Taman alue

Taman alue (jap. 多摩地域, Tama-chiiki) on Tokion metropolin läntinen osa. Se sijaitsee sisämaassa Tokion keskusta-alueen eli 23 erillisalueen länsipuolella. Taman alueella on noin 4 200 000 asukasta (vuonna 2017)[1] ja sen pinta-ala on 1 160,06 neliökilometriä.[2]

Taman alue vihreällä värillä, Tokion erillisalueet sen itäpuolella.

Taman alueella on yhteensä 30 kuntaa, joista 26 on kaupunkeja. Loput neljä kuntaa kuuluvat Nishitaman piirikuntaan. Niistä Mizuho, Hinode ja Okutama ovat maaseutukaupunkeja ja Hinohara on kylä. Aiemmin alueella sijaitsivat myös Kitataman ja Minamitaman piirikunnat, jotka lakkautettiin, kun niihin kuuluneille kunnille myönnettiin kaupunkioikeudet.

Alue ja siellä sijaitseva Taman kaupunki ovat saaneet nimensä Tamajoelta, joka virtaa Taman alueen etelärajalla. Nimen alkuperälle on useita selityksiä, joista vakuuttavimman mukaan se olisi juontunut joen yläjuoksulla Yamanashin prefektuurissa sijaitsevan Tanbayaman alueen nimestä.[3]

Luettelo alueen kunnista muokkaa

No.LippuNimiJapaniksiPinta-ala (km²)[2]Asukasluku (2017)[1]Väestötiheys (as./km²)
01 Hachiōji八王子市00186,3800562 77303 019
02 Tachikawa立川市00024,3600182 09207 475
03 Musashino武蔵野市00010,9800144 60613 170
04 Mitaka三鷹市00016,4200185 72511 311
05 Ōme青梅市00103,3100135 57001 312
06 Fuchū府中市00029,4300257 90208 763
07 Akishima昭島市00017,3400112 85006 508
08 Chōfu調布市00021,5800230 86510 698
09 Machida町田市00071,8000429 11405 977
10 Koganei小金井市00011,3000119 59810 584
11 Kodaira小平市00020,5100189 95509 262
12 Hino日野市00027,5500183 98506 678
13 Higashimurayama東村山市00017,1400150 54108 783
14 Kokubunji国分寺市00011,4600121 23410 579
15 Kunitachi国立市00008,1500075 46609 260
16 Fussa福生市00010,1600058 61805 769
17 Komae狛江市00006,3900081 32612 727
18 Higashiyamato東大和市00013,4200085 85706 398
19 Kiyose清瀬市00010,2300074 64207 296
20 Higashikurume東久留米市00012,8800116 89709 076
21 Musashimurayama武蔵村山市00015,3200072 27504 718
22 Tama多摩市00021,0100148 51107 069
23 Inagi稲城市00017,9700089 34404 972
24 Hamura羽村市00009,9000056 07905 665
25 Akirunoあきる野市00073,4700081 31501 107
26 Nishitōkyō西東京市00015,7500200 09812 705
27 Mizuho瑞穂町00016,8500033 62401 995
28 Hinode日の出町00028,0700017 00300606
29 Hinohara檜原村00105,4100002 27100022
30 Okutama奥多摩町00225,5300005 26400023
Yhteensä1 160,064 205 40003 625

Lähteet muokkaa

  1. a b 住民基本台帳による世帯と人口 平成29年 東京都総務局統計部 Statistics Division, Bureau of General Affairs. Viitattu 31.5.2017.
  2. a b 平成28年全国都道府県市区町村別面積調 東 京 都 Geospatial Information Authority of Japan. Viitattu 31.5.2017. [vanhentunut linkki]
  3. 市名の由来 多摩市役所. Arkistoitu 1.7.2010. Viitattu 31.5.2017.

Aiheesta muualla muokkaa