Bengalin sankarit

Bengalin sankarit (The Lives of a Bengal Lancer) on Henry Hathawayn ohjaama yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1935. Clem Beauchamp sai Bengalin sankareista parhaan avustavan ohjaajan Oscar-palkinnon. Lisäksi elokuva oli ehdolla kuudessa muussa kategoriassa, joiden joukossa olivat muun muassa parhaan elokuvan ja parhaan ohjaajan palkinnot.[1]

Bengalin sankarit
The Lives of a Bengal Lancer
OhjaajaHenry Hathaway
Käsikirjoittaja
PerustuuFrancis Yeats-Brownin romaaniin The Lives of a Bengal Lancer.
TuottajaLouis D. Lighton
SäveltäjäMilan Roder
KuvaajaCharles Lang
LeikkaajaEllsworth Hoagland
TuotantosuunnittelijaRoland Anderson
PukusuunnittelijaTravis Banton
LavastajaRoland Anderson
KoreografiLeRoy J. Prinz
Pääosat
Valmistustiedot
ValmistusmaaYhdysvallat
TuotantoyhtiöParamount Pictures
LevittäjäParamount Pictures
Netflix
Ensi-ilta11. tammikuuta 1935
Kesto109 min
Alkuperäiskielienglanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

The New York Timesin kriitikot valitsivat Bengalin sankarit vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[2]

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Intiaan ja sen päätähtenä on Gary Cooper, joka esittää luutnantti McGregoria, jonka komppaniaan saapuu kaksi uutta upseeria, luutnantit Forsythe (Franchot Tone) ja Donald Stone (Richard Cromwell), jonka isä on saman varuskunnan komentaja eversti Tom Stone (Guy Standing). Välttääkseen epäilykset poikansa suosimisesta eversti Stone tuskin huomaa poikaansa, joka katkeroituu isäänsä ja armeijaan. Luutnantti Stone joutuu kapinallisten kaappaamaksi ja koska eversti Stone kieltäytyy lähettämästä joukkoja pelastamaan poikaansa, lähtevät McGregror ja Fortesque oma-aloitteisesti pelastusretkelle.[1]

Roolit

muokkaa
 Gary Cooper  luutnantti Alan McGregor 
 Franchot Tone  luutnantti Forsythe 
 Richard Cromwell  luutnantti Donald Stone 
 Guy Standing  eversti Tom Stone 
 C. Aubrey Smith  majuri Hamilton 
 Monte Blue  Hamzulla Khan 
 Akim Tamiroff  Otamanu, Gopalin emiiri 
 J. Carrol Naish  suurvisiiri 

Lähteet

muokkaa
  1. a b Brenner, Paul: The Lives of a Bengal Lancer AllMovie. Viitattu 7.6.2011. (englanniksi)
  2. The Best 1,000 Movies Ever Made. (Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004.) The New York Times. Arkistoitu 11.7.2016. Viitattu 5.7.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa