The Vaccines

The Vaccines on vuonna 2010 perustettu brittiläinen indie rock -yhtye. Yhtye tunnetaan erityisesti sinkustaan Wreckin' Bar (Ra Ra Ra). Yhtye on myynyt kaikkiaan yli miljoona levyä maailmanlaajuisesti.

The Vaccines
Tiedot
Toiminnassa2010
Tyylilajiindie rock
KotipaikkaLontoo
Laulukielienglanti
Jäsenet

Justin Young, kitara, laulu
Arni Arnason, basso
Freddie Cowan, kitara
Yoann Intonti, rummut
Timothy Lanham, koskettimet

Entiset jäsenet

Pete Robertson

Levy-yhtiö

Columbia Records, 2011–

Aiheesta muualla
www.thevaccines.co.uk

Historia

muokkaa

Yhtyeen perusti Lontoossa 2010 neljä kaverusta. Cowan ja Young olivat esiintyneet yhdessä kesällä 2009. Yhtyeen ensimmäinen sinkku "Wreckin' Bar (Ra Ra Ra)" julkaistiin 2010 ensin demoversiona. Yhtye saikin pian levytyssopimuksen ja alkoi työstää ensimmäistä kokonaista studioalbumiaan.

Yhtyeen debyyttialbumi nimeltään What Did You Expect From The Vaccines? julkaistiin 11. maaliskuuta 2011 Columbia-levy-yhtiön kautta. Albumi oli Britannian listoilla parhaimmillaan neljäs. Albumi sai hyvät arvostelut ja myikin hyvin.

Yhtye julkaisi toisen studioalbuminsa Come of Agen 3. syyskuuta 2012. Albumilta on julkaistu singleinä kappaleet No Hope, Teenage Icon ja I Always Knew.

Kolmas studioalbumi kantoi nimeä English Graffiti ja se julkaistiin Columbian kautta 25. toukokuuta 2015. Albumin suurimmaksi hitiksi nousi sen esikoissinkku Handsome.

Yhtyeen seuraava studioalbumi Combat Sports tullaan julkaisemaan vuonna 2018. Albumi tulee olemaan ensimmäinen, jolla soittavat kiertuemuusikoista vuonna 2016 rumpali Pete Robertsonin erottua vakituisjäseniksi nostetut rumpali Yoann Intonti sekä kosketinsoittaja Timothy Lanham.

Jäsenet

muokkaa
  • Justin Young – kitara, laulu (2010–)
  • Arni Arnason – basso (2010–)
  • Freddie Cowan – kitara (2010–)
  • Yoann Intonti – rummut (2016–)
  • Timothy Lanham – koskettimet (2016–)

Entiset jäsenet

muokkaa
  • Pete Robertson – rummut (2010–2016)

Diskografia

muokkaa

Studioalbumit

muokkaa
Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.