Patrokles (kuvanveistäjä)

antiikin kreikkalainen kuvanveistäjä

Patrokles (m.kreik. Πατροκλῆς, Patroklēs, lat. Patrocles; 400/300-luku eaa.) oli antiikin kreikkalainen kuvanveistäjä, joka edusti klassisen kauden kuvanveistoa. Hän toimi ainakin noin vuoden 400 eaa. tienoilla.[1]

Patrokles
Πατροκλῆς
Henkilötiedot
Syntynyt400-luku eaa.
Kuollut300-luku eaa.
Taiteilija
Aktiivisenan. 400 eaa.
Alakuvanveistäjä
Taidesuuntausklassinen kuvanveisto

Plinius vanhempi ajoitti Patrokleen yhdessä Naukydeen, Deinomeneen ja Kanakhos nuoremman kanssa 95. olympiadille. Pausaniaan mukaan hän teki osan patsaista veistosryhmässä, jonka spartalaiset omistivat Delfoille vuoden 405 eaa. Aigospotamoin taistelussa saamansa voiton kunniaksi.[1][2]

Pausanias mainitsee myös krotonlaisen kuvanveistäjä Patrokleen, joka oli Katilloksen poika ja teki lokroilaisten Olympiaan pystyttämän Apollonin patsaan. Se oli puksipuuta ja siinä oli kullattu pää. Kyseessä on mahdollisesti sama Patrokles.[1][3][4] Toisaalta joskus Patroklesta on ehdotettu myös samaksi Patrokleeksi, jonka Pausanias mainitsee olleen sikyonlaisen kuvanveistäjä Daidaloksen isä. Tällöin hänkin olisi todennäköisesti ollut sikyonlainen.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Smith, William: ”Patrocles (5)”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  2. Plinius vanhempi: Naturalis historia 34.8; Pausanias: Kreikan kuvaus 10.9.4.
  3. Smith, William: ”Patrocles (6)”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  4. Pausanias: Kreikan kuvaus 6.19.3.