteistyön tallin kanssa.^[54] Villeneuve oli pitänyt koko aiemman kauden ajan välivuotta sarjasta, eikä pärjännyt odotetusti. Alonso sijoittui kilpailussa neljänneksi Villeneuven jäädessä sijalle 11. Japanin GP:ssä Alonso oli viides ja kauden päätöskilpailussa, Brasilian GP:ssä, hän ajoi neljänneksi. Villeneuve oli kahdessa viimeisessä kilpailussa vasta kymmenes ja sai tallin johdon katumaan hänen palkkaamistaan.^[52][55] Hänen sopimustaan ei jatkettu enää seuraavalle kaudelle.

Talli sijoittui kauden päätteeksi valmistajien MM-sarjassa kolmanneksi 105 pisteellä. Toisen sijan kamppailun voitti BAR-talli 14 pisteen erolla.^[56]

Kehitys jatkuu, nousu sarjan parhaaksi talliksi (2005–2006) muokkaa

2005 muokkaa

Kauteen 2005 talli lähti kamppaillakseen mestaruudesta.^[57] R25-autolla kilpailuissa ajoivat Fernando Alonso ja Giancarlo Fisichella. Renkaat toimitti Michelin.^[58]

Kausi alkoi tallin osalta mainiosti, kun paalupaikalta Australian GP:hin startannut Fisichella voitti debyyttikilpailunsa Renault'lla. Alonso nousi 13. lähtöruudusta kolmanneksi ja saavutti myös kilpailun nopeimman kierroksen. Malesian GP:ssä Alonso voitti kilpailun lähdettyään paalupaikalta, Fisichella joutui keskeyttämään kilpailun kolaroinnin seurauksena. Kauden kolmanteen kilpailuun, Bahrainin GP:hin, talli lähti jo selvänä ennakkosuosikkina.^[59] Alonso onnistuikin saavuttamaan paalupaikan aika-ajoissa ja voitti myös kilpailun. San Marinon GP:ssä Alonso kasvatti voittoputkensa kolmen kilpailun mittaiseksi, kun Fisichella taas keskeytti kolmannen kerran peräkkäin. Espanjan GP:ssä Alonso nousi kilpailussa kolmannesta lähtöruudusta toiseksi ja Fisichella ajoi viidenneksi saavuttaen samalla kilpailun nopeimman kierroksen. Monacon GP:ssä talli ei yltänyt huippumenestykseen, kun Alonso putosi neljänneksi startattuaan toisesta lähtöruudusta ja Fisichella oli 12:s. Euroopan GP:ssä Alonso nousi kuudennesta lähtöruudusta voittajaksi ja saavutti myös nopeimman kierroksen, Fisichella ajoi kuudenneksi. Kanadan GP:ssä molemmat kuljettajat joutuivat keskeyttämään. Ranskan GP:ssä tallin autoja koristi kiinalaisen taruston Feeniks-linnun kuvat. Kuvion tarkoituksena on ilmaista voimaa, nopeutta ja johtajuutta.^[60] Alonso ajoi kilpailussa paalupaikalta voittoon, Fisichellan jäädessä jälleen kuudenneksi.^[61]

Alonso starttasi paalupaikalta myös Britannian GP:hin, mutta joutui kilpailussa taipumaan McLarenin Juan Pablo Montoyalle. Fisichella onnistui puolestaan nousemaan seitsemännestä lähtöruudusta neljänneksi. Hän oli myös neljäs seuraavaksi ajetussa Saksan GP:ssä. Alonso nousi kuitenkin kilpailun voittajaksi. Turkin GP:ssä Alonso ajoi toiseksi ja Fisichella oli jälleen neljäs. Italian GP:ssä tallin molemmat kuljettajat ylsivät palkintokorokkeelle, kun Alonso oli toinen ja Fisichella kolmas. Alonso ajoi kolmannen kerran peräkkäin toiseksi Belgian GP:ssä. Brasilian GP:ssä Alonso ajoi kolmanneksi startattuaan paalupaikalta. Samalla hän varmisti uransa ensimmäisen kuljettajien maailmanmestaruuden.^[62] Fisichella jäi kilpailussa viidenneksi. Japanin GP:ssä Fisichella oli lähellä voittoa, mutta taipui viimeisellä kierroksella nopeammalle Kimi Räikköselle ja jäi toiseksi. Alonso nousi kilpailussa 16. lähtöruudusta kolmanneksi. Alonso voitti kauden viimeisen kilpailun, Kiinan GP:n, ja Fisichella oli neljäs. Samalla talli varmisti historian ensimmäisen valmistajien mestaruuden omalla tallilla. Edellinen Renault'n moottoreilla saavutettu mestaruus oli kaudelta 1997, kun Jacques Villeneuve voitti kuljettajien mestaruuden ja Williams-Renault valmistajien tittelin.^[61][63]

Talli voitti valmistajien MM-sarjan yhdeksän pisteen erolla toiseksi tulleeseen McLareniin. Pisteitä Renault saavutti 191.^[64]

2006 muokkaa

Talli lähti kauteen 2006 hallitsevana maailmanmestarina tavoitteenaan taistella mestaruuksien uusimisesta.^[65] R26-auton kuljettajina jatkoivat Fernando Alonso viimeistä kauttaan Renault'lla ja Giancarlo Fisichella. Michelin jatkoi vielä rengastoimittajana.^[66]

Alonso avasi kauden voittamalla Bahrainin GP:n. Malesian GP:ssä Fisichella saavutti kauden avauspisteensä voittamalla kilpailun startattuaan paalupaikalta. Alonso varmisti toiseksi ajettuaan tallin ensimmäisen kaksoisvoiton 24 vuoteen. Edellinen tallin kaksoisvoitto oli saavutettu kaudella 1982.^[67] Fernando saavutti myös kilpailun nopeimman kierroksen. Australian GP:n Alonso voitti kolmannesta lähtöruudusta, kun Fisichella jäi viidenneksi startattuaan toisesta ruudusta. San Marinon GP:ssä Alonso ajoi palkintokorokkeelle toiseksi saavuttaen samalla kilpailun nopeimman kierroksen. Fisichella jäi viimeiselle pistesijalle oltuaan kahdeksas. Euroopan GP:hin Alonso starttasi paalupaikalta, mutta joutui kilpailussa antautumaan Ferrari-kuljettaja Michael Schumacherille ja jäi toiseksi. Fisichella ajoi kilpailussa kuudenneksi. Alonso palasi voittajaksi kotikilpailussaan Espanjan GP:ssä startattuaan paalupaikalta. Fisichella täydensi tallin menestystä kolmannella sijallaan. Monacon GP:hin Alonso lähti paalupaikalta ja piti sijoituksensa kilpailun loppuun asti. Fisichella saavutti kolme MM-pistettä sijoittuen kuudenneksi. Britannian GP:ssä talli teki F1-historiansa 200. GP-startin.^[68] Alonso saavuttikin merkkikilpailussa paalupaikan, voiton sekä nopeimman kierroksen ja Fisichella oli neljäs. Alonso jatkoi voittokulkuaan Kanadan GP:ssä ottamalla paalupaikalta startattuaan neljännen peräkkäisen voittonsa. Fisichella sijoittui toistamiseen peräkkäin neljänneksi.^[69]

Yhdysvaltain GP:ssä Fisichella vastasi pitkästä aikaa tallin paremmasta suorituksesta ajamalla palkintokorokkeelle kolmanneksi. Alonso sijoittui lopputuloksissa viidenneksi. Ranskan GP:ssä Alonso palasi palkintokorokkeelle sijoittumalla kilpailussa toiseksi. Fisichella jäi kuudennelle sijalle. Saksan GP:ssä talli jäi palkintosijojen ulkopuolelle, kun Alonso oli viides ja Fisichella kuudes. Sateisessa Unkarin GP:ssä tallin molemmat kuljettajat keskeyttivät ja samalla katkesi tallin 18 kilpailun mittainen pistesijaputki. Alonso palautti tallin palkintosijoille Turkin GP:ssä sijoittumalla toiseksi, kun taas Fisichella jäi jälleen kuudenneksi. Italian GP:ssä Fisichella ajoi neljänneksi. Alonso joutui keskeyttämään kilpailun moottoririkon seurauksena. Kiinan GP:hin Alonso starttasi paalupaikalta, mutta joutui jälleen tyytymään lopputuloksissa toiseen sijaan Michael Schumacherin voitettua. Fisichella tuli kolmanneksi. Japanin GP:ssä Alonso nousi kuljettajien MM-sarjassa kymmenen pistettä toisena olleen Schumacherin edelle voitettuaan kilpailun. Fisichella oli kilpailussa jälleen kolmas. Brasilian GP:ssä Alonso varmisti toisella sijallaan toisen peräkkäisen kuljettajien mestaruutensa.^[70] Fisichella ajoi kuudenneksi.^[69]

Renault voitti toistamiseen peräkkäin myös valmistajien MM-sarjan 206 pisteellä. Toiseksi jäänyt Ferrari saavutti 201 pistettä.^[71]

Putoaminen keskikastiin (2007–2011) muokkaa

2007 muokkaa

Kaudeksi 2007 talli palkkasi Giancarlo Fisichellan rinnalle toiseksi kuljettajaksi suomalaisen Heikki Kovalaisen. R27-autossa oli nyt Bridgestonen renkaat, kun Michelin vetäytyi toisen rengastoimittajan asemasta. Auton väritys myös muuttui uuden pääsponsorin, hollantilaisen ING-pankin mukaisesti.^[72][73] Tallin vuoden budjetti oli sarjan kuudenneksi suurin, 240,54 miljoonaa euroa. Renault sponsoroi tallia sadalla miljoonalla ja ING-pankki 41,54 miljoonalla eurolla.^[74]

Kauden avauskilpailussa Australian GP:ssä Fisichella ajoi viidenneksi ja Kovalainen jäi kymmenenneksi. Tässä vaiheessa oli jo selvää, että talli ei tulisi taistelemaan mestaruudesta kauden aikana. Syytä heikentyneeseen suoritukseen pidettiin siirtymisessä Bridgestonen renkaisiin, kun talli ei saanut autoaan hyvään tasapainoon uusilla renkailla.^[75] Toinen syy oli Alonson lähteminen tallista, sillä edellisellä kaudella hän oli selvästi tallin ykköskuljettaja. Malesian GP:ssä tallin molemmat kuljettajat onnistuivat ajamaan pisteille, kun Fisichella oli kuudes ja Kovalainen saavutti uransa ensimmäisen MM-pisteen kahdeksannella sijallaan. Fisichella ajoi puolestaan viimeiselle pistesijalle Bahrainin GP:ssä. Espanjan GP:ssä Kovalainen päihitti tallikaverinsa ajamalla seitsemänneksi, Fisichellan jäädessä yhdeksänneksi. Monacon GP:ssä Fisichella ylsi kauden parhaimpaan suoritukseensa sijoittumalla neljänneksi. Kovalaisen vaikea kilpailu päättyi 13. sijalle. Kanadan GP:ssä Kovalainen todisti ajotaitojaan nousemalla kilpailussa viimeisestä lähtöruudusta neljänneksi. Fisichella hylättiin kilpailussa hänen ajettua varikolta ulos punaisten valojen palaessa. Toisessa Pohjois-Amerikan kilpailussa, Yhdysvaltain GP:ssä, Kovalainen jatkoi hyviä otteitaan selviytymällä kilpailussa maaliin viidentenä. Ranskan GP:ssä Fisichella ajoi pisteille kuudenneksi, kun Kovalainen jäi sijalle 15. Syy Kovalaisen heikkoon sijoitukseen oli Jarno Trullin törmääminen hänen autoonsa kilpailun alussa. Britannian GP:ssä tallin kuljettajat ylsivät viimeisille pistesijoille, kun Kovalainen oli seitsemäs ja Fisichella kahdeksas.^[76]

Euroopan GP:ssä Kovalaisen vauhti riitti kahdeksanteen sijaan ja samoin kävi myös Unkarin GP:ssä. Turkin GP:ssä Kovalainen ajoi maaliin kuudentena ja saavutti kolme MM-pistettä. Italian GP:ssä hän ajoi seitsemänneksi. Belgian GP:sta Kovalainen saavutti jälleen yhden pisteen tultuaan kahdeksanneksi. Talli saavutti kauden parhaan tuloksensa sateisella radalla ajetusta Japanin GP:sta, kun Kovalainen nousi ensimmäistä kertaa urallaan palkintokorokkeelle toisena ja Fisichella oli viides. Kiinan GP:ssä tallin molemmat kuljettajat jäivät pistesijojen ulkopuolelle, kun Kovalainen oli yhdeksäs ja Fisichella yhdestoista. Kauden päättäneessä Brasilian GP:ssä molemmat kuljettajat keskeyttivät. Keskeytys oli Kovalaiselle uran ensimmäinen.^[76]

Talli sijoittui kauden päätteeksi valmistajien MM-sarjassa kolmanneksi 51 pisteellä. Ilman McLarenin pisteiden hylkäystä talli olisi ollut neljäs.^[77]

2008 muokkaa

Fernando Alonso teki paluun tallin kuljettajaksi kaudeksi 2008 riitaannuttuaan edelliskaudella McLarenin ja silloisen tallikaverinsa Lewis Hamiltonin kanssa.^[78] Toista R28-autoa palkattiin ajamaan testikuljettajana tallissa työskennellyt Nelson Piquet Jr.^[79]. Aiemman kauden kuljettajat Heikki Kovalainen ja Giancarlo Fisichella vaihtoivat talleja, Kovalainen siirtyi McLarenille Alonson tilalle ja Fisichella aloitti uuden Force India -tallin kuljettajana.

Kauden aikana auton luotettavuus oli ongelma, mutta kuljettajat onnistuivat saavuttamaan hyviä tuloksia. Ensimmäinen palkintopallisijoitus tuli Saksan GP:ssä, jossa Piquet sijoittui toiseksi. Fernando Alonso palautti tallin voittajaksi Singaporen GP:ssä, jossa hän teki varikkokäyntinsä juuri ennen turva-auton tulemista radalle Piquet'n kolarin takia. Seuraavassa kilpailussa Alonso nousi jälleen voittoon neljänneltä sijalta. Kauden päättäneessä Brasilian GP:ssä Alonso oli toinen. Talli sijoittui valmistajien MM-pisteissä neljänneksi 80 pisteellä.

2009 muokkaa

Kaudelle 2009 otettiin käyttöön muun muassa uudet aerodynamiikkasäädöt ja sallittiin KERS-järjestelmät. Myös Renault otti käyttöön oman KERS-järjestelmänsä heti kauden alussa, mutta luopui pian sen käytöstä. Fernando Alonso pääsi pisteille (5.) kauden avauksessa, mutta alkukausi ei täyttänyt tallin uuteen autoon kohdistuneita odotuksia. Tallin toisena kuljettajana jatkanut Nelson Piquet Jr. menetti paikkansa kymmenennen osakilpailun jälkeen.^[80] Hänen kauden parhaaksi sijoituksekseen jäi kymmenes sija Bahrainissa. Piquet'n korvasi Euroopan GP:sta lähtien aiemmin tallin testikuljettajana toiminut Romain Grosjean. Unkarin GP:ssä Alonso taisteli kärkisijoista, mutta joutui keskeyttämään autonsa oikean eturenkaan irrottua radalla pian varikkokäynnin jälkeen. Talli määrättiin yhden kisan pituiseen kilpailukieltoon, koska se päästi Alonson radalle vaikka tiesi renkaan kiinnittämisen epäonnistuneen. Myöhemmin vetoomustuomioistuin lievensi kilpailukiellon 50 000 dollarin sakoksi.^[81]

Renault-skandaali muokkaa

Pääartikkeli: Renault-skandaali

Renault joutui vaikeuksiin kauden puolivälin jälkeen, kun FIA ilmoitti tutkivansa kauden 2008 Singaporen GP:ssä nähtyä Piquet'n ulosajoa tahallisena. Tapauksen seurauksena Fernando Alonso oli noussut kilpailun voittajaksi. Syntyi Renault-skandaali. Tahallisen kolarin ilmiantajaksi epäiltiin alusta alkaen potkut saanutta Nelson Piquet'a.^[82] Piquet kertoi FIA:lle tahallisesta kolarista ja ilmoitti managerinaan toimineen tallipäällikkö Briatoren kohdelleen häntä julmasti.^[83]Nk. Renault-skandaali paisui lopulta niin, että 16. syyskuuta 2009 tallipäällikkö Flavio Briatore ja insinööriosaston johtaja Pat Symonds lähtivät tallista. Tämän jälkeen tallin johto ilmoitti, ettei se aio kiistää FIA:n sille esittämiä syytteitä.^[84] 21. syyskuuta 2009 talli joutui vastaamaan rikkeistään FIA:n kokoukseen. FIA ilmoitti Renault'n rikkoneen sääntöpykälää 151c, joka kieltää kaiken vilpillisen toiminnan moottoriurheilussa.^[85] Talli kuitenkin välttyi kilpailukiellolta, koska sen katsottiin toimineen yhteistyökykyisesti FIA:n kanssa.^[86] Talli sai kuitenkin ehdollisen kilpailukiellon, joka astuisi voimaan, jos se kahden vuoden sisällä rikkoisi samaa sääntöä jälleen.^[87] Myöhemmin Renault menetti pääsponsorinsa INGin, ennen Singaporen GP:tä.

2010 muokkaa

Kauden 2009 jälkeen Renault myi 75% osakkeistaan sveitsiläiselle sijoitusyhtiölle Genii Capitalille.^[88] Renault jatkoi kuitenkin omana tallinaan ja moottoritoimittajana kaudella 2010.^[89][90] Alonson siirryttyä Ferrarille tallin kuljettajiksi valittiin Robert Kubica ja venäläinen Vitali Petrov.^[91][92] Tallin uudeksi pääjohtajaksi valittiin Éric Boullier joka korvasi Bob Bellin, joka siirtyi takaisin tekniseksi johtajaksi.^[93] Talli avasi pistetilinsä kauden toisessa kilpailussa jossa Kubica sijoittui riskitaktiikan ansiosta peräti toiseksi.^[94] Kubica ajoi tasaisesti pisteille kun Petrov onnistui avaamaan pistetilinsä seitsemännellä sijallaan Kiinan kilpailussa. Talli oli lopulta pisteissä 5.

Petrovin huonojen suoritusten myötä alkoivat puheet hänen mahdollisesta korvaamisestaan, huolimatta hänen tallille tuomista sponsorituista. Unkarin kilpailussa Petrov onnistui ajamaan viidenneksi, mutta heti seuraavassa kilpailussaan Belgiassa hän teki virheen aika-ajoissa osuen seinään ja starttasi 23. lähtöruudusta. Kilpailussa hän onnistui nousemaan yhdeksänneksi. Huhujen mukaan Kimi Räikkönen oli ehdolla Petrovin korvaajaksi kaudelle 2011. Räikkönen kuitenkin kiisti väitteet sanoen olevansa pettynyt Renault'n tapaan käyttää hänen nimeään. Kauden päättävässä Abu Dhabin kilpailussa sekä Kubica että Petrov sijoittuivat Alonson edelle ja olivat näin tärkeässä roolissa mestaruustaistelun kannalta. 5. marraskuuta Autosport-lehti ilmoitti Renault'n siirtyvän jatkossa vain moottorintoimittajaksi. Renault myi 25% osuutensa tallista Genii Capitalille. Group Lotus tuli pääsponsoriksi kaudelle 2011 ja tallin nimeksi tuli Lotus Renault GP. Samalla talli otti värityksekseen legendaarisen musta-kulta värityksen.

Lotus Renault GP oli eri talli kuin samaan aikaan F1-sarjassa kilpaillut Team Lotus.^[95]

2011 muokkaa

Kaudella 2011 tallin päällikkö Éric Boullier ilmoitti tallin kilpailevan jatkossa brittiläisellä lisenssillä. Ennen kauden avauskilpailua tallin kuljettaja Robert Kubica loukkaantui vakavasti rallionnettomuudessa jonka seurauksena talli joutui etsimään hänelle korvaajan. 16. helmikuuta talli julkisti Nick Heidfeldin olevan Kubican korvaaja hänen toipumiseensa asti. Kausi lähti tallilta hyvin käyntiin kun Petrov onnistui ajamaan kolmanneksi Australian kilpailussa ja Heidfeld Malesian kilpailussa. Tämän jälkeen tallin suorituskyky romahti totaalisesti ja talli saavutti vain erinäisiä pistesijoja. Heidfeldin saatua potkut Unkarin GP:n jälkeen hänen tilallaan ajoi loppukauden Bruno Senna, joka onnistui ajamaan yhdeksänneksi Italian kilpailussa. Talli saavutti yhteensä 73 pistettä sijoittuen viidenneksi MM-sarjassa. Kaudella 2012 talli kilpailee jatkossa Lotus-nimellä voitettuaan Team Lotusta vastaan käymänsä oikeusjutun käyttää legendaarisen Lotus-tallin nimeä. Renault vetäytyi näin ollen omana tallinaan sarjasta.

Renault palasi F1-sarjaan vuonna 2016 nimellä Renault Sport Formula One Team, kun se osti talousvaikeuksissa olleen Lotus-tallin.^[96] Talli vaihtoi nimekseen kaudelle 2019 Renault F1 Team ja kaudeksi 2020 Renault DP World F1 Team.

2016 muokkaa

Kaudella 2016 tallin kilpakuljettajina toimivat tanskalainen Kevin Magnussen ja brittiläinen tulokaskuljettaja Jolyon Palmer. Testi- ja varakuski on ranskalainen Esteban Ocon ja tiimiä johtaa Cyril Abiteboul. Auton nimi on RS16 ja sen päävärit ovat musta ja keltainen.^[97]

Renault teki paluun Formula 1 -sarjaan vuonna 1989 Williamsin moottorintoimittajana ja ensimmäisen voiton Williams-Renault'lla saavutti Thierry Boutsen jo kauden kuudennessa kilpailussa, Kanadan GP:ssä. Kauden 1991 aikana Williams sai pakettinsa toimimaan ja kaudella 1992 Williams voitti valmistajien mestaruuden sekä Nigel Mansell kuljettajien mestaruuden. Kaudella 1993 Williams voitti edelliskauden tapaan valmistajien mestaruuden selvästi ja tallin kuljettaja Alain Prost kruunattiin kuljettajien mestariksi. Vuonna 1994 Williams jäi ilman kuljettajien mestaruutta, mutta onnistui saavuttamaan valmistajien tittelin kolmannen kerran peräkkäin.^[98]

Kaudella 1995 Williamsin ohella myös Benetton-talli sai Renault’n moottorit. Benetton onnistuikin katkaisemaan Williamsin mestaruusputken voittamalla tallin historian ensimmäisen ja ainoan valmistajien mestaruuden. Michael Schumacher saavutti kaudella toisen kuljettajien mestaruutensa. Kaudella 1996 Williams palasi mestaruuskantaan Damon Hillin voittaessa kuljettajien mestaruuden. Williams saavutti tuplamestaruuden myös kaudella 1997, kun Jacques Villeneuve voitti kuljettajien tittelin.^[98]

Kauden 1997 jälkeen Renault vetäytyä jälleen sarjasta voitettuaan kuusi valmistajien mestaruutta sekä viisi kuljettajien mestaruutta. Renault olikin 1990-luvun paras moottori ja sen valmisversiota myytiin talleille vielä muutamia vuosia vetäytymisen jälkeenkin. Benetton käytti moottorista nimeä Playlife ja Williams Mecachromea ja Supertec-nimeä. Myös BAR ja Arrows kilpailivat Supertecin moottoreilla.^[98]

Renault’n moottorit muokkaa

Lihavointi tarkoittaa paalupaikkaa, kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta. Muut selitteet löytyvät täältä.

Kausi	Runko Moottori Renkaat	Kuljettajat	1	2	3	4	5	6	7	8	9	10	11	12	13	14	15	16	17	18	19	20	21	Pisteet	Sijoitus
1977	RS01 EF1 V6 t M		ARG	BRA	RSA	USW	ESP	MON	BEL	SWE	FRA	GBR	GER	AUT	NED	ITA	USA	CAN	JPN					0	19.
		Jean-Pierre Jabouille										Kesk.			Kesk.	Kesk.	Kesk.	DNQ
1978	RS01 EF1 V6 t M		ARG	BRA	RSA	USW	MON	BEL	ESP	SWE	FRA	GBR	GER	AUT	NED	ITA	USA	CAN						3	12.
		Jean-Pierre Jabouille			Kesk.	Kesk.	10	NC	13	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	4	12
1979	RS01, RS10 EF1 V6 t M		ARG	BRA	RSA	USW	ESP	BEL	MON	FRA	GBR	GER	AUT	NED	ITA	CAN	USA							26	6.
		Jean-Pierre Jabouille	Kesk.	10	Kesk.	Loukk.	Kesk.	Kesk.	NC	1	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	14	Kesk.	Kesk.
		René Arnoux	Kesk.	Kesk.	Kesk.	WD	9	Kesk.	Kesk.	3	2	Kesk.	6	Kesk.	Kesk.	Kesk.	2
1980	RE20 EF1 V6 t M		ARG	BRA	RSA	USW	BEL	MON	FRA	GBR	GER	AUT	NED	ITA	CAN	USA								38	4.
		Jean-Pierre Jabouille	Kesk.	Kesk.	Kesk.	10	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	1	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Loukk.
		René Arnoux	Kesk.	1	1	9	4	Kesk.	5	NC	Kesk.	9	2	10	Kesk.	7
1981	RE20B, RE30 EF1 V6 t M		USW	BRA	ARG	SMR	BEL	MON	ESP	FRA	GBR	GER	AUT	NED	ITA	CAN	LVS							54	3.
		Alain Prost	Kesk.	Kesk.	3	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	1	Kesk.	2	Kesk.	1	1	Kesk.	2
		René Arnoux	8	Kesk.	5	8	DNQ	Kesk.	9	4	9	13	2	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.
1982	RE30B EF1 V6 t M		RSA	BRA	USW	SMR	BEL	MON	USE	CAN	NED	GBR	FRA	GER	AUT	SUI	ITA	LVS						62	3.
		Alain Prost	1	1	Kesk.	Kesk.	Kesk.	7	NC	Kesk.	Kesk.	6	2	Kesk.	8	2	Kesk.	4
		René Arnoux	3	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	10	Kesk.	Kesk.	Kesk.	1	2	Kesk.	16	1	Kesk.
1983	RE30C, RE40 EF1 V6 t M		BRA	USW	FRA	SMR	MON	BEL	USE	CAN	GBR	GER	AUT	NED	ITA	EUR	RSA							79	2.
		Alain Prost	7	11	1	2	3	1	8	5	1	4	1	Kesk.	Kesk.	2	Kesk.
		Eddie Cheever	Kesk.	Kesk.	3	Kesk.	Kesk.	3	Kesk.	2	Kesk.	Kesk.	4	Kesk.	3	10	6
1984	RE50 EF4 V6 t M		BRA	RSA	BEL	SMR	FRA	MON	CAN	USE	USA	GBR	GER	AUT	NED	ITA	EUR	POR						34	5.
		Patrick Tambay	5	Kesk.	7	Kesk.	2	Kesk.	Loukk.	Kesk.	Kesk.	8	5	Kesk.	6	Kesk.	Kesk.	7
		Derek Warwick	Kesk.	3	2	4	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	2	3	Kesk.	Kesk.	Kesk.	11	Kesk.
		Philippe Streiff																Kesk.
1985	RE60, RE60B EF15 V6 t G		BRA	POR	SMR	MON	CAN	USA	FRA	GBR	GER	AUT	NED	ITA	BEL	EUR	RSA	AUS						16	7.
		Patrick Tambay	5	3	3	Kesk.	7	Kesk.	6	Kesk.	Kesk.	10	Kesk.	7	Kesk.	12	WD	Kesk.
		Derek Warwick	10	7	10	5	Kesk.	Kesk.	7	5	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	6	Kesk.	WD	Kesk.
		François Hesnault									Kesk.
Kausilla 1986–2001 Renault’lla ei ollut omaa tallia F1:ssä.
2002	R202 RS22 V10 M		AUS	MAL	BRA	SMR	ESP	AUT	MON	CAN	EUR	GBR	FRA	GER	HUN	BEL	ITA	USA	JPN					23	4.
		Jarno Trulli	Kesk.	Kesk.	Kesk.	9	10†	Kesk.	4	6	8	Kesk.	Kesk.	Kesk.	8	Kesk.	4	5	Kesk.
		Jenson Button	Kesk.	4	4	5	12†	7	Kesk.	15†	5	12†	6	Kesk.	Kesk.	Kesk.	5	8	6
2003	R23, R23B RS23 V10 M		AUS	MAL	BRA	SMR	ESP	AUT	MON	CAN	EUR	FRA	GBR	GER	HUN	ITA	USA	JPN						88	4.
		Jarno Trulli	5	5	8	13	Kesk.	8	6	Kesk.	Kesk.	Kesk.	6	3	7	Kesk.	4	5
		Fernando Alonso	7	3	3	6	2	Kesk.	5	4	4	Kesk.	Kesk.	4	1	8	Kesk.	Kesk.
		Allan McNish	TD	TD	TD	TD	TD	TD	TD	TD	TD		TD	TD	TD	TD	TD	TD
		Franck Montagny										TD
2004	R24 RS24 V10 M		AUS	MAL	BHR	SMR	ESP	MON	EUR	CAN	USA	FRA	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	CHN	JPN	BRA				105	3.
		Jarno Trulli	7	5	4	5	3	1	4	Kesk.	4	4	Kesk.	11	Kesk.	9	10
		Jacques Villeneuve																11	10	10
		Fernando Alonso	3	7	6	4	4	Kesk.	5	Kesk.	Kesk.	2	10	3	3	Kesk.	Kesk.	4	5	4
2005	R25 RS25 V10 M		AUS	MAL	BHR	SMR	ESP	MON	EUR	CAN	USA	FRA	GBR	GER	HUN	TUR	ITA	BEL	BRA	JPN	CHN			191	1.
		Fernando Alonso	3	1	1	1	2	4	1	Kesk.	DNS	1	2	1	11	2	2	2	3	3	1
		Giancarlo Fisichella	1	Kesk.	Kesk.	Kesk.	5	12	6	Kesk.	DNS	6	4	4	9	4	3	Kesk.	5	2	4
2006	R26 RS26 V8 M		BHR	MAL	AUS	SMR	EUR	ESP	MON	GBR	CAN	USA	FRA	GER	HUN	TUR	ITA	CHN	JPN	BRA				206	1.
		Fernando Alonso	1	2	1	2	2	1	1	1	1	5	2	5	Kesk.	2	Kesk.	2	1	2
		Giancarlo Fisichella	Kesk.	1	5	8	6	3	6	4	4	3	6	6	Kesk.	6	4	3	3	6
2007	R27 RS27 V8 B		AUS	MAL	BHR	ESP	MON	CAN	USA	FRA	GBR	EUR	HUN	TUR	ITA	BEL	JPN	CHN	BRA					51	3.
		Giancarlo Fisichella	5	6	8	9	4	DSQ	9	6	8	10	12	9	12	Kesk.	5	11	Kesk.
		Heikki Kovalainen	10	8	9	7	13†	4	5	15	7	8	8	6	7	8	2	9	Kesk.
2008	R28 RS27 V8 B		AUS	MAL	BHR	ESP	TUR	MON	CAN	FRA	GBR	GER	HUN	EUR	BEL	ITA	SIN	JPN	CHN	BRA				80	4.
		Fernando Alonso	4	8	10	Kesk.	6	10	Kesk.	8	6	11	4	Kesk.	4	4	1	1	4	2
		Nelson Piquet Jr.	Kesk.	11	Kesk.	Kesk.	15	Kesk.	Kesk.	7	Kesk.	2	6	11	Kesk.	10	Kesk.	4	8	Kesk.
2009	R29 RS27 V8 B		AUS	MAL	CHN	BHR	ESP	MON	TUR	GBR	GER	HUN	EUR	BEL	ITA	SIN	JPN	BRA	ABU					26	8.
		Fernando Alonso	5	11	9	8	5	7	10	14	7	Kesk.	6	Kesk.	5	3	10	Kesk.	14
		Nelson Piquet Jr.	Kesk.	13	16	10	12	Kesk.	16	12	13	12
		Romain Grosjean											15	Kesk.	15	Kesk.	16	13	18
2010	R30 RS27 V8 B		BHR	AUS	MAL	CHN	ESP	MON	TUR	CAN	EUR	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	SIN	JPN	KOR	BRA	ABU			163	5.
		Robert Kubica	11	2	4	5	8	3	6	7	5	Kesk.	7	Kesk.	3	8	7	Kesk.	5	9	5
		Vitali Petrov	Kesk.	Kesk.	Kesk.	7	11	13†	15	17	14	13	10	5	9	13	11	Kesk.	Kesk.	16	6
2011	R31 RS27 V8 P		AUS	MAL	CHN	TUR	ESP	MON	CAN	EUR	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	SIN	JPN	KOR	IND	ABU	BRA			73	5.
		Nick Heidfeld	12	3	12	7	8	8	Kesk.	10	10	Kesk.	Kesk.
		Bruno Senna											TD	13	9	15	16	13	12	16	17
		Vitali Petrov	3	17†	9	8	11	Kesk.	5	15	12	10	12	9	Kesk.	17	9	Kesk.	11	13	10
		Romain Grosjean																		TD	TD
Kausilla 2012–2015 Renault’lla ei ollut omaa tallia F1:ssä.
2016	R.S.16 R.E.16 V6 t P		AUS	BHR	CHN	RUS	ESP	MON	CAN	EUR	AUT	GBR	HUN	GER	BEL	ITA	SIN	MAL	JPN	USA	MEX	BRA	ABU	8	9.
		Kevin Magnussen	12	11	17	7	15	Kesk.	16	14	14	17†	15	16	Kesk.	17	10	Kesk.	14	12	17	14	Kesk.
		Jolyon Palmer	11	DNS	22	13	13	Kesk.	Kesk.	15	12	Kesk.	12	19	15	Kesk.	15	10	12	13	14	Kesk.	17
		Sergei Sirotkin				TD																TD
		Esteban Ocon					TD					TD	TD	TD
2017	R.S.17 R.E.17 V6 t P		AUS	CHN	BHR	RUS	ESP	MON	CAN	AZE	AUT	GBR	HUN	BEL	ITA	SIN	MAL	JPN	USA	MEX	BRA	ABU		57	6.
		Nico Hülkenberg	11	12	9	8	6	Kesk.	8	Kesk.	13	6	17†	6	13	Kesk.	16	Kesk.	Kesk.	Kesk.	10	6
		Jolyon Palmer	Kesk.	13	13	Kesk.	15	11	11	Kesk.	11	DNS	12	13	Kesk.	6	15	12
		Carlos Sainz																	7	Kesk.	11	Kesk.
		Sergei Sirotkin				TD	TD				TD						TD
2018	R.S.18 R.E.18 V6 t P		AUS	BHR	CHN	AZE	ESP	MON	CAN	FRA	AUT	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	SIN	RUS	JPN	USA	MEX	BRA	ABU	122	4.
		Nico Hülkenberg	7	6	6	Kesk.	Kesk.	8	7	9	Kesk.	6	5	12	Kesk.	13	10	12	Kesk.	6	6	Kesk.	Kesk.
		Carlos Sainz	10	11	9	5	7	10	8	8	12	Kesk.	12	9	11	8	8	17	10	7	Kesk.	12	6
		Artjom Markelov																TD
2019	R.S.19 E-Tech 19 V6 t P		AUS	BHR	CHN	AZE	ESP	MON	CAN	FRA	AUT	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	SIN	RUS	JPN	MEX	USA	BRA	ABU	91	5.
		Daniel Ricciardo	Kesk.	18†	7	Kesk.	12	9	6	11	12	7	Kesk.	14	14	4	14	Kesk.	DSQ	8	6	6	11
		Nico Hülkenberg	7	17†	Kesk.	14	13	13	7	8	13	10	Kesk.	12	8	5	9	10	DSQ	10	9	15	12
2020	R.S.20 E-Tech 20 V6 t P		AUS	AUT	STY	HUN	GBR	ANI	ESP	BEL	ITA	TUS	RUS	EIF	POR	EMI	TUR	BHR	SKR	ABU				181	5.
		Daniel Ricciardo	C	Kesk.	8	8	4	14	11	4	6	4	5	3	9	3	10	7	5	7
		Esteban Ocon	C	8	Kesk.	14	6	8	13	5	8	Kesk.	7	Kesk.	8	Kesk.	11	9	2	9

Saavutukset muokkaa

Entinen henkilöstö muokkaa

Sponsorit muokkaa

^[108]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Renault Formula 1 -sarjassa Wikimedia Commonsissa

• Tallin viralliset kotisivut (englanniksi) (ranskaksi) (puolaksi) (venäjäksi) (portugaliksi)
• Renault – The Formula One Database (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi) (hollanniksi)
• Renault - F1Olivier.info (Arkistoitu – Internet Archive)

Renault DP World F1 Team

Tallipäällikkö: Cyril Abiteboul Kilpakuljettajat: 3. Daniel Ricciardo · 31. Esteban Ocon Testikuljettaja: Guanyu Zhou Formula 1 -autot: RS01 · RS10 · RE20 · RE20B · RE30 · RE30B · RE30C · RE40 · RE50 · RE60 · RE60B · R202 · R23 · R23B · R24 · R25 · R26 · R27 · R28 · R29 · R30 · R31 · RS16 · R.S.17 · R.S.18 · R.S.19 · R.S.20

Formula 1 -luokan valmistajien maailmanmestarit

1950-luku: 1958:   Vanwall 1959:   Cooper-Climax 2000-luku: 2000:   Ferrari 2001:   Ferrari 2002:   Ferrari 2003:   Ferrari 2004:   Ferrari 2005:   Renault 2006:   Renault 2007:   Ferrari 2008:   Ferrari 2009:   Brawn-Mercedes

1960-luku: 1960:   Cooper-Climax 1961:   Ferrari 1962:   BRM 1963:   Lotus-Climax 1964:   Ferrari 1965:   Lotus-Climax 1966:   Brabham-Repco 1967:   Brabham-Repco 1968:   Lotus-Ford 1969:   Matra-Ford 2010-luku: 2010:   Red Bull-Renault 2011:   Red Bull-Renault 2012:   Red Bull-Renault 2013:   Red Bull-Renault 2014:   Mercedes 2015:   Mercedes 2016:   Mercedes 2017:   Mercedes 2018:   Mercedes 2019:   Mercedes

1970-luku: 1970:   Lotus-Ford 1971:   Tyrrell-Ford 1972:   Lotus-Ford 1973:   Lotus-Ford 1974:   McLaren-Ford 1975:   Ferrari 1976:   Ferrari 1977:   Ferrari 1978:   Lotus-Ford 1979:   Ferrari 2020-luku: 2020:   Mercedes 2021:   Mercedes 2022:   Red Bull Racing-RBPT 2023:   Red Bull Racing-Honda RBPT

1980-luku: 1980:   Williams-Ford 1981:   Williams-Ford 1982:   Ferrari 1983:   Ferrari 1984:   McLaren-TAG 1985:   McLaren-TAG 1986:   Williams-Honda 1987:   Williams-Honda 1988:   McLaren-Honda 1989:   McLaren-Honda

1990-luku: 1990:   McLaren-Honda 1991:   McLaren-Honda 1992:   Williams-Renault 1993:   Williams-Renault 1994:   Williams-Renault 1995:   Benetton-Renault 1996:   Williams-Renault 1997:   Williams-Renault 1998:   McLaren-Mercedes 1999:   Ferrari