Vesterinen Yhtyeineen

suomalainen yhtye

Vesterinen Yhtyeineen on suomalainen kymmenestä jäsenestä koostuva pop-musiikkia soittava yhtye.[1] Yhtye tuli tunnetuksi elokuussa 2009 julkaistun Jönköping-nimisen albumin singlestä "Mitä tapahtui Hokkasen Timolle". Kappale valittiin toukokuun ensimmäisellä viikolla 2009 YleX-radiokanavan Tehobiisiksi.[2] Yhtye on keikkaillut muun muassa Provinssirockissa Seinäjoella ja Ilosaarirockissa Joensuussa.[3]

Vesterinen Yhtyeineen
Vesterinen yhtyeineen Ilosaarirockissa 2010.
Vesterinen yhtyeineen Ilosaarirockissa 2010.
Tiedot
Toiminnassa2009–
TyylilajiIndie pop, iskelmäpop
KotipaikkaUusimaa, Suomi
Laulukielisuomi
Jäsenet

Tero Vesterinenlaulu
Petri Kivimäki,  kitara
Mikko Enqvist,  kitara
Markus Piha,  basso
Janne Riionheimo,  kosketinsoitin
Teemu Jokinen,  rummut

Entiset jäsenet

Martti Vesala,  puhaltimet
(2010–2018)

Levy-yhtiö

Universal Music Group
Lee One Cleef Records

Aiheesta muualla
Kotisivut
Laulaja Vesterinen Ilosaarirockissa 2010.

Tero Vesterinen teki aikoinaan coverkeikkoja eri kokoonpanon kanssa, kunnes vuonna 2006 alkoi syntyä omia biisejä, ja vuodesta 2009 Vesterinen on levyttänyt musiikkia Vesterinen Yhtyeineen -yhtyeen nimissä. Nuoruudessa Vesterinen teki metallimusiikkia ja soitti kitaraa. Osa yhtyeen jäsenistä olikin entuudestaan tuttuja toisilleen.[4][5][6][7][8]

Yhtyeen kappaleet ovat pääosin Tero Vesterisen, Teemu Jokisen ja Janne Riionheimon sanoittamia, mutta koko yhtye osallistuu kappaleiden sävellys- ja sovitustyöhön. Esimerkiksi "Kukaan ei koskaan" -kappale on Teemu Jokisen säveltämä ja sanoittama. Kappaleiden tekijänimeksi onkin usein merkitty koko yhtye. Lisäksi yhtye on levyttänyt joitakin cover-kappaleita. Esimerkiksi debyyttialbumilla Jönköping on versio Aki Sirkesalon kappaleesta "Naispaholainen" ja Erikoismiehen jäähyväiset -levyllä on Martti Heikkilän tekemä kappale "Villihevosia", jonka levytti aikaisemmin Hanna Ekola. [9] [10]

Yhtyeen kokoonpanossa on ollut silloin tällöin mukana myös trumpetinsoittaja Martti Vesala.[4][11][12] Kokoonpano kasvoi 10-henkiseksi yhden konserttisalikiertueen sekä uuden levyn myötä[13].

Yhtye oli Emma-ehdokas vuoden 2009 tulokkaaksi, Jönköping vuoden debyyttialbumiksi ja "Kukaan ei koskaan" -kappale vuoden biisiksi.

Vesterinen Yhtyeineen julkaisi toisen albuminsa, Erikoismiehen jäähyväiset, vuonna 2011. Albumin ensimmäinen single oli "Isä", joka soi myös Tappajan näköinen mies -televisiosarjan tunnusmusiikkina. Toinen single albumilta on "Kiljut riemusta". Se nousi Suomen soitetuimpien top 20 -listalla parhaimmillaan sijalle 10. Kolmas single albumilta on "Kanto".

Vesterinen Yhtyeineen julkaisi 5. maaliskuuta 2012 ensimmäisen singlen, "Reppana", talvella 2013 ilmestyneeltä kolmannelta albumiltaan.

Vesterinen Yhtyeineen teki neljännen albumin omin voimin. Siitä lähtien kaikki albumit on tehty omalla levymerkillä ja jopa kansitaiteesta on vastannut Tero Vesterinen, joka on opiskellut graafista suunnittelua.[4][8][14]

Vesterinen Yhtyeineen on mukana Saman taivaan alla -levyprojektissa. [15]

Yhtyeellä on myös oma osakeyhtiö nimeltään Vesterinen Yhtiöineen Oy[16].

Laulaja Vesterisen isoisä oli harmonikansoittaja Viljo "Vili" Vesterinen.[8]

Vesterinen Yhtyeineen julkaisi kuudennen studioalbuminsa "Faaraoiden aika" 1. maaliskuuta 2019. Albumilta julkaistut singlet "Tummilla teillä" ja "Pitää sanoo ei" nousivat radiolistalle.[17] Bändi sai vuoden 2019 lopulla ensimmäiset kultalevynsä "Kukaan ei koskaan" ja "Faija käyttää napapaitaa" -singleistä. Samalla yhtye ilmoitti tehneensä levytyssopimuksen Universal Music Finlandin kanssa.[18]

Kokoonpano muokkaa

  • Tero Vesterinen – laulu
  • Teemu Jokinen – rummut
  • Markus Piha – basso
  • Petri Kivimäki – kitara
  • Mikko Enqvist – kitara
  • Janne Riionheimo – koskettimet
  • Iikka Kotaja – koskettimet
  • Leo Kylätasku – puhaltimet

Entiset jäsenet muokkaa

  • Martti Vesala – puhaltimet (2010–2018)

Diskografia muokkaa

Albumit muokkaa

NimiJulkaisutiedotListaMyynti
Albumilista [19]
Jönköping
  • Julkaistu: 26. elokuuta 2009
  • Levy-yhtiö: Universal
  • Formaatti: CD / Digitaalinen
12
Erikoismiehen jäähyväiset
  • Julkaistu: 11. toukokuuta 2011
  • Levy-yhtiö: Universal
  • Formaatti: CD / Digitaalinen
12
Tiedän miltä tuntuu
  • Julkaistu: 8. helmikuuta 2013
  • Levy-yhtiö: Universal
  • Formaatti: CD / Digitaalinen
7
Onnellinen mies
  • Julkaistu: 8. toukokuuta 2015
  • Levy-yhtiö: Lee One Cleef Records
  • Formaatti: CD / Digitaalinen
18
Kirottu yksinäisyys
  • Julkaistu: 14. lokakuuta 2016[20]
  • Levy-yhtiö: Lee One Cleef Records
  • Formaatti: CD / Digitaalinen
12
Faaraoiden aika
  • Julkaistu: 1. maaliskuuta 2019
  • Levy-yhtiö: Lee One Cleef Records[21]
  • Formaatti: CD / Digitaalinen / LP
7 [17]
Meissä asuu elämä
  • Julkaistu: 16. huhtikuuta 2021
  • Levy-yhtiö: Universal
  • Formaatti: CD / LP / Digitaalinen
2 [22]
Hetken ikuinenJulkaistu: 10. maaliskuuta 2023
  • Levy-yhtiö: Universal
  • Formaatti: CD / LP / Digitaalinen
3 [23]

Kokoelma-albumit muokkaa

NimiJulkaisutiedotListaMyynti
Albumilista [19]
Paviaani – Parhaat 2009–2017
  • Julkaistu: 29. syyskuuta 2017
  • Levy-yhtiö: Sony Music
  • Formaatti: CD / Digitaalinen
17

Live-albumit muokkaa

NimiJulkaisutiedotListaMyynti
Albumilista[19]
Paviaani elää
  • Julkaistu: 31. elokuuta 2018
  • Levy-yhtiö: Lee One Cleef Records[24]
  • Formaatti: CD / Digitaalinen
Hetken, ikuisesti, elävänä
  • Julkaistu: 26. huhtikuuta 2024
  • Levy-yhtiö: Universal Music
  • Formaatti: CD / LP / Digitaalinen
22[25]

Singlet muokkaa

NimiJulkaistuListasijoituksetLevy
Single-
lista

[19]
Lataus-
lista

[26]
Radio-
lista
[27]
"Mitä tapahtui Hokkasen Timolle?"5/20099Jönköping
"Kukaan ei koskaan"8/200923214
"Emmanuelle"10/2009
"Isä"12/2010Erikoismiehen jäähyväiset
"Kiljut riemusta"2/201110
"Kanto"8/201115
"Reppana"3/2012Tiedän miltä tuntuu
"Intiaanit"8/201218
"Kaikki kohdallaan"1/2013
"Suurenmoinen elämä"3/2013
"Siinä kävi niin"3/201532Onnellinen mies
"Onnellinen mies"4/201569
"Turisti"8/201592
"Nuoriherra"4/201693Kirottu yksinäisyys
"Faija käyttää napapaitaa"8/201669
"Minne sinä meet"9/2016
"Lapselleni"2/201796
"Disko"8/201753Paviaani – Parhaat 2009–2017
"Tanssimaan"11/201773
"Tummilla teillä"9/201862Faaraoiden aika
"Faarao"2/2019
"Pitää sanoo ei"[28]5/201974
"Kaikki päättyy hyvin (2020)"4/ 2020
"Rodeo"8/202053Meissä asuu elämä
"Kolme hyvää vinkkiä"1/202122
"Älä lopu yö"202126
"Kohti sydänpeltoja"9/20221Hetken ikuinen
"Hetken ikuinen"1/202371
"Ilman mua"9/20239

Listasijoitukset Suomen viralliselta singlelistalta (Single Top 20), Suomen virallinen latauslista (Top 30) ja Suomen suosituimmat (Music Control -radiolista) (Radio Top 20/100).

Lähteet muokkaa

  1. Yhtye vesterinenyhtyeineen.fi. Viitattu 11.2.2020.
  2. http://ylex.yle.fi/musiikki/juuson-teho/juuson-teho-vesterinen-yhtyeineen-mita-tapahtui-hokkasen-timolle
  3. http://ylex.yle.fi/radio/juontajat/tytti/mielin-maarin-kahvii-ja-kaljaa
  4. a b c Etusivu – Bio. Vesterinen Yhtyeineen. Arkistoitu 25.7.2016. Viitattu 27.9.2020.
  5. Tarinalaari: Vesterinen tarinoineen Kantrilehti.fi (lehden verkkosivut). 18.2.2013. Arkistoitu 23.11.2015. Viitattu 22.11.2015.
  6. Suomalainen suosikkilaulaja päätyi ammattiinsa vahingossa: "Olin aiemmin kiekunut karaokessa" Voice.fi. 27.09.2018. Viitattu 3.3.2019.
  7. Suomalaisrokkari ihmettelee keikkahurmosta: "Kyyneleitä ja totaalista sekoilua" Iskelmä.fi. 1.7.2016. Viitattu 3.3.2019.
  8. a b c Vesterinen Yhtyeineen. Vesterisen Viesti, , 2009. vsk, nro 18, s. 6.
  9. Vesterinen Yhtyeineen-yhtyeen tuotanto Fono.fi. Viitattu 22.11.2015.
  10. Jasmi Kuusisto: Vesterinen Yhtyeineen tietää miltä tuntuu. SuomiViihde, , 2013. vsk, nro 2, s. 10–11. JaaMedia.
  11. Yksinäisyyttä vastaan – Lauantailekana Vesterinen Yhtyeineen: Nuoriherra Soundi.fi. 23.4.2016. Viitattu 3.3.2019.
  12. Rytmiraide 2017: Vesterinen Yhtyeineen rytmiraide.fi. Arkistoitu 6.3.2019. Viitattu 3.3.2019.
  13. Vesterinen yhtyeineen – Logomo logomo.fi. Arkistoitu 6.3.2019. Viitattu 3.3.2019.
  14. Vesterinen yhtyeineen kulkee vastavirtaan Raumalainen. 1.11.2017. Viitattu 3.3.2019.
  15. Levyllinen musiikkia monikulttuurisen Suomen puolesta Punaisen ristin blogi. 22.11.2015. Arkistoitu 23.11.2015. Viitattu 22.11.2015.
  16. Yritystiedot: Vesterinen Yhtiöineen Oy Yritystele.fi. Viitattu 26.12.2019.
  17. a b Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista – Artistit www.ifpi.fi. Viitattu 10.3.2019. [vanhentunut linkki]
  18. Valtavaa keikkasuosiota nauttiva Vesterinen yhtyeineen palaa Universal musicille ja juhlii kultasinkkujaan Universal Music Finland. Arkistoitu 19.10.2019. Viitattu 11.2.2020.
  19. a b c d Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen Virallinen Lista: Vesterinen Yhtyeineen Musiikkituottajat. Arkistoitu 6.3.2013. Viitattu 19.2.2013.
  20. Vesterinen Yhtyeineen : Kirottu yksinäisyys. Levykauppa Äx. Arkistoitu 14.10.2016. Viitattu 27.9.2020.
  21. Vesterinen Yhtyeineen : Faaraoiden aika. Levykauppa Äx. Arkistoitu 6.3.2019. Viitattu 27.9.2020.
  22. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista – Artistit: Vesterinen Yhtyeineen – Meissä Asuu Elämä www.ifpi.fi. Viitattu 26.4.2021.
  23. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista – Artistit: Vesterinen Yhtyeineen – Hetken Ikuinen www.ifpi.fi. Viitattu 19.3.2023.
  24. Vesterinen Yhtyeineen – Paviaani elää Discogs.com. Viitattu 23.5.2019.
  25. Suomen virallinen lista: Vesterinen Yhtyeineen - Hetken, ikuisesti, elävänä Musiikkituottajat. Viitattu 4.5.2024.
  26. Latauslista.fi: Artistit - Vesterinen Yhtyeineen latauslista.fi. Arkistoitu 25.9.2012. Viitattu 29.7.2013.
  27. Listablogi: sunnuntai 17. helmikuuta 2013 listablogi.blogspot.fi. Viitattu 29.7.2013.
  28. Pitää sanoo ei -single on lähtenyt upeasti soimaan radioissa facebook.com. Viitattu 26.8.2020.

Aiheesta muualla muokkaa