Kuntaliitos Suomessa

Tämä artikkeli käsittelee Suomessa tapahtuneita kuntaliitoksia sekä vireillä olevia kuntaliitosselvityksiä. Kuntaliitos on kahden tai useamman kunnan hallinnollinen ja alueellinen yhtyminen yhdeksi kunnaksi. Liitoksesta päättävät yhdistyvien kuntien hallintoelimet, mutta on myös keskusteltu mahdollisuudesta, että valtio voi tehdä pakkoliitoksen. Kuntaliitoksen syinä ovat yleensä taloudelliset ja toiminnalliset, toisinaan myös aluepoliittiset syyt. Menettelytavasta säädetään kuntajakolaissa.

Kuntajakolain (29.12.2009/1698) 3 § kuntaliitoksesta käytetään nimitystä kuntien yhdistäminen, joka voidaan toteuttaa kolmella tavalla:[1]

  • yksi tai useampi kunta lakkaa ja yhdistyy olemassa olevaan kuntaan;
  • kunnat lakkaavat ja ne yhdistetään perustamalla uusi kunta; tai
  • kunnan alue jaetaan kahden tai useamman kunnan kesken siten, että jaettava kunta lakkaa.

Kunnan osan siirtämisellä toiseen kuntaan tarkoitetaan kuntajaon muuttamista, jossa kuntien lukumäärä ei muutu.[1] Tällöin on kyseessä osakuntaliitos.

Kuntaliitokset samoin kuin pientenkin alueiden siirrot kunnasta toiseen määrätään aina tulemaan voimaan vuodenvaihteessa. Joskus kuntaliitokset ovat astuneet voimaan kunnallisvaaleja seuraavan vuoden alusta, jolloin vaaleissa on jo valittu yhdistetylle kunnalle yhteinen valtuusto.

Historiaa

muokkaa

Osakuntaliitoksia Suomessa tehtiin jo 1800-luvulla: esikaupunkeja liitettiin kaupunkeihin. Tosin kovin monta niitä ei tehty, sillä tuolloin kaupungin piti itse omistaa koko maa-alueensa. Autonomian ajan Suomen merkittävin osakuntaliitos tapahtui vuonna 1877, jolloin Kyttälän alue liitettiin Messukylästä Tampereeseen, sinne äskettäin valmistunut rautatieasema kun sijaitsi keskellä hökkelikylää ja katsottiin, että tämän vuoksi oli ryhdyttävä poikkeuksellisiin toimiin.[2][3] 1900-luvulla Suomen itsenäistyttyä tehtiin lisää osakuntaliitoksia, joissa esikaupunkeja liitettiin kaupunkeihin.

Suomen ensimmäinen kokonaisen kunnan liittäminen toiseen kuntaan tapahtui vuoden 1934 alussa, jolloin Kyyrölä liitettiin Muolaaseen, ja pian sota-ajan jälkeen 1940-luvulla tehtiin muutamia kokokuntaliitoksia, joista pääosa tapahtui vuoden 1946 alussa, mm. Helsingin alueen moninkertaistanut Helsingin suuri alueliitos, joka tosin oli samalla osakuntaliitos: Helsinkiin liitettiin Huopalahden, Kulosaaren ja Oulunkylän kunnat sekä Haagan kauppala kokonaan ja lisäksi suuri osa Helsingin maalaiskunnasta eli nykyisestä Vantaasta.

Viimeisen kerran Suomeen perustettiin uusi maalaiskunta vuoden 1941 alussa, jolloin Pohjaslahti erotettiin Ruovedestä. Sen sijaan kauppaloita erotettiin maalaiskunnista vielä 1950-luvullakin, esim. Kymistä Karhulan kauppala ja Tuusulasta Järvenpään kauppala vuoden 1951 alussa sekä Kemijärven maalaiskunnasta (siihenastisesta Kemijärven kunnasta) Kemijärven kauppala vuoden 1957 alussa. Vielä 1960-luvun alussa suunniteltiin Tapiolan ja Leppävaaran erottamista Espoosta kauppaloiksi, mutta suunnitelmaa ei toteutettu.

Suomessa oli tarkoitus toteuttaa Ruotsissa tehtyjä uudistuksia muistuttava suuri kuntauudistus 1960-luvun lopulla. Silloisen hallituksen asettama virkamiestyöryhmä esitti lakia, joka mahdollistaisi pakkoliitokset, mutta laista ei päästykään eduskunnassa yksimielisyyteen, ja hanke raukesi. Tästä huolimatta 1960-luvun loppupuolella ja 1970-luvulla nähtiin todellinen kuntaliitosten suma. Varsinkin vuosien 1969, 1973 ja 1977 alussa, edellisen vuoden kunnallisvaalien jälkeen, astui voimaan monia kuntaliitoksia. Monet pienet kunnat hakeutuivat yhteen suurempien naapureidensa kanssa ilmeisesti peläten, että valtiovalta pakottaisi ne liitoksiin. Nämä 1960-luvun jälkipuoliskon ja 1970-luvun kuntaliitokset johtivat siihen, että toisen maailmansodan syttymisen jälkeinen kuntien määrän kasvu kumoutui Tuusulan ja Järvenpään tapausta lukuun ottamatta. Niinpä vuoden 1967 alussa Paraisten maalaiskunta, josta vuoden 1948 alussa oli erotettu Paraisten kauppala, liitettiin Paraisten kauppalaan, vuoden 1973 alussa Kemijärven kauppala ja maalaiskunta yhdistyivät Kemijärven kaupungiksi ja Pohjaslahti liitettiin Vilppulaan ja Virtoihin, ja vuoden 1977 alussa Karhula ja Kymi liitettiin Kotkaan. Jonkin verran tehtiin myös pakkoliitoksia; ainakin mainittu Kymin ja Karhulan liittäminen vuonna 1977 Kotkaan tapahtui pakkoliitoksella ja samaan aikaan Kajaanin maalaiskunta pakkoliitettiin Kajaanin kaupunkiin. 1970-luvun lopulta lähtien kuntaliitoksia tehtiin melko vähän, kunnes 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolenvälin tienoilla kunta- ja palvelurakenneuudistuksen myötä alkoi uusi, edellistä tiheämpi kuntaliitosten suma. Se laantui seuraavan vuosikymmenen lopulla ja palautui 1980–1990-luvun tilanne, jossa kuntaliitoksia tehtiin vain silloin tällöin. Nyt Suomen kuntarakenne on melko vakaa, eikä kovin suuria muutoksia siihen ole odotettavissa lähivuosina. Aluehallintouudistus kevensi kuntien tehtäviä ja siten paransi pienten kuntien mahdollisuuksia jatkaa itsenäisinä.lähde?

Kuntien määrä Suomessa vuodesta 1900[4]
Vuosi1900190519101915192019251930193519401945195019551960196519701975198019851990199520002005201020152020
Kuntia510513519528542577592601602558547548548546518477464461460455452432342317310

Kunta- ja palvelurakenneuudistus

muokkaa

Valtioneuvosto käynnisti keväällä 2005 kunta- ja palvelurakenneuudistushankkeen, jonka tavoitteena on selvittää miten kuntapalveluiden saatavuus, laatu ja tuottavuus voidaan turvata tulevaisuudessa. Tarkastelu käsittää kuntarakenteen muutokset sekä kuntien yhteistyön kaikilla aluetasoilla. Hallituspuolueet sopivat kesällä 2006 kuntaremonttia ohjaavasta puitelaista, joka rohkaisee kuntia liitoksiin, mutta ei pakota niihin. Puitelaki velvoittaa kuntia muodostamaan riittävän vahvoja palvelualueita vastaamaan sosiaali- ja terveyspalveluista.

Kunta- ja palvelurakenneuudistus sysäsi liikkeelle lukuisia kuntaliitoshankkeita, mutta monia toteutettiin ja käynnistettiin myös muista syistä, joista painavimpia oli valtion maksama korotettu ”porkkanaraha”. Liitosten taustalla vaikutti kuitenkin kuntakentän yleinen liikehdintä. Kuntien heikentynyt talous ja tulevaisuuden haasteet, muun muassa väestön ikääntyminen ja siitä johtuva kustannusten nousu, ajoivat etsimään uusia ratkaisuja. Kuntaliitosten vastustajat ovat perustelleet kantaansa muun muassa kunnallisen demokratian kaventumisella. Kuntaliitoksen vaihtoehtona pidetään kuntien yhteistyön tiivistämistä, johon 2000-luvun kunta- ja palvelurakenneuudistuskin tähtää. Valtioneuvosto on osaltaan rohkaissut kuntia yhteistyöhön muun muassa vuonna 2000 perustetun seutuhankkeen avulla.

Vuonna 2009 toteutetuissa 32 kuntaliitoksessa oli mukana 99 kuntaa ja kuntien määrä väheni 67:llä.[5] Vuoden 2010 neljässä kuntaliitoksessa oli mukana kymmenen kuntaa ja kuntien luku väheni kuudella. Vuonna 2011 toteutui kuusi kuntaliitosta, joissa oli mukana kaksitoista kuntaa ja kuntien luku väheni kuudella. Vuonna 2013 toteutui kymmenen kuntaliitosta ja kuntien määrä väheni kuudellatoista. Vuoden 2012 loppuun mennessä toteutettu Kunta- ja palvelurakenneuudistus vauhditti kuntaliitoskehitystä.[6]

Kuntaliitosten määrä on vuoden 2013 jälkeen laskenut huomattavasti ja vuosina 2015–2017 tapahtui vain yhdeksän kuntaliitosta. Vuosina 2014, 2018 ja 2019 ei tapahtunut yhtäkään kuntaliitosta. Kolmen vuoden tauon jälkeen, 1. tammikuuta 2020 kuitenkin tapahtui taas yksi kuntaliitos, kun Valtimon kunta liitettiin Nurmeksen kaupunkiin.[7]

Taulukko kuntaliitoksista vuodesta 1934

muokkaa

Kuntaliitosten ohella kuntien lukumäärä väheni vuonna 1948, jolloin kokonaan tai suurimmaksi osaksi Neuvostoliitolle vuosina 1940 ja 1944 luovutetut kunnat lakkautettiin. Artkkelista Luovutetut alueet löytyy taulukko näistä kunnista. Kuntien nimien perässä on mainittu suluissa niiden kolminumeroiset kuntanumerot.

VuosiLiitetty kuntaKunta, johon pääosat liitettiin
tai syntynyt uusi kunta
Muut kunnat, joihin liitettiin osia
1934Kyyrölä (321)Muolaa (497)
1946Haaga (068) Helsinki (091)
1946Huopalahti (104)
1946Kulosaari (294)
1946Oulunkylä (566)
1946Degerby (039) Inkoo (149)
1946Kuusisto (307) Kaarina (202)
1946Akaa (003) Toijala (864) Kylmäkoski (310)
Sääksmäki (788)
Viiala (928)
1947Messukylä (486) Tampere (837)
1948Hämeenlinnan mlk (110) Hämeenlinna (109) Renko (692)
Vanaja (914)
1954Pielisensuu (596) Joensuu (167)
1959 Seinäjoen mlk (744) Seinäjoki (743)
1964 Naantalin mlk (530) Naantali (529)
1965 Oulujoki (565) Oulu (564) Haukipudas (084), Kempele (244)
Kiiminki (255), Oulunsalo (567)
Tyrnävä (859), Utajärvi (889)
Ylikiiminki (973)
1966 Aitolahti (002) Tampere (837)
1967 Angelniemi (011) Halikko (073)
1967 Vanaja (914) Hämeenlinna (109) Hattula (082)
Janakkala (165)
Renko (692)
1967 Lappee (404) Lappeenranta (405)
1967 Lauritsala (411)
1967 Paraisten mlk (579) Parainen (573)
1967 Porin mlk (610) Pori (609)
1967 Uskela (888) Salo (734)
1967 Maaria (477) Turku (853)
1968 Kakskerta (207)
1969 Hiittinen (094) Dragsfjärd (040)
1969Koijärvi (267) Forssa (061) Urjala (887)
1969 Hyvinkään mlk (107) Hyvinkää (106)
1969 Koskenpää (282) Jämsänkoski (183)
1969 Öja (997) Kaarlela (203)
1969 Karjaan mlk (221) Karjaa (220)
1969 Pyhäjärvi Ul (627) Karkkila (224)
1969 Pihlajavesi (600) Keuruu (249)
1969 Kauvatsa (237) Kokemäki (271)
1969 Alaveteli (008) Kruunupyy (288)
1969 Teerijärvi (839)
1969 Kuopion mlk (298) Kuopio (297) Siilinjärvi (749)
1969 Karuna (228) Sauvo (738) Kemiö (243)
1969Uudenkaupungin mlk (896) Uusikaupunki (895)
1969 Äänekosken mlk (993) Äänekoski (992)
1970 Hinnerjoki (096) Eura (050)
1970 Honkilahti (100)
1970 Iisalmen mlk (141) Iisalmi (140)
1971 Tyrväntö (860) Hattula (082)
1971 Muuruvesi (502) Juankoski (174)
1971 Säyneinen (786)
1972 Ikaalisten mlk (144) [8] Ikaalinen (143)
1972 Ahlainen (001) Pori (609)
1972 Teisko (840) Tampere (837)
1973 Rautio (688) Kalajoki (208)
1973 Kemijärven mlk (242) Kemijärvi (320)
1973 Lapväärtti (409) Kristiinankaupunki (287)
1973 Siipyy (750)
1973 Tiukka (847)
1973 Riistavesi (695) Kuopio (297)
1973 Pielisjärvi (597) Lieksa (422)
1973 Bergö (032) Maalahti (475)
1973 Petolahti (590)
1973 Björköby (033) Mustasaari (499)
1973 Koivulahti (270)
1973 Raippaluoto (679)
1973 Sulva (769) Vaasa (905)
1973 Suoniemi (779) Nokia (536)
1973 Nurmeksen mlk (542) Nurmes (541)
1973 Pirttikylä (605) Närpiö (545)
1973 Ylimarkku (974)
1973 Eräjärvi (048) Orivesi (562)
1973 Saloinen (735) Raahe (678)
1973 Simpele (752) Rautjärvi (689)
1973 Paavola (575) Ruukki (708)
1973 Revonlahti (693)
1973 Sääminki (789) Savonlinna (740) Punkaharju (618)
1973 Alatornio (007) Tornio (851)
1973 Karunki (229)
1973 Paattinen (574) Turku (853)
1973 Sääksmäki (788) Valkeakoski (908)
1973 Karkku (225) Vammala (912)
1973 Tyrvää (861)
1973 Pohjaslahti (637) Vilppula (933) Virrat (936)
1974 Haapasaari (070) Kotka (285)
1974 Pyhämaa (629) Uusikaupunki (895)
1975 Anjala (012) Anjalankoski (754)
1975 Sippola (754)
1975 Jepua (166) Uusikaarlepyy (893)
1975 Munsala (496)
1975 Uudenkaarlepyyn mlk (894)
1976 Metsämaa (487) Loimaan mlk (431)
1976 Tottijärvi (852) Nokia (536)
1977 Kajaanin mlk (206) Kajaani (205)
1977 Kaarlela (203) Kokkola (272) Kälviä (315)
1977 Karhula (201) Kotka (285)
1977 Kymi (311)
1977 Karjala (222) Mynämäki (503)
1977 Purmo (621) Pietarsaaren mlk (599)
1977 Ähtävä (990)
1977 Somerniemi (760) Somero (761)
1977 Snappertuna (756) Tammisaari (835) Karjaa (220)
1977 Tammisaaren mlk (836) Hanko (078)
1977 Bromarv (034) Tenhola (842)
1981 Nummi (540) Nummi-Pusula (540)
1981 Pusula (622)
1981 Lokalahti (432) Uusikaupunki (895)
1981 Keikyä (238) Äetsä (988)
1981 Kiikka (253)
1989 Nuijamaa (539) Lappeenranta (405)
1993 Säynätsalo (787) Jyväskylä (179)
1993 Rauman mlk (685) Rauma (684)
1993 Tenhola (842) Tammisaari (835)
1993 Kalanti (209) Uusikaupunki (895)
1993 Konginkangas (274) Äänekoski (992)
1997 Heinolan mlk (089) Heinola (088→111)
1997 Lohjan kunta (428) Lohja (427→444)
1997 Porvoon mlk (613) Porvoo (612→638)
2001 Kuorevesi (299) Jämsä (182)
2001 Anttola (014) Mikkeli (491)
2001 Mikkelin mlk (492)
2001 Temmes (841) Tyrnävä (859) Liminka (425)
Lumijoki (436)
Rantsila (682)
2003 Vehkalahti (917) Hamina (075)
2003 Pattijoki (582) Raahe (678)
2004 Jäppilä (184) Pieksänmaa (640)
2004 Pieksämäen mlk (594)
2004 Virtasalmi (937)
2005 Kiihtelysvaara (251) Joensuu (167)
2005 Tuupovaara (856)
2005 Sahalahti (730) Kangasala (211)
2005 Vehmersalmi (919) Kuopio (297)
2005 Loimaan kunta (431) Loimaa (430)
2005 Saari (728) Parikkala (580)
2005 Uukuniemi (891)
2005 Karinainen (219) Pöytyä (636)
2005 Peräseinäjoki (589) Seinäjoki (743)
2005 Värtsilä (943) Tohmajärvi (848)
2005 Kullaa (293) Ulvila (886)
2005 Kangaslampi (212) Varkaus (915)
2006 Rovaniemen mlk (699) Rovaniemi (698)
2007 Toijala (864) Akaa (020)
2007 Viiala (928)
2007 Kuivaniemi (292) Ii (139)
2007 Längelmäki (443) Jämsä (182) Orivesi (562)
2007 Vuolijoki (940) Kajaani (205)
2007 Haukivuori (085) Mikkeli (491)
2007 Mietoinen (490) Mynämäki (503)
2007 Pieksänmaa (640) Pieksämäki (593)
2007 Luopioinen (439) Pälkäne (635)
2007 Kodisjoki (266) Rauma (684)
2007 Ruukki (708) Siikajoki (748)
2007 Suodenniemi (772) Vammala (912)
2007 Maksamaa (479) Vöyri-Maksamaa (945)
2007 Vöyri (944)
2007 Viljakkala (932) Ylöjärvi (980)
2007 Sumiainen (770) Äänekoski (992)
2007 Suolahti (774)
2008 Leivonmäki (415) Joutsa (172)
2009 Lehtimäki (414) Alajärvi (005)
2009 Kiukainen (262) Eura (050)
2009 Vampula (913) Huittinen (102)
2009 Hauho (083) Hämeenlinna (109)
2009 Kalvola (210)
2009 Lammi (401)
2009 Renko (692)
2009 Tuulos (855)
2009 Eno (045) Joensuu (167)
2009 Pyhäselkä (632)
2009 Jyväskylän mlk (180) Jyväskylä (179)
2009 Korpilahti (277)
2009 Jämsänkoski (183) Jämsä (182)
2009 Piikkiö (602) Kaarina (202)
2009 Alahärmä (004) Kauhava (233)
2009 Kortesjärvi (281)
2009 Ylihärmä (971)
2009 Dragsfjärd (040) Kemiönsaari (322)
2009 Kemiö (243)
2009 Västanfjärd (923)
2009 Kälviä (315) Kokkola (272)
2009 Lohtaja (429)
2009 Ullava (885)
2009 Anjalankoski (754) Kouvola (286)
2009 Elimäki (044)
2009 Jaala (163)
2009 Kuusankoski (306)
2009 Valkeala (909)
2009 Jurva (175) Kurikka (301)
2009 Joutseno (173) Lappeenranta (405)
2009 Sammatti (737) Lohja (444)
2009 Alastaro (006) Loimaa (430)
2009 Mellilä (482)
2009 Houtskari (101) Länsi-Turunmaa (445)
2009 Iniö (150)
2009 Korppoo (279)
2009 Nauvo (533)
2009 Parainen (573)
2009 Askainen (017) Masku (481)
2009 Lemu (419)
2009 Mänttä (506) Mänttä-Vilppula (508)
2009 Vilppula (933)
2009 Merimasku (485) Naantali (529)
2009 Rymättylä (705)
2009 Velkua (920)
2009 Ylikiiminki (973) Oulu (564)
2009 Yläne (979) Pöytyä (636)
2009 Karjaa (220) Raasepori (710)
2009 Pohja (606)
2009 Tammisaari (835)
2009 Lappi (406) Rauma (684)
2009 Vahto (906) Rusko (704)
2009 Pylkönmäki (633) Saarijärvi (729)
2009 Halikko (073) Salo (734)
2009 Kiikala (252)
2009 Kisko (259)
2009 Kuusjoki (308)
2009 Muurla (501)
2009 Perniö (586)
2009 Pertteli (587)
2009 Suomusjärvi (776)
2009 Särkisalo (784)
2009 Mouhijärvi (493) Sastamala (790)
2009 Vammala (912)
2009 Äetsä (988)
2009 Savonranta (741) Savonlinna (740)
2009 Nurmo (544) Seinäjoki (743)
2009 Ylistaro (975)
2009 Kestilä (247) Siikalatva (791)
2009 Piippola (603)
2009 Pulkkila (617)
2009 Rantsila (682)
2009 Kuru (303) Ylöjärvi (980)
2010 Himanka (095)[9] Kalajoki (208)
2010 Ylämaa (978) Lappeenranta (405)
2010 Liljendal (424)[10] Loviisa (434)
2010 Pernaja (585)
2010 Ruotsinpyhtää (701) Pyhtää (624)
2010 Noormarkku (537)[11] Pori (609)
2011 Kylmäkoski (310)[12][13] Akaa (020)
2011 Kuhmalahti (289) Kangasala (211)
2011 Karttula (227)[14] Kuopio (297)
2011 Varpaisjärvi (916)[15] Lapinlahti (402)
2011 Artjärvi (015)[16] Orimattila (560)
2011 Oravainen (559)[17][18] Vöyri (946)
2011 Vöyri-Maksamaa (945)
2013 Töysä (863)[19] Alavus (010)
2013 Kesälahti (248)[20] Kitee (260)
2013 Nilsiä (534)[21] Kuopio (297)
2013 Karjalohja (223) Lohja (444)
2013 Nummi-Pusula (540)[22]
2013 Ristiina (696)[23] Mikkeli (491)
2013 Suomenniemi (775)
2013 Haukipudas (084)[22] Oulu (564)
2013 Kiiminki (255)
2013 Oulunsalo (567)
2013 Yli-Ii (972)
2013 Vihanti (926)[24] Raahe (678)
2013 Kiikoinen (254)[25] Sastamala (790)
2013 Kerimäki (246)[26] Savonlinna (740)
2013 Punkaharju (618)
2013 Vähäkyrö (942)[22] Vaasa (905)
2015 Maaninka (476)[27] Kuopio (297)
2015 Tarvasjoki (838)[28] Lieto (423)
2015 Lavia (413)[29] Pori (609)
2016 Hämeenkoski (283)[30] Hollola (098)
2016 Jalasjärvi (164)[31] Kurikka (301)
2016 Nastola (532)[30] Lahti (398)
2016 Köyliö (319)[32] Säkylä (783)
2017 Luvia (442)[33] Eurajoki (051)
2017 Juankoski (174)[34] Kuopio (297)
2020 Valtimo (911)[35] Nurmes (541)
2021 Honkajoki (099)[36] Kankaanpää (214)
2025 Pertunmaa (588)[37] Mäntyharju (507)

[38]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Kuntajakolaki 29.12.2009. finlex.fi. Viitattu 19.10.2010.
  2. http://www.tampere.fi/perustiedot/historia/index.html
  3. Spectrum tietokeskus, osa 5 vuodelta 1977, s. 259
  4. Kuntien ja kaupunkien lukumäärä 1900-2013 (XLS) Kunnat.net. Suomen Kuntaliitto. Viitattu 10.3.2013.
  5. Luettelo 1.1.2009 yhdistyvistä kunnista ja uusien kuntien nimet (Internet Archive) 25.7.2008. Kuntaliitto. Arkistoitu 23.6.2009. Viitattu 2.5.2014.
  6. Kuntaliitto: Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset, tilanne 14.1.2011 (ppt) (Tallenne Googlessa) 14.1.2011. Kuntaliitto. Arkistoitu 3.5.2014. Viitattu 28.1.2011.
  7. Kuntaliitos toteutuu – Valtimo yhden äänen turvin osaksi Nurmesta
  8. (kuntaan kuulunut
    Ikaalisten epäitsenäinen kauppala lakkautettiin)
  9. Valtioneuvosto päätti kolmesta kuntien yhdistymisestä 23.4.2009. Valtiovarainministeriö. Arkistoitu 2.5.2014. Viitattu 2.5.2014.
  10. Loviisan Sanomien toimitus: Loviisa, Pernaja, Ruotsinpyhtää ja Liljendal yhdistyvät vuonna 2010 uudeksi Loviisaksi 11.6.2008. Loviisan Sanomat. Arkistoitu 10.11.2011. Viitattu 4.1.2009.
  11. Porin kaupunki: Porin ja Noormarkun kuntaliitos Porin kaupunki. Arkistoitu 11.12.2008. Viitattu 4.1.2009.
  12. Kuntaliitos halutaan vastustuksesta huolimatta 2.3.2010. Yle.fi Tampere. Arkistoitu 13.1.2012. Viitattu 10.3.2010.
  13. Kylmäkoski liittyy Akaan kaupunkiin HS.fi. 10.3.2010. Arkistoitu 2.5.2014. Viitattu 2.5.2014.
  14. Karttula ja Kuopio Kuopion kaupunki. Arkistoitu 2.5.2014. Viitattu 2.5.2014.
  15. Lapinlahti ja Varpaisjärvi yhdistyvät ensi vuonna HS.fi. 8.2.2010. Arkistoitu 3.5.2014. Viitattu 2.5.2014.
  16. Artjärvi ja Orimattila yhteen 2011 Yle.fi. 20.3.2010. Yleisradio. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 18.9.2010.
  17. Kuntalaiset kannattavat Oravaisen ja Vöyri-Maksamaan liitosta 14.2.2010. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 16.2.2010. Viitattu 15.2.2010.
  18. Oravainen ja Vöyri-Maksamaa yhdistyvät 11.3.2010. Yle.fi Alueet Vaasa. Arkistoitu 13.1.2012. Viitattu 11.3.2010.
  19. Nämä kunnat yhdistyvät vuodenvaihteessa TS.fi. 21.5.2012. Arkistoitu 2.5.2014. Viitattu 2.5.2014.
  20. Kitee ja Kesälahti hyväksyivät kuntaliitoksen iltasanomat.fi. Viitattu 26.4.2012. [vanhentunut linkki]
  21. Kuopio ja Nilsiä yhdistyvät Hs.fi. 2.5.2012. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 2.5.2012. Viitattu 2.5.2012.
  22. a b c Ajankohtaiset yhdistymisselvitykset ja päätökset, tilanne 18.4.2012 www.kunnat.net. Viitattu 18.4.2012. [vanhentunut linkki]
  23. Ilta-Lehti: Mikkeli, Ristiina ja Suomenniemi päättivät yhdistyä iltalehti.fi. 3.5.2012. Iltalehti. Arkistoitu 5.5.2012. Viitattu 3.5.2012.
  24. Raahe ja Vihanti päättivät yhdistyä Hs.fi.. Arkistoitu 27.5.2012. Viitattu 24.5.2012.
  25. Kiikoinen liittyy Sastamalaan ja Pirkanmaahan Helsingin Sanomat. Viitattu 2.5.2012. (vain tilaajille)
  26. Savonlinna siunasi liitoksen 40-3 yle.fi. Arkistoitu 22.3.2012. Viitattu 19.3.2012.
  27. Maaninka liittyy Kuopioon vuonna 2015 yle.fi. Viitattu 13.11.2012.
  28. Tarvasjoki pakkoliitetään Lietoon ts.fi. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 12.6.2014.
  29. Valtioneuvosto: Lavia Poriin ensi vuoden alusta satakunnankansa.fi. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 12.6.2014.
  30. a b Neljästä tulee kaksi: Lahden seudulle syntyy kaksi uutta kuntaa 26.1.2015. Yle. Viitattu 26.6.2015.
  31. Jalasjärvi lakkaa ja yhdistyy Kurikkaan 11.6.2014. Ilkka. Viitattu 12.6.2014.
  32. Köyliön ja Säkylän kuntaliitos uuden hallituksen ensimmäisiä päätöksiä Yle Uutiset. 23.4.2015. Viitattu 24.4.2015.
  33. Luvia valitsi Eurajoen kumppanikseen – Pori sai pakit yksimielisesti Yle Uutiset. 30.3.2015. Viitattu 30.3.2015.
  34. Kuopion ja Juankosken hallitukset hyväksyivät kuntaliitoksen Yle Uutiset Savo. 18.8.2014. Yle. Viitattu 26.8.2014.
  35. Kuntaliitos toteutuu – Valtimo yhden äänen turvin osaksi Nurmesta Kuntalehti. 25.4.2019.
  36. Laakso, Antti: Honkajoki liittyy Kankaanpäähän vuodenvaihteessa – valtuustot hyväksyivät ainoan Suomessa vireillä olevan kuntaliitoksen Yle Uutiset. 15.5.2020. Yleisradio. Viitattu 15.5.2020.
  37. Kotilainen, Virpi: Pertunmaa ja Mäntyharju äänestivät kuntaliitoksesta – kummankin valtuusto hyväksyi yhdistymisen Yle Uutiset. 13.5.2024. Yleisradio. Viitattu 16.5.2024.
  38. Kunnat lakkautusaikajärjestyksessä 2015 (pdf) Tilastokeskus. Arkistoitu 13.1.2019. Viitattu 13.1.2019.

Aiheesta muualla

muokkaa