Suomen Jääkärimuseo

Suomen jääkärimuseo on jääkäriliikkeestä kertova sotahistoriallinen erikoismuseo Kauhavan Kortesjärvellä Etelä-Pohjanmaalla.[2] Aikoinaan itsenäisestä Kortesjärven kunnasta lähti väkilukuun nähden eniten miehiä Saksaan hankkimaan sotilaskoulutusta. Museon toimintaa tukee Suomen Jääkärimuseon ystävät ry.

Suomen Jääkärimuseo
Jääkärimuseo toimii entisessä kunnantalossa.
Jääkärimuseo toimii entisessä kunnantalossa.
Tyyppisotahistoriallinen erikoismuseo
SijaintiJääkärintie 80
62420 Kortesjärvi
Perustettu1995[1]
KotisivutSuomen Jääkärimuseo
Koordinaatit63°17′56″N, 23°09′30″E
Kartta
Suomen Jääkärimuseo

Näyttelyt

muokkaa
Suomalaisia jääkäreitä

Museon pysyvä perusnäyttely sekä vaihtuvat näyttelyt kertovat jääkäriliikkeen taustan, synnyn ja toiminnan lisäksi jääkäreiden koulutuksesta sekä myöhemmästä merkityksestä Suomen sodissa ja puolustusvoimien kehittämisessä. Suomen jääkärimuseon kokoelmiin kuuluu runsas valikoima alkuperäisesineistöä, kuten aseita, kunniamerkkejä, sotilaspukuja ja muuta pienesineistöä.

Suomen jääkärimuseon yhteydessä toimii museokahvila sekä museokauppa, jossa myydään kirjallisuutta, museoon liittyviä tuotteita, paikallisia käsityötuotteita sekä muita matkamuistoja. Museon tilat ovat esteettömät.

Suomen jääkärimuseo on vuodesta 1998 järjestänyt vuosittain jääkäriseminaarin, jonka yhteydessä on tarkasteltu jääkäriliikkeen historiaa eri näkökulmista. Talvella 2016–2017 museo oli suljettuna remontin vuoksi, jonka yhteydessä myös perusnäyttely uusittiin.

Samassa rakennuksessa toimii Kortesjärvi-Seura ry:n ylläpitämä pieni luontomuseo, jossa on muun muassa runsas kokoelma täytettyjä eläimiä ja lintujen munia.

Lähteet

muokkaa
  1. Suomen jääkärimuseo avattiin. Järviseudun Sanomat, 6.7.1995, nro 27, s. 1. Järviseutu-seura.
  2. Jukka Koivula: Uudistettu Suomen jääkärimuseo kertoo satojen jääkäreiden tarinat Maaseudun Tulevaisuus, maaseuduntulevaisuus.fi. 15.10.2017. Arkistoitu 15.10.2017. Viitattu 3.7.2021.

Aiheesta muualla

muokkaa