Bambi

Disneyn animaatioelokuva vuodelta 1942
Tämä artikkeli käsittelee animaatioelokuvaa. Muita merkityksiä luetellaan täsmennyssivulla.

Bambi on Disneyn animaatioelokuva, jonka ensi-ilta oli 13. elokuuta 1942. Elokuvan valmistelu aloitettiin jo vuonna 1937. Se perustuu Felix Saltenin vuonna 1923 kirjoittamaan kirjaan Bambi: Tarina metsästä. Elokuva kertoo Bambi-nimisestä muulipeurasta (Saltenin kirjassa metsäkauriista).

Bambi
OhjaajaDavid Hand
KäsikirjoittajaFelix Salten
Larry Morey
TuottajaWalt Disney
SäveltäjäFrank Churchill
Edward H. Plumb
PääosatBobby Stewart
Donnie Dunagan
Hardie Albright
John Sutherland
Valmistustiedot
ValmistusmaaYhdysvallat Yhdysvallat
TuotantoyhtiöWalt Disney Productions
LevittäjäWalt Disney Studios Motion Pictures
Disney+
Ensi-iltaYhdysvallat 13. elokuuta 1942
Suomi 29. elokuuta 1947
Kesto70 min
Alkuperäiskielienglanti
Budjetti858 000 $
SeuraajaBambi 2
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
AllMovie

Vuonna 2006 Bambille tehtiin jatko-osa, Bambi 2.

Disneyn Juhlajulkaisussa Bambi on uudelleen dubattu.

Bambi valittiin vuonna 2011 Yhdysvaltojen kongressin kirjaston National Film Registryyn, johon kootaan esteettisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti merkittäviä amerikkalaiselokuvia.[1] The New York Timesin kriitikot valitsivat Bambin vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[2]

Tarina

muokkaa

Hahmot

muokkaa
  • Bambi on elokuvan päähahmo. Hän on Metsän Prinssi ja kuningatar Helinänlähde? ja Metsän Kuninkaan, Uljaan, yhteinen poika. Bambin parhaat ystävät ovat kaniini Rumpali, haisunäätä Kukka ja kauris Faline. Myös Pöllövaari on läheinen Bambille. Bambi elää vasavuotensa äitinsä kanssa tämän kuolemaan saakka, jolloin Uljas ottaa poikansa hoiviinsa ja opettaa tätä olemaan yksin. Myöhemmin Bambi rakastuu Falineen. Bambi saa osuman kivääristä ja uhkaa jäädä metsäpalon uhriksi, mutta Uljas pelastaa hänet ja he uivat yhdessä turvaan läheiselle saarelle. Elokuvan lopussa Bambista on tullut Metsän Kuningas. Vasana Bambi oli leikkisä, utelias ja varsin ujo, mutta kasvoi rohkeaksi, itsevarmaksi ja uhrautuvaiseksi kauriiksi. Nämä mahtavat ominaisuudet Bambi peri edesmenneeltä äidiltään.
  • Rumpali (vuoden 1969 dubbauksessa Kalle) on Bambin paras ystävä lapsuudesta saakka, joka aina opastaa Bambia ja on muutenkin tämän tukena. Rumpali on harmaa kaniini, jolla on paljon siskoja. Sen ystäväpiiriin kuuluu myös haisunäätä Kukka ja Pöllövaari. Rumpali rakastuu kaniiniin nimeltään Tytti. Rumpali ja Tytti saavat myöhemmin viisi poikasta. Rumpali rummuttaa maata jalallaan aina, kun jotain jännittävää tapahtuu. Sen poikasetkin perivät tämän ominaisuuden isältään.
  • Kukka on myös Bambin hyvä ystävä. Kukka on haisunäätä, jonka perheestä ei ole tietoa. Bambi risti kukkakedolta löytyneen haisunäädän Kukaksi, jolloin heistä tuli ystäviä. Rumpali on myös Kukan ystävä. Kukka on poika, vaikka hänen ulkonäkönsä ja nimensä 'kukka' voivatkin antaa toisen kuvan, eli että hän olisikin tyttö. Aikuiseksi varttuessaan Kukka rakastuu Liisa-haisunäätään. Kukka on aina ollut hyvin hiljainen ja ujo, mutta sitäkin lempeämpi ja viisaampi.
  • Pöllövaari (vuoden 1969 dubbauksessa Pöllö Ystävä) on vanha huuhkaja, joka opastaa Bambia ja Rumpalia elämän mysteerien ratkomisessa. Pöllövaarin perheestä ei ole tietoa. Pöllövaari ei ainakaan koskaan ole rakastunut, sillä hän moittii rakkautta todelliseksi vitsaukseksi ja järjen menettämiseksi. Pöllövaari on viisas, mutta välillä todella kahjo ja hajamielinen.
  • Helinälähde? oli Bambin äiti ja Uljaan vaimo. Hän oli myös Metsän Kuningatar. Helinällälähde? on paljon kaurisystäviä, mutta läheisin lienee Falinen äiti Vilja. Helinälähde? kuoli metsästäjän hyökkäyksessä pelastaen Bambin. Helinälähde? oli suojeleva ja todella uhrautuvainen kauris, joka olisi ollut Bambin tukena tämän ensirakkauteen asti.
  • Uljas (Metsänruhtinas) on Bambin isä, Helinänlähde? puoliso ja Metsän Kuningas. Uljas hallitsee kaikkea ja kaikkia metsässä. Hän on todella rohkea ja vahva. Uljas pelasti poikansa Bambin metsäpalolta ja auttoi tätä, kun tämä oli menettänyt äitinsä. Elokuvan lopussa Uljas myöntää arvokkaan kruununsa Bambille ja todennäköisesti poistuu metsästä.
  • Faline (vuoden 1969 dubbauksessa Minna) on kaunis tyttökauris, joka on Bambin ystävä lapsuudesta ja myöhemmin myös tyttöystävä. Falinen äiti Vilja on Bambin äidin, Helinänlähde?, paras ystävä. Bambi ja Faline kohtasivat ensimmäisen kerran niityllä ihmisen hyökätessä. Bambi oli silloin todella yllättynyt: hän ei tiennyt olevan muita kauriita kuin hän ja hänen äitinsä. Heidän tavattuaan aikuisina Faline hurmasi heti Bambin, ja taisteltuaan Ronnon kanssa Bambi voitti Falinen kokonaan omakseen. Elokuvan lopussa Faline on synnyttänyt Bambille kaksi vasaa.
  • Ronno on poikakauris, joka esiintyy Bambissa vain nuorena sarvipäänä, jolloin hän haluaa Falinin itselleen. Ronno on Bambia isompi ja ehkä hitusen vanhempi. Ronno häviää kuitenkin Bambille, kun nämä ottavat yhteen ja Bambi saa Falinen itselleen. (Bambin jatko-osassa, Bambi 2:ssa Ronno esiintyy nuorempana ja on muutenkin suuremmassa roolissa.)

Eräässä tiheän metsän pusikossa naaraskauris nimeltä Helinälähde? synnyttää nuoren vasan, jonka hän nimeää Bambiksi. Oppiessaan kävelemään Bambi ystävystyy nuoren Rumpali-nimisen jäniksen kanssa. Yrittäessään oppia puhumaan Bambi tapaa myös nuoren haisunäädän, jota hän kutsuu ”Kukaksi” (haisunäädän mukaan nimi ei haittaa häntä vähääkään, jolloin nuori Bambi sanoo: ”Kukka, kaunis Kukka”).

Kun Bambi on viimein oppinut puhumaan kunnolla, hänen äitinsä vie hänet niitylle, joka on sekä ihmeellinen että pelottava paikka. Bambin äiti varoittaa poikaansa siitä, että kauriit ovat niityllä vaarassa, koska siellä ei ole puita tai pensaita, joiden taakse voisi piiloutua. Näin ollen heidän on oltava niityllä aivan erityisen varovaisia. Niityllä Bambi tapaa ensimmäisen kerran nuoren naarasvasan nimeltä Faline, tämän Vilja-äidin sekä oman isänsä, Metsän suuren ruhtinaan. Niityn korpit alkavat yllättäen raakkua säikäyttäen kaikki eläimet pakoon. Bambi joutuu kamppailemaan pakenevien eläinten jaloissa päästäkseen äitinsä luokse. Bambin isä saapuu paikalle juuri ajoissa auttaakseen Bambin ja tämän äidin pois niityltä ennen kuin metsästäjä ehtii ampua heidät. Kun Bambi kysyy äidiltään paon syytä, tämä vastaa: ”Ihminen oli metsässä.”

Metsään koittaa ankara talvi, jonka aikana Rumpali opettaa Bambia liukumaan jäällä. Kun talvi alkaa lopulta kääntyä kevääksi, Bambi ja hänen äitinsä menevät niitylle ja löytävät sieltä kevään merkkinä tilkun tuoretta ruohoa. Kaksikon syödessä Bambin äiti aavistaa metsästäjän tulon ja määrää Bambin pakenemaan. Heidän juostessaan kuuluu selkeä aseen laukaus. Kun Bambi saapuu takaisin kotipusikkoon, hän huomaa, ettei äiti olekaan hänen perässään. Bambi vaeltaa ympäri metsää äitiään huudellen, muttei saa minkäänlaista vastausta. Lopulta Bambin isä ilmestyy Bambin eteen ja kertoo tälle: ”Äitisi ei voi olla enää kanssasi” (viitaten siihen, että metsästäjät ovat tappaneet tämän). Sitten hän vie poikansa pois.

Kun kevät viimein koittaa, Bambi kohtaa Rumpalin ja Kukan jälleen. He alkavat yhdessä ihmetellä, miksi metsän kaikki muut eläimet ovat alkaneet käyttäytyä sekopäisesti, jolloin pöllövaari selittää heille, että metsän on sekoittanut kevään mukanaan tuomat rakkaudentunteet. Vaikka kolmikko päättää yksimielisesti olla menettämättä järkeään rakkauden vuoksi, sekä Rumpali että Kukka löytävät itselleen kumppanit ja lähtevät tiehensä. Bambia Kukan ja Rumpalin käytös ällöttää, mutta eipä aikaakaan, kun hän itse kohtaa yllättäen Falinen ja heistä tulee pari. Bambin ja Falinen tanssiessa ja kuherrellessa onnellisesti metsässä toinen nuori uroskauris nimeltä Ronno ilmestyy paikalle ja yrittää pakottaa Falinen lähtemään mukaansa. Bambi hyökkää Ronnon kimppuun ja onnistuu alkuvaikeuksien jälkeen nujertamaan ja työntämään tämän kielekkeeltä alas jokeen.

Sinä iltana Bambi ja Faline jatkavat kuherteluaan metsässä. Seuraavana aamuna Bambi herää kuitenkin savun hajuun ja torven törähdykseen. Bambin isä selittää, että ihminen on palannut metsään suurella joukolla ja että heidän on paettava. Faline herää korppien raakuntaan ja lähtee etsimään Bambia. Bambi puolestaan lähtee takaisin hakemaan Falinea, mutta tämä on ehtinyt jo kadota. Etsiessään Bambia Faline saa peräänsä metsästyskoiria, minkä seurauksena hän pakenee pienelle kielekkeelle. Bambi löytää Falinen ajoissa ja hätistää koirat tiehensä antaen Falinelle tilaisuuden paeta. Kun Faline on päässyt turvaan, Bambi tappaa metsästyskoirat potkaisemalla liikkeelle kivivyöryn, joka vierii koirien päälle. Bambi lähtee pakoon, mutta kun hän hyppää erään rotkon yli, häneen osuu metsästäjän luoti. Metsän ruhtinas löytää Bambin ja patistaa tämän takaisin jaloilleen. Samaan aikaan metsä syttyy tuleen. Kaksikko pakenee nopeasti leviävää metsäpaloa yhdessä ja ui sitten pienelle saarelle, jonne myös muut metsän eläimet, mukaan lukien Faline, ovat paenneet. Bambista tulee metsän uusi ruhtinas.

Elokuvan lopussa Faline synnyttää Bambille kaksi vasaa, tytön ja pojan. Bambi katselee perhettään korkean kukkulan laelta yhdessä isänsä kanssa. Lopulta Metsän ruhtinas kääntyy hiljaa pois ja kävelee tiehensä. Ruhtinas Bambi jää katselemaan ylpeästi vastasyntyneitä vasojaan, aivan kuten hänen isänsäkin aikoinaan hänen syntyessään.

Henkilöstö

muokkaa
  • Tarinan mukaan: Felix Salten
  • Värit: Technicolor
  • Ohjaus: David Hand
  • Apulaisohjaus: Perce Pearce
  • Käsikirjoitus: Larry Morey
  • Musiikki: Frank Churchill, Edward Plumb
  • Musiikinjohto: Alexander Steinert
  • Orkesterinjohto: Paul Smith, Charles Wolcott
  • Kuorosovitukset: Charles Henderson
  • Apulaiskäsikirjoitus: George Stallings, Melvin Shaw, Carl Freeberg, Chuck Couch, Ralph Wright
  • Lavastus: James Algar, Bill Roberts, Norman Wright, Sam Armstrong, Paul Satterfield, Graham Heid
  • Taiteellinen ohjaus: Thomas H. Codrick, Robert C. Cormack, Al Zinnen, McLaren Stewart, Lloyd Harting, David Hilberman, John Hubley, Dick Kelsey
  • Taustat: Merle Cox, Tyrus Wong, Dick Anthony, Art Riley, Stan Spohn, Bob McIntosh, Ray Huffine, Travis Johnson, Ed Levitt, Joe Stahley
  • Äänityksen valvojat: Frank Thomas, Eric Larson, Milt Kahl, Ollie Johnston

Ääninäyttelijät

muokkaa
RooliEnglanniksiSuomeksi (vuoden 1969 dubbaus)Suomeksi (vuoden 2005 dubbaus)
BambiBobby Stewart (vauva)

Donnie Dunagan (nuori)Hardie Albright / John Sutherland (aikuinen)

Jaana SaarinenMiika Vintturi (nuori)

Samuel Harjanne (aikuinen)

Kalle Kaniini (1969) / Rumpali (2005)Peter Behn (nuori)

Tim Davis / Sam Edwards (aikuinen)

Akira Takaki (nuori)

Jon-Jon Geitel (aikuinen)

KukkaStan Alexander (nuori)

Tim Davis / Sterling Holloway (aikuinen)

Elina SaarinenHenri Piispanen (nuori)

Aksu Palmén (aikuinen)

Minna (1969) / Faline (2005)Cammie King (nuori)

Ann Gillis (aikuinen)

?Rebekka Holi (nuori)

Saara Lehtonen (aikuinen)

Metsän suuri prinssi (1969) / Metsän ruhtinas (2005)Fred ShieldsReino BäckmanMarkus Bäckman
Bambin äitiPaula WinsloweRitva LehteläSari Ann Moilanen
Pöllöystävä (1969) / Pöllövaari (2005)Will WrightReino BäckmanJyrki Kovaleff
Rumpalin äitiMargaret LeeVuokko SaarinenSatu Nipuli
Falinen äitiThelma Boardman?Ulla Renko
sivuäänetMary Lansing, Perce Pearce, Thelma BoardmanJaana Saarinen, Reino Bäckman, Elina Saarinen, Piu Sihvonen, Ritva Lehtelä, LisbethLeena Liimatainen, Teuvo Matala

Vuoden 1969 dubbaus

muokkaa

Laulut esittää: Jukka Kuoppamäki & Ritva Lehtelä

Ohjaus: Reino Bäckman

Suomennos: Solveig Holm

Laulujen suomennos: Jukka Kuoppamäki & Reino Bäckman

Äänittäjä: Raimo Kiialainen

Tuotanto: Suomi-Filmi Oy

Vuoden 2005 dubbaus

muokkaa

Vuoden 2005 jälkiäänityksen ohjasi Ulla Renko ja käänsi Teuvo Matala.

Kappaleet

muokkaa

Vuoden 2005 äänitys

muokkaa
  1. Rakkauden laulu – Tomi Metsäketo + Kuoro
  2. Sadepisarat ja Kevätlaulu – Markus Bäckman, Päivi Hilska, Matti Holi, Pekka Kuorikoski, Leena Liimatainen, Ulla Renko, Tommi Varis ja Inna Vintturi.
  3. Sen lauluksi loin – Hannu Lehtonen, Leena Liimatainen + Kuoro.

Lähteet

muokkaa
  1. Complete National Film Registry Listing, National Film Preservation Board, Library of Congress. Viitattu 3.7.2016.
  2. The Best 1,000 Movies Ever Made, The New York Times. Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004. Viitattu 4.7.2016.

Aiheesta muualla

muokkaa