Mestarien liiga

Karsinnat muokkaa

Pääartikkeli: UEFA:n maapisteranking

Osallistujat Mestarien liigaan tai sen karsintaan jakautuvat maittain UEFAn maapisterankingin mukaan seuraavasti:

• Sarjat sijoilla 1–4 (Espanjan Primera División, Englannin Valioliiga, Italian Serie A ja Saksan Bundesliiga) saavat neljä paikkaa.
• Sarjat sijoilla 5–6 saavat kolme paikkaa.
• Sarjat sijoilla 7–15 saavat kaksi paikkaa.
• Sarjat sijalla 16 ja siitä alaspäin saavat yhden paikan.

Liigan sijoitus UEFAn vertailussa myös määrää, kuinka monta joukkuetta liigasta pääsee suoraan lohkovaiheeseen sekä millä karsintakierroksella ne tulevat mukaan. Esimerkiksi listan kolmen parhaan liigan joukkueista kolme pääsee suoraan lohkovaiheeseen ja neljäs viimeiselle karsintakierrokselle, kun taas kaikkein heikoimmat sarjat saavat vain yhden joukkueen ennen varsinaisia kolmea karsintakierrosta pelattavalle esikarsintakierrokselle.

Kaikkien UEFAan kuuluvien maiden sarjavoittajat pääsevät vähintään karsimaan Mestarien liigaan, kun karsijanpaikka myönnettiin 2007 myös Andorralle ja San Marinolle, joilla sitä ei aiemmin ollut. Liechtensteinista osanottajaa ei ole, koska maassa ei pelata lainkaan sarjaa, vaan ainoastaan cup.

Mestarien liiga muokkaa

Sarjaan ottaa tätä nykyä osaa yhteensä 32 joukkuetta, jotka jaetaan kahdeksaan neljän joukkueen lohkoon. Lohkoissa pelataan kaksinkertainen runkosarja, eli kuusi ottelua per joukkue. Kaksi parasta joukkuetta jatkavat pudotuspelivaiheeseen. Kolmansiksi sijoittuneet joukkueet pääsevät mukaan Eurooppa-liigan kolmannelle kierrokselle ja viimeisiksi sijoittuneet joukkueet putoavat pois.

16 pudotuspelivaiheeseen pääsevää joukkuetta jaetaan pareihin arpomalla, jonka jälkeen aina finaaliin saakka pelataan cup-muotoisesti. Kukin pari pelaa keskenään kaksi ottelua (kotiottelu ja vierasottelu), joissa maalieron perusteella parempi joukkue pääsee jatkoon. Maalieron ollessa tasan, ottelu jatkuu jatko-ajalle, ja mahdollisesti rangaistuspotkukilpailuun

Finaali on puolueettomalla kentällä pelattava yksiosainen ottelu, jonka voittaja voittaa Mestarien liigan.

Kaudesta 2024/2025 alkaen muokkaa

Kaudesta 2024/2025 alkaen kilpailumuodoksi tulee niin sanottu sveitsiläinen systeemi. Joukkueita on neljä enemmän kuin aikaisemmilla kausilla, ja kaikki 36 joukkuetta pelaavat yhdessä suuressa alkusarjalohkossa. Jokainen joukkue pelaa 10 ottelua eri vastustajia vastaan – viisi kotonaan, viisi vieraissa. Peliparit määräytyvät pistemäärien ja ennalta määriteltyjen rankingien mukaan, ja tarkoitus on, että jokainen joukkue pelaa yhtä monta peliä kaikentasoisia vastustajia vastaan.^[3] Alkusarjan kahdeksan parasta joukkuetta jatkaa suoraan pudotuspeleihin, ja seuraavat kahdeksan paikkaa ratkaistaan sijoille 9–24 päätyneiden joukkueiden välisellä pudotuspelikierroksella.^[4] Kilpailu pelataan loppuun samanlaisena cup-turnauksena kuin aikaisemmillakin kausilla.^[3]

Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Merkinnän syy: puuttuu kokonaan itse Mestarien liigan historia, nyt vain Euroopan Cup

Alkusysäys muokkaa

1950-luvun alkuvuosina jalkapallon pelaaminen keinovalaistuksessa oli harvinaista herkkua. Kesällä 1953 ensimmäiset keinovalaisimet asennettiin Wolverhampton Wanderersin kotistadionille Molineuxille. Ensimmäistä kertaa keinovalaisua testattiin, kun Wolverhampton pelasi ystävyysottelun Etelä-Afrikan parhaista pelaajista koottua miehistöä vastaan. Seuraavina kuukausina Wolves pelasi ystävyysotteluiden sarjan kohdaten muita ulkomaalaisia seurajoukkueita: ensin argentiinalaisen Racing Clubin ja sen jälkeen Moskovan Spartakin sekä unkarilaisen Honvédin. Viimeksi mainitun ottelun BBC televisioi suorana lähetyksenä. Honvedin joukkueessa oli monia unkarilaisia jalkapalloilijoita, jotka olivat kahdesti nöyryyttäneet Englannin maajoukkuetta.

Wolves voitti ottelun 3–2, ja tämän johdosta heidän managerinsa Stan Cullis julisti joukkueensa olevan maailman mestareita. Tämä oli viimeinen kiihoke L'Équipe-lehden toimittajalle Gabriel Hanot’lle, joka oli jo pitkän aikaa kampanjoinut keinovalaistuksessa pelattavasta eurooppalaisten seurajoukkueiden turnauksesta.

»Ennen kuin julistamme Wolverhamptonin olevan voittamaton, antaa heidän mennä Moskovaan ja Budapestiin. On myös muita kansainvälisesti nimekkäitä joukkueita: AC Milan ja Real Madrid nimetäkseni kaksi. Seurajoukkueiden maailman-, tai ainakin Euroopanmestaruusturnaus – isompi, mielekkäämpi ja kunniakkaampi kuin Mitropa Cup ja aidompi kuin maajoukkueiden kilpailu – pitäisi järjestää.»
(Gabriel Hanot)

Keväällä 1955 UEFA päättikin Hanot’n haaveileman kaltaisen seurajoukkueiden kilpailun järjestämisestä seuraavalla kaudella.

1955–1960 – Real Madridin hallintaa muokkaa

Ensimmäiset viisi Euroopan cupia olivat Real Madridin suvereenia hallintaa. 1950-luvun lopulla Manchester United ja jotkin Italian joukkueet kykenivät hieman panemaan kapuloita "kuninkaallisten" rattaisiin, mutta vuoden 1958 Münchenin lento-onnettomuus sekä Realin vallankumouksellinen pelityyli takasivat sen, ettei heille löytynyt kunnon vastusta missään vaiheessa.

Real Madridin ylivoiman aikakausi kulminoitui vuonna 1960 Glasgow'n Hampden Parkilla pelattuun Euroopan cupin loppuotteluun, jossa Real Madrid voitti Eintracht Frankfurtin numeroin 7–3 BBC:n ja muiden Euroopan televisioyhtiöiden kameroiden sekä 135 000 paikalla olleen katsojan edessä.

1961–1966 – Benfica, Milan, Internazionale ja Real Madrid muokkaa

Real Madridin taival päättyi Euroopan cupissa 1961 ensimmäiselle kierrokselle heidän hävittyään veriviholliselleen Barcelonalle. Barça etenikin aina Bernin Wankdorf Stadionilla pelattuun loppuotteluun saakka, jossa se kuitenkin hävisi lissabonilaiselle Benficalle maalein 3–2. Seuraavalla kaudella mosambikilaisen Mario Colunan kipparoima ja "Mustan helmen", Eusébion riveihinsä saanut Benfica uusi Euroopan cup -voittonsa kukistamalla Amsterdamin olympiastadionilla pelatussa finaalissa Real Madridin 5–3.

Benfica pääsi loppuotteluun myös seuraavana vuonna, mutta hävisi Milanille maalein 2–1. Seuraavina kahtena vuotena voiton vei toinen milanolainen joukkue Internazionale, joka vuosina 1964 ja 1965 peittosi loppuotteluissa Real Madridin ja Benfican. Vuoden 1965 Euroopan cup on kuitenkin jäänyt enemmän historiaan Interin 3–0-kotivoittoon Liverpoolia vastaan päättyneestä välieräottelusta ja sen ympärillä liikkuneista lahjontaepäilyistä.

Interin voittokulku päättyi vuoden 1966 välierissä sen hävittyä Real Madridille, joka otti jo historiansa kuudennen Euroopan cupin voiton kukistettuaan Brysselissä pelatussa loppuottelussa belgradilaisen Partizanin numeroin 2–1. Tällä kertaa Realin kokoonpano koostui täysin espanjalaisista pelaajista, kun vielä 1950-luvun taianomaisessa joukkueessa oli pelannut ulkomaalaisia tähtiä kuten Alfredo Di Stéfano ja Ferenc Puskás. Ainoa pelaaja, joka oli ollut voittamassa kaikkia kuutta Euroopan cup -mestaruutta, oli Francisco Gento.

1967–1968 – Kaksi brittimestaria muokkaa

Vuonna 1967 Celticista tuli koko Britteinsaarten ensimmäinen Euroopan cupin voittaja, kun se voitti Lissabonin läheisyydessä sijaitsevalla Estádio Nacionalilla pelatussa loppuottelussa Interin lukemin 2–1 kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti. Huomionarvoista on, että kaikki Celticin joukkueen, joka myöhemmin tunnettiin nimellä Lisbon Lions ("Lissabonin leijonat"), pelaajat olivat syntyneet korkeintaan 40 kilometrin päässä seuran kotistadionilta Glasgow'n Celtic Parkilta.

Vuonna 1968 Manchester Unitedista tuli ensimmäinen Euroopan cupin voittanut englantilaisjoukkue, kun se voitti Lontoon Wembleyllä Benficaa vastaan pelatun jatkoajalle menneen loppuottelun numeroin 4–1. Vaikka Manchester United tekikin jatkoajalla kolme maalia, olisi Benfica voittanut ottelun ellei Eusebio olisi tuhrinut avopaikkaa aivan varsinaisen peliajan viime sekunneilla.

1969–1973 – Pääasiassa alankomaalaisten hallintaa muokkaa

Seuraavaksi eurokenttien aikakauden ykkösjoukkueeksi nousi amsterdamilainen Ajax, joka vielä vuonna 1969 joutui nöyrtymään loppuottelussa Milanille 4–1, ja seuraavana vuonna näki verivihollisensa Feyenoordin vievän voittokannun kotiinsa. Kuitenkin tämän jälkeen Ajaxin Johan Cruijffin, Barry Hulshoffin, Ruud Krolin, Johan Neeskensin, Arie Haanin, Gerrie Mührenin ja Piet Keizerin harjoittama, valmentaja Rinus Michelsin alankomaalaisen jalkapalloilun tavaramerkiksi myöhemmin noussut totaalinen jalkapallo (total voetbal) dominoi Euroopan kenttiä peräti kolmen peräkkäisen vuoden ajan kukistaen loppuotteluissa niin ateenalaisen Panathinaikosin, Interin kuin Juventuksenkin.

Ajax oli eurokentillä voittamaton joukkue, kunnes aiemmin Michelsin siirryttyä Barcelonaan vuonna 1973 Cruijff seurasi perässä. Myöhemmin miehistöltään vanhentunut Ajax menetti riveistään vielä Neeskensin.

1974–1976 – Bayern Münchenin kausi muokkaa

Ajaxin jälkeen 1970-luvun puolivälin paikkeilla Euroopan ykkösseurajoukkueen paikan otti baijerilainen Bayern München. Bayern voitti Euroopan cupin kolmesti peräkkäin. Loppuotteluissa kaatuivat Atlético Madrid (uusintaottelussa), Leeds ja Saint-Étienne. Miehistössä pelasivat muiden muassa Franz Beckenbauer, Sepp Maier, Gerd Müller, Uli Hoeness sekä Paul Breitner. Bayern oli kehittänyt totaalisesta jalkapallosta oman, kurinalaisemman ja kovemman versionsa.Nämä jäivätkin Bayernin viimeisiksi voitoiksi Euroopan cupissa.

1977–1984 – Englantilaisten komennossa muokkaa

Vuosien 1977–1984 kahdeksasta Euroopan cupista peräti seitsemän meni englantilaisjoukkueille. Vuonna 1977 Liverpool aloitti englantilaisten seurajoukkueiden kuuden vuoden mittaisen voittokulun. 1977 Liverpool voitti finaalissa Borussia Mönchengladbachin, ja toisti temppunsa myös seuraavana vuonna voittaen loppuottelussa tällä kertaa Belgian mestarin Club Bruggen.

Vuonna 1979 Liverpool hävisi Euroopan cupin ensimmäisellä kierroksella toiselle englantilaisjoukkuelle Nottingham Forestille, joka selvitti tiensä peräti Münchenin olympiastadionilla pelattuun loppuotteluun. Finaalissa vastaan asettui Malmö, joka joutui taipumaan Nottinghamille maalein 1–0. Liverpoolin tapaan Nottingham uusi Euroopan Cup -mestaruutensa seuraavana vuonna voittamalla Madridin Santiago Bernabéulla pelatussa finaalikamppailussa hampurilaisen Hamburgin.

Vuonna 1981 Liverpool teki paluun eurokenttien huippukastiin voittamalla Pariisissa pelatussa loppuottelussa Real Madridin. Voitto oli Liverpoolin Euroopan cup -historian kolmas. Seuraavana vuonna englantilaisjoukkueiden voittokulkua jatkoi Aston Villa, joka peittosi Rotterdamissa pelatussa loppuottelussa Bayern Münchenin.

Vuonna 1983 käytiin seitsemään vuoteen ensimmäinen Euroopan cupin finaali, jossa kumpikaan joukkueista ei ollut Englannista. Hamburg voitti Juventuksen 1–0. Seuraavana vuonna Liverpool palasi kuitenkin jälleen entistä kovempana, ja vei cupin nimiinsä rangaistuslaukauskilpailulla ratkaistussa finaalissa Romaa vastaan joukkueen kotistadionilla Stadio Olimpicolla.

Vuonna 1985 Brysselin Heysel-stadionilla pelatussa loppuottelussa kohtasivat Juventus ja Liverpool. Juventus voitti ottelun maalein 1–0, mutta suurin huomio kiinnittyi 39 ihmisen hengen vaatineeseen mellakkaan, joka alkoi Liverpoolin fanaattisten kannattajien hyökättyä Juventus-fanien kimppuun. Tämän seurauksena englantilaisjoukkueet suljettiin eurocup-peleistä viideksi vuodeksi, ja Liverpool kuuden vuoden ajaksi. (Katso: Heysel-stadionin onnettomuus) Britanniasta olivat mukana siis vain skotlantilaiset, walesilaiset ja pohjoisirlantilaiset seurat.

1986–1988 – Bukarest, Porto ja PSV muokkaa

Kun lähes koko vuosikymmenen Euroopan seurajoukkueiden kilpailuja hallinneet englantilaisjoukkueet olivat pannassa, uudistuivat voimasuhteet eurokentillä täydellisesti ja huipulla puhalsivat uudet, raikkaat tuulet.

Vuoden 1986 loppuottelussa kohtasivat Steaua Bukarest Romaniasta ja Barcelona. Sánchez Pizjuánilla Sevillassa pelatun, varsinaisen peliajan jälkeen maalittomaan tasapeliin päättyneen kamppailun vei rangaistuspotkukilpailussa nimiinsä Steaua.

Vuonna 1987 Porto voitti cupin ensimmäisenä portugalilaisjoukkueena yli 25 vuoteen. Finaalissa kaatui Bayern München maalein 2–1. Seuraavana vuonna finaalissa olivat vastakkain PSV ja Benfica. Ratkaisu venyi jälleen rangaistuspotkukilpailuun, jonka voitti PSV.

1989–1992 – Milan, Belgradin Punainen Tähti ja Barcelona muokkaa

20 vuoden tauon jälkeen Euroopan cupin voittajaksi palasi Milan, joka kaatoi Steaua Bukarestin Barcelonan Camp Noulla lukemin 4–0. Milan uusi cup-voittonsa myös seuraavalla kaudella, jolloin finaalissa kaatui Benfica. Vuoden 1991 Punaisen Tähden ja Marseillen välinen loppuottelu päättyi jälleen maalittomaan tasapeliin. Rangaistuspotkukilpailussa voiton vei jugoslavialaisjoukkue, vain vähän ennen kuin liittovaltio alkoi hajota pienemmiksi valtioiksi. Samalle kaudelle englantilaisjoukkueiden viiden vuoden panna oli umpeutunut, mutta hallitseva Englannin liigan mestari Liverpool ei voinut osallistua kilpailuun sille erityisesti asetetun lisärangaistuksen (yksi vuosi) vuoksi.

Viimeinen Euroopan cup pelattiin kaudella 1991–1992. Wembleyllä pelatussa loppuottelussa Barcelona voitti jatkoajalla Sampdorian 1–0.

1992 – Euroopan cupista Mestarien liigaksi muokkaa

Kaudeksi 1992–1993 Euroopan seurajoukkueiden korkeimman kilpailun pelisysteemi muutettiin radikaalisti siten, että ennen varsinaista cup-muotoista vaihetta pelataan lohkovaihe. Myös kilpailun nimi muutettiin Mestarien liigaksi.

Vuonna 2010 loppuottelu pelattiin ensimmäisen kerran lauantaina, kun finaalipäivä siihen asti oli ollut keskiviikko.^[5]

Mestaruudet muokkaa

Pääartikkeli: Luettelo jalkapallon Euroopan cupin ja Mestarien liigan loppuotteluista

Seuroittain muokkaa

Taulukossa huomioitu menestys Euroopan Cupissa sekä Mestarien liigassa seuroittain

Seura	Mestaruuksia	Toisia sijoja	Mestaruusvuodet	Toiseksi sijoittuneen vuodet
Real Madrid	14	3	1956, 1957, 1958, 1959, 1960, 1966, 1998, 2000, 2002, 2014, 2016, 2017, 2018, 2022	1962, 1964, 1981
Milan	7	4	1963, 1969, 1989, 1990, 1994, 2003, 2007	1958, 1993, 1995, 2005
Bayern München	6	5	1974, 1975, 1976, 2001, 2013, 2020	1982, 1987, 1999, 2010, 2012
Liverpool	6	4	1977, 1978, 1981, 1984, 2005, 2019	1985, 2007, 2018, 2022
Barcelona	5	3	1992, 2006, 2009, 2011, 2015	1961, 1986, 1994
Ajax	4	2	1971, 1972, 1973, 1995	1969, 1996
Internazionale	3	3	1964, 1965, 2010	1967, 1972, 2023
Manchester United	3	2	1968, 1999, 2008	2009, 2011
Juventus	2	7	1985, 1996	1973, 1983, 1997, 1998, 2003, 2015, 2017
Benfica	2	5	1961, 1962	1963, 1965, 1968, 1988, 1990
Chelsea	2	1	2012, 2021	2008
Nottingham Forest	2	0	1979, 1980
Porto	2	0	1987, 2004
Celtic	1	1	1967	1970
Hamburger SV	1	1	1983	1980
Steaua Bukarest	1	1	1986	1989
Marseille	1	1	1993	1991
Borussia Dortmund	1	1	1997	2013
Manchester City	1	1	2023	2021
Feyenoord	1	0	1970
Aston Villa	1	0	1982
PSV Eindhoven	1	0	1988
Belgradin Punainen tähti	1	0	1991
Atlético Madrid	0	3		1974, 2014, 2016
Stade de Reims	0	2		1956, 1959
Valencia	0	2		2000, 2001
Fiorentina	0	1		1957
Eintracht Frankfurt	0	1		1960
Partizan	0	1		1966
Panathinaikos	0	1		1971
Leeds United	0	1		1975
Saint-Étienne	0	1		1976
Borussia Mönchengladbach	0	1		1977
Club Brugge	0	1		1978
Malmö	0	1		1979
Roma	0	1		1984
Sampdoria	0	1		1992
Bayer Leverkusen	0	1		2002
Monaco	0	1		2004
Arsenal	0	1		2006
Tottenham Hotspur	0	1		2019
Paris Saint-Germain	0	1		2020

Maittain muokkaa

Maa	Mestaruuksia	Toisia sijoja	Yhteensä
Espanja	19	11	30
Englanti	15	11	26
Italia	12	17	29
Saksa	8	10	18
Alankomaat	6	2	8
Portugali	4	5	9
Ranska	1	6	7
Skotlanti	1	1	2
Romania	1	1	2
Jugoslavia	1	1	2
Kreikka	0	1	1
Belgia	0	1	1
Ruotsi	0	1	1

Turnauksen historian aikana loppuottelu on pelattu yhteensä seitsemän kertaa samasta maasta tulevien joukkueiden välillä: espanjalaisten välillä vuosina 2000, 2014 ja 2016, italialaisten vuonna 2003, englantilaisten vuonna 2008 ja 2019 ja saksalaisten vuonna 2013.^[6]

Pelaajat muokkaa

Eniten maaleja muokkaa

Päivitetty 12. maaliskuuta 2024.^[7][8]
Taulukossa ei huomioida kilpailun karsintavaihessa tehtyjä maaleja.
Aktiiviset pelaajat lihavoitu.

Nro	Pelaaja	Maa	Maalit	Ottelut	Keskiarvo	Vuodet	Seurat (Maalit)
1	Cristiano Ronaldo	POR	140	183	0.77	2003–2022	Manchester United (21) Real Madrid (105) Juventus (14)
2	Lionel Messi	ARG	129	163	0.79	2005–2023	Barcelona (120) Paris Saint-Germain (9)
3	Robert Lewandowski	POL	94	118	0.8	2011–	Borussia Dortmund (17) Bayern München (69) Barcelona (8)
4	Karim Benzema	FRA	90	152	0.59	2006–2023	Lyon (12) Real Madrid (78)
5	Raúl	ESP	71	142	0.5	1995–2011	Real Madrid (66) Schalke 04 (5)
6	Ruud van Nistelrooy	NED	56	73	0.77	1998–2009	PSV Eindhoven (8) Manchester United (35) Real Madrid (13)
7	Thomas Müller	GER	54	149	0.36	2009–	Bayern München
8	Thierry Henry	FRA	50	112	0.45	1997–2012	Monaco (7) Arsenal (35) Barcelona (8)
9	Alfredo Di Stéfano	ESP ARG	49	58	0.84	1955–1964	Real Madrid
10	Andri Ševtšenko	UKR	48	100	0.48	1994–2012	Dynamo Kiova (15) Milan (29) Chelsea (4)
	Zlatan Ibrahimović	SWE	48	124	0.39	2001–2023	Ajax (6) Juventus (3) Internazionale (6) Barcelona (4) Milan (9) Paris Saint-Germain (20)

Eniten otteluita muokkaa

Päivitetty 12. maaliskuuta 2024.^[9]
Taulukossa ei huomioida kilpailun karsintavaihessa pelattuja otteluita.
Aktiiviset pelaajat lihavoitu.

Nro	Pelaaja	Maa	Ottelut	Vuodet	Seurat (Ottelut)
1	Cristiano Ronaldo	POR	183	2003–2022	Manchester United (59) Real Madrid (101) Juventus (23)
2	Iker Casillas	ESP	177	1999–2019	Real Madrid (150) Porto (27)
3	Lionel Messi	ARG	163	2005–2023	Barcelona (149) Paris Saint-Germain (14)
4	Karim Benzema	FRA	152	2005–2023	Lyon (19) Real Madrid (133)
5	Xavi	ESP	151	1998–2015	Barcelona
6	Ryan Giggs	WAL	145	1993–2014	Manchester United
7	Raúl	ESP	142	1995–2011	Real Madrid (130) Schalke 04 (12)
8	Thomas Müller	GER	149	2009–	Bayern München
9	Toni Kroos	GER	146	2005–	Bayern München (41) Real Madrid (105)
10	Sergio Ramos	ESP	142	2005–	Real Madrid (129) Paris Saint-Germain (13)

• Luettelo jalkapallon Mestarien liigassa pelanneista suomalaisista
• Luettelo jalkapallon Mestarien liigan voittaneista pelaajista
• Luettelo Mestarien liigassa eniten maaleja kaudessa tehneistä pelaajista
• Luettelo suomalaisjoukkueiden otteluista jalkapallon eurocupeissa
• UEFA Mestarien Liigassa pelanneiden joukkueiden suoritustaulukko

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mestarien liiga Wikimedia Commonsissa

• UEFA Champions League. (englanniksi)
• Mestarien liigan tulospalvelu