The Fray on pianorockia soittava yhdysvaltalainen yhtye, joka perustettiin vuonna 2002 Denverissä, Coloradossa. Yhtyeen perustivat yhtyeen laulaja ja pianisti Isaac Slade ja kitaristi ja taustalaulaja Joe King.

The Fray
The Frayn jäsenet vuonna 2014.
The Frayn jäsenet vuonna 2014.
Tiedot
Toiminnassa2002–
Tyylilajipoprock
KotipaikkaYhdysvallat Denver, Colorado, Yhdysvallat
Laulukielienglanti
Jäsenet

Joe King
Isaac Slade
Dave Welsh
Ben Wysocki

Entiset jäsenet

Mike Ayars
Zach Johnson
Caleb Slade
Dan Battenhouse

Levy-yhtiö

Epic Records

Aiheesta muualla
Kotisivut

Yhtyeen esikoisalbumi How to Save a Life julkaistiin Suomessa vuonna 2007. Levyn nimikappale on soinut televisiosarjoissa Tuho-osasto, Greyn anatomia ja Todistettavasti syyllinen ja löytyy myös niiden soundtrackeilta.

Varhaiset vaiheet

muokkaa

Keväällä 2002 koulukaverit Isaac Slade ja Joe King alkoivat soittaa säännöllisesti kahden miehen duona, mikä johti laulujen kirjoittamiseen. He lisäsivät Zach Johnsonin rumpuihin ja Sladen nuoremman veljen yhtyeen basistiksi. Caleb oli yhtyeen ensimmäinen (ja ainoa virallinen) basisti, mutta häntä pyydettiin eroamaan. Calebin lähtö aiheutti erimielisyyksiä hänen ja Isaacin välillä, ja myöhemmin tämä oli laulun "Over My Head (Cable Car)" inspiraationa. Myöhemmin Johnson erosi käydäkseen New Yorkin taidekoulua.

Jäsenet

muokkaa

Nykyiset jäsenet

muokkaa

Entiset jäsenet

muokkaa
  • Dan Battenhouse - bassokitara, taustalaulu (2002-2004)
  • Zach Johnson - rummut, lyömäsoittimet (2002-2003)
  • Caleb Slade - bassokitara, taustalaulu (2002)
  • Mike Ayars - pääkitaristi (2002-2003)

Kiertuejäsenet

muokkaa
  • Jeremy McCoy - bassokitara, taustalaulu (2009-)
  • Dan Lavery - bassokitara, taustalaulu (2007-2009)
  • Jimmy Stofer - bassokitara, taustalaulu (2004-2007)

Diskografia

muokkaa

Studioalbumit

muokkaa
  • How To Save A Life (2005, Suomessa 2007)
  • The Fray (2009)
  • Scars & Stories (2012)
  • Helios (2014)

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.