Juha Muje

Juha Mujeen vanhemmat, Keijo Muje ja Hilda Muje, olivat Karjalan evakoita. Muje eli lapsuutensa ja teini-ikänsä Pietarsaaressa, jossa suomenruotsalaisten ja karjalaisten välinen kielimuuri oli korkea, muttei aivan ylittämätön. Kulttuurierot olivat yhtä kaikki huomattavat. Hilda Mujeella oli poika ja tytär edellisestä avioliitosta, joka oli päättynyt puolison kaatumiseen jatkosodassa. Juhan lapsuudenperhe tuli toimeen kohtalaisen hyvin, mutta vaatimattomuutta arvostettiin, itseään ei saanut korostaa. Esimerkiksi jääkaappi oli hankinta, josta puhumista pidettiin pröystäilynä. Isän kuoroharrastusta lukuun ottamatta perhe ei ollut kovin taiteellinen. Kauppias Hilda Muje puhui Karjalan murretta, Keijo Muje käytti työnjohtajan asemansa kouliinnuttamana yleiskieltä.^[10]

Koulussa Juha menestyi ennen kaikkea näytelmissä. Hän liittyi Pietarsaaren Työväenopiston näytelmäkerhoon, jossa hän sai tuntumaa teatterityöhön. Harrastus nousi uudelle tasolle Juhan astuttua Pietarsaaren Näyttämölle ja ajatus näyttelijän ammatista alkoi itää. Näyttämön toimintaan toi ammattimaista säväystä puhetekniikan opettaja Niilo Kuukka. Juha oli myös liikunnallinen ja kokeili eri urheilulajeja.^[11]

Juhan lahjakkuuden huomasi monen muun ohella petroskoilainen ohjaaja ja näyttelijä Toivo Lankinen, joka opetti roolin rakentamisen perustan. Juhan kouluvuosien merkittävä näytelmä oli Käy vieraskin vipuhun, jossa hänen roolihahmollaan Glumovilla on pitkä monologi.^[12] Lankinen kannusti Juhaa hakemaan Teatterikouluun, ja tämä aloitti sen 18-vuotissyntymäpäivänään. Pääsykokeissa nuori Muje oli tehnyt raatiin vaikutuksen Glumovin monologilla. Raatiin kuului muun muassa hänen myöhempi työkaverinsa Kalle Holmberg.^[13]

Suomen Teatterikoulussa liikunnan osuus oli merkittävä. Luontaisesti liikunnallinen Muje oppi sisäistämään roolihenkilön mielenliikkeet fyysisen liikkeen kautta. Puheilmaisu oli tärkeä aine, näyttelijäoppilaan ääni haluttiin muokata kirkkaan kantavaksi ja puhtaaksi. Artikulaation tuli olla selkeää. Vaikka Muje oli ammattiuransa aikana vahvasti teatterinäyttelijä, ensimmäisen elokuvaroolinsa hän sattui saamaan toisena opiskeluvuotenaan. Kyseessä oli pääosa televisioelokuvassa Riisi, nuori alkoholisti. Vastanäytteljänä oli kesän 1969 Suonenjoen mansikkatyttö. Muje koki Teatterikoulun innostavana ja hengeltään hyvänä. Aikakauteen kuului "yhteiskunnallinen tiedostaminen" Lapualaisoopperoineen.^[14]

Juha Mujeen kurssikavereita olivat muun muassa Tuija Ahvonen, Hannu Lauri, Marja Packalén ja Leena Uotila.^[15]

Teatterikoulun viimeisenä lukuvuonna oppilaita alettiin kiinnittää teattereihin, ajan tavan mukaan kahdeksi näytäntövuodeksi kerrallaan. Muje sai soiton Kalle Holmbergilta, joka pyysi häntä Turun kaupunginteatteriin, joka oli siihen aikaan monen unelmateatteri.^[16] Syyskaudella 1971 Turussa alkoi myös kausi, joka tunnetaan teatterihistoriassa Kotkien kautena. Teatterinjohtaja Ralf Långbacka ja ohjaaja Holmberg mielivät kehittää kaupunginteatteria kokeilevaan suuntaan, mikä aiheutti voimakasta ristivetoa ja kriittistä kekustelua lehdistössä, kaupungin johdossa ja yleisön keskuudessa. Esitettiin myös syytöksiä marxilaisuudesta, mutta lopulta teatterilautakunnan kokoomuslainen puheenjohtaja asettui Långbackan ja Holmbergin tueksi. Ratkaisu osoittautui järkeväksi, sillä Kotkien kautena Turun kaupunginteatteriin kohdistui laajaa valtakunnallista mielenkiintoa ja taiteellinen menestys näkyi myös lisääntyneinä tulovirtoina.^[17]

Turun kautensa alussa Muje näytteli muun muassa Oswaldin roolin näytelmässä Kuningas Lear ja Pekka Töpöhännän roolin.^[18] Varsinainen tapaus oli Seitsemän veljestä syyskaudella 1972. Muje näytteli Eeron roolin Långbackan ohjaamassa tuotannossa, muita veljeksiä näyttelivät Esko Salminen, Juha Hyppönen, jonka tilalle tuli Vesa-Matti Loiri, Heikki Kinnunen, Heikki Alho, Arno Virtanen ja Ilari Paatso. Veljessarjan nuorin eli Eero piikitteli kaiken aikaa Juhania, jota tulkitsi Salminen. Kun Juhani sai tarpeekseen, Eero ponkaisi pakoon ja juoksi huussin seinää ylös. Esitysten kertyessä Eero ylsi katolle saakka ja kohtauksesta tuli yksi näytelmän kohokohdista. Seitsemän veljestä keräsi kolmen vuoden aikana noin 150 000 katsojaa ja sitä esitettiin myös Göteborgin kaupunginteatterissa ja Itä-Berliinin Volksbühnellä.^[19][20][21] Muje suoritti asepalveluksensa Varsinais-Suomen ilmatorjuntarykmentin Turun ilmatorjuntapatteristossa 1973–1974, mutta erikoisluvan ansiosta hän pystyi jatkamaan Eeron näyttelemistä. Armeijasta Muje kotiutui korpraalina.^[22]

Seitsemän veljeksen ensemble näytteli Alhoa ja Salmista lukuun ottamatta myös Alpo Ruuthin draamassa Tykkimies Kauppalan viimeiset vaiheet, joka sai ensi-iltansa syyskuussa 1974. Nimiroolin teki Loiri. Muje näytteli Gustafssonia. Veli-Matti Saikkosen ohjaaman kappaleen katsojaluku kipusi lähes 32 000:een.^[18][23][24]

Kotkien kausi päättyi 1977, kun Holmberg ja Långbacka lähtivät Turusta. Seitsemän veljeksen ensemblesta Muje, Kinnunen, Paatso, Salminen ja Virtanen näyttelivät vielä komedian Olviretki Schleusingenissa. Mujeen roolina oli Tommi. Näytelmää esitettiin 23 kertaa ja se sai yli 14 000 katsojaa.^[25]

Kotkien kauden jälkeen Muje jatkoi Turussa vuoteen 1981. Hän näytteli muun muassa Svejkin roolin Bertolt Brechtin näytelmässä Svejk toisessa maailmansodassa ja Romeon roolin William Shakespearen tragediassa Romeo ja Julia. Svejkiä varten Mujeen täytyi lihottaa itsensä ja Romeota varten kilot piti puolestaan äkisti karistaa. Jotaarkka Pennasen ohjaama Romeo ja Julia sai ensi-iltansa joulukuussa 1980. Juliana nähtiin vastavalmistunut Lena Meriläinen. Näytelmää esitettiin 89 kertaa ja se sai lähes 50 000 katsojaa.^[26][27][28]

Vuonna 1982 Muje näytteli Kom-teatterissa Helsingissä, minkä jälkeen hän jatkoi Turun kaupunginteatterissa vuoteen 1985. Muje sai näytelläkseen edelleen isoja, mielenkiintoisia rooleja, kuten Pikkumies Aarne Orjatsalosta kertovassa näytelmässä Tulee aika toinenkin. Pikkumies oli Orjatsalon toinen minä, joka kommentoi sivusta Hannu Laurin näyttelemää Orjatsaloa. Turun vuosiensa päätteeksi Muje näytteli Eino Leinoa Hannu Mäkelän draamassa Virran viemä, tuulen tuoma.^[29]

Muje nähtiin Turun kaupunginteatterin lavalla jälleen 2019, jolloin hänellä oli miespääosa Satu Rasilan kirjoittamassa ja ohjaamassa avioliiton myöhäisvaihetta kuvailevassa draamassa Katoava maa. Naispääosan näytteli Marja-Leena Kouki. Katoava maa kertoo muistisairauden vaikutuksesta parisuhteeseen. Sitä esitettiin Pienellä näyttämöllä 31 kertaa ja sen katsojaluvuksi kirjattiin noin 6 800.^[30][31] Katoava maa jäi Mujeen uran joutsenlauluksi.^[32]

Muje siirtyi Helsingin kaupunginteatteriin 1985. Hänen tuloroolinaan oli Tartuffen nimiosa. Näytelmää esitettiin yli 100 kertaa ja se keräsi runsaat 25 000 katsojaa.^[33][34] Muje ei kokenut lakonista ilmaisua itselleen ominaiseksi. Se ilmeni huumausaineiden käyttöä käsittelevässä Jukka Vienon kirjoittamassa näytelmässä Ilmiantaja (kantaesitys 1986), jossa Mujeen roolina oli Nilkki. Rooli oli Mujeelle vaikea.^[35] Muje lähestyi roolihahmojaan mielellään fyysisyyden kautta. Hän alkoi työstää roolia lähtökohtanaan hahmon ulkoiset piirteet, joiden avulla hän eteni kulloisenkin hahmon sisäiseen maailmaan. Muje oli kehittänyt liikunnallisuutta jo Teatterikoulussa, ja hänelle myös liikkumattomuus oli liikettä, valmiina odottamaan sisäisen energian purkautumista. Esimerkiksi tapa astella portaita alas tai istuma-asento olivat olennainen osa roolia.^[8] Pentti Haanpään näytelmässä Noitaympyrä (1987) Mujeen roolina oli Taivalvaaran näyttelijä, joka on orpopoika Kainuussa 1930-luvun laman aikana. Muje piti roolia itselleen sopivana ja mieluisana hahmon fyysisen omalaatuisuuden ansiosta. Kalle Holmbergin ohjaama näytelmä sai yli 15 000 katsojaa.^[36]

Muje muutti Turusta Espooseen 1987, jolloin työmatkaan liittyneet ongelmat poistuivat. Kevätkaudella 1990 sai ensi-iltansa Ritva Holmbergin ohjaama ja Jukka Linkolan säveltämä musiikkinäytelmä Kallion kimallus. Näytelmä kertoo Grönbergin työläisperheestä jatkosodan jälkeen, Mujeen roolina oli sodasta palaava Veikko. Paikkana on Kallion kaupunginosan Hampparilaakso, jonne rakennettiin 1960-luvulla Helsingin kaupunginteatterin massiivinen talo. Muje viihtyi Veikon roolissa. Kallion kimallusta esitettiin noin 200 kertaa ja se sai 57 000 katsojaa.^[37][38][39]

Musiikkinäytelmä Piukat paikat tuli ensi-iltaan kevätkaudella 1994 ja se keräsi noin 117 000 katsojaa. Näytelmän kustannukset oli katettu jo viidentoista esityskerran jälkeen. Muje näytteli pääroolin: hän oli Jerry, joka puki itsensä naiseksi nimeltään Daphne. Toisen pääroolin näytteli Santeri Kinnunen. Hän oli Joe, joka puki itsensä naiseksi nimeltään Josephine. Muje piti roolistaan ja hän vietti 25-vuotistaiteilijajuhlaansa sen yhteydessä.^[40][41]

Helsingin kaupunginteatterin kausi oli Mujeelle työntäyteinen. Harjoituksia tai näytöksiä oli lähes päivittäin. Mujeen viimeinen rooli Kaupunginteatterissa oli Utin osa Raija-Sinikka Rantalan ohjaamassa Veijo Meren tekstiin perustuvassa draamassa Iso vaalee, jonka nimiroolin teki Hannele Lauri.^[42][43][44]

Jussi Helminen kutsui Mujeen Tampereen Työväen Teatteriin, jossa tämä näytteli vuosina 1996 ja 1997. Perhesyistä Muje jäi kuitenkin asumaan Espooseen, joten rautatiematka Helsinki–Tampere tuli hänelle erittäinkin tutuksi.^[45] Mujeen tulorooli Tampereella oli näytelmässä Oi kallis Suomenmaa. Myöhemmin hän näytteli Tevjen roolin Jussi Tapolan ohjaamassa musikaalissa Viulunsoittaja katolla, vaikka piti itseään liian nuorena kyseiseen osaan. Veikko Sinisalo oli näytellyt aiemmin saman roolin Tampereella, joten Mujeen tulkintaa verrattiin vääjäämättä Sinisaloon, mikä oli rasite. Näytelmä sai kuitenkin yli 45 000 katsojaa noin 70 esityskerralla.^[46][47]

Muje palasi Työväen Teatteriin tammikuussa 2017, jolloin hän näytteli Big Daddyn osan Tennessee Williamsin draamassa Kissa kuumalla katolla. Big Mamana oli Tuire Salenius. Mujeen poika Samuli Muje näytteli Gooperin roolin ja miniä Heidi Kiviharju Margaretin roolin. Näytelmässä oli mukana myös Mujeen pojanpoika. Tamperelainen-lehti kirjoitti Mujeen roolityöstä: "Muje tekee rosoisesta miehestä tarkan muotokuvan pienillä eleillä ja rehvakkaalla käytöksellä."^[48][49][50]

Muje kiinnitettiin 1997 Suomen Kansallisteatteriin, josta hän eläköityi 2013. Vaikka takana oli jo lähes 30 vuotta näyttelijän uraa, Muje oppi Kansallisessa edelleen paljon uutta näyttelijän työstä. Muje avasi Kansallisteatterin kautensa nimiroolilla Shakespearen historiallisessa draamassa Rikhard III. Roolissa ollaan tekemisissä pahuuden kanssa, ja Muje löysi pahuuden itsestään. Hän oli aina kiinnostunut "pahan energiasta".^[52] Pienellä näyttämöllä esitetty Kalle Holmbergin ohjaama tuotanto sai kymmenisen tuhatta katsojaa.^[53] Klassisia roolitehtäviä karttui vuosien varrella. Vuonna 2003 Muje näytteli Eddie Carbonen roolin draamassa Näköala sillalta ja vuonna 2007 Willie Lomanin roolin draamassa Kauppamatkustajan kuolema.^[54]

Vuonna 2004 Mujeella oli palvelija Sganarellen osa Molièren komediassa Don Juan. Mujeelle rooli oli mahdollisuus käyttää vahvimpia puoliaan, jotka olivat liike, oveluus ja huumori. Nimiroolin näytteli Jukka Puotila. Näytelmää esitettiin Suurella näyttämöllä 75 kertaa ja se sai yli 35 000 katsojaa.^[55][56] Willensaunassa sai ensi-iltansa syyskaudella 2005 Kalle Holmbergin ohjaama draama Demokratia, jossa Muje näytteli historiallista henkilöä, poliitikko Horst Ehmkeä. Näytelmän vastaanotto oli hyvä ja sitä esitettiin lähes 60 kertaa.^[57][58]

Mujeen viimeisiä rooleja Kansallisteatterissa oli Veijo Teräs oopperanäytelmässä HOMO!. Pirkko Saision kirjoittama ja ohjaama farssi sai yli 50 000 katsojaa. "Juha Muje on herkullisen kompleksinen ja raikas Veijo, jonka identiteetin etsintä kestää koko elämän", Turun Sanomien Eeva Kemppi arvioi Mujeen osasuoritusta.^[59][60][61]

Muje teki paluun Kansallisteatterin näyttämölle Pobedan roolissa Saision kirjoittamassa ja Laura Jäntin ohjaamassa musiikkinäytelmässä SLAVA! Kunnia, jota on kutsuttu myös oligarkkien oopperaksi. Pobedan kaksoisveljeä Obedaa näytteli Puntti Valtonen. Yleisradion Tuula Viitaniemi luonnehti Mujeen ja Valtosen suorituksia hurmaaviksi. Helmikuussa 2015 ensi-iltaan tullut näytelmä keräsi yleisöä lähes 39 000 henkeä.^[62][63][64]

Muje näytteli noin 20 kokoillan elokuvassa vuosina 1971–2017. Muje vierasti elokuvanäyttelemistä, nopeaan reagointiin teatterilavoilla tottuneena hän koki ottojen väliset pitkät tauot näännyttäviksi. Elämäkerrassaan Muje kuvailee teatteria preesensiksi ja elokuvaa imperfektiksi.^[65] Hänen ensimmäinen roolinsa oli päällekarkaaja draamaelo­kuvassa Maunu Kurkvaaran Kujanjuoksu (1971). Isompiin ja tunnetumpiin rooleihin kuuluu pornokauppias Sundman elokuvassa Raid (2003). Myös myymäläpäällikön rooli komediaelokuvassa Varasto (2011) on enemmän kuin yhden kohtauksen piipahdus.^[66]

Lähimmäksi ominta ilmaisuaan Muje pääsi Sundmanin roolissa sekä postinkantajana komediassa Ulvova mylläri (1982) ja poromiehenä komediassa Hurmaava joukkoitsemurha (2000).^[67]

Muje näytteli Sundmanin roolin myös televisiosarjassa Raid (2000). Mujeen kansallinen tunnettuus kasvoi 1980-luvulla, jolloin hän näytteli television viihdesarjoissa Tiikerihai ja Vesku Show. 1990-luvulla hän vieraili suosituissa komediasarjoissa Hynttyyt yhteen ja Blondi tuli taloon. Sundmanin näyteltyään Muje teki kauppiaan rooleja myös sarjoissa Tummien vesien tulkit ja Rikospoliisi ei laula^[68].

Vesku Show'ssa Juha Muje ja Eija Vilpas näyttelivät voimallisesti tyypiteltyä karjalaista pariskuntaa. Vilppaan roolihahmo Kepa kälättää kälättämästä päästyään ja Mujeen roolihahmo Jorte onnistuu laukomaan kommentin silloin tällöin. Muje oli hyvin itsekriittinen ja hän arveli jäävänsä Vesku Show'ssa liiaksi Vilppaan jalkoihin. Tuotantoyhtiö MTV kuitenkin mieltyi Jorte ja Kepa -sketseihin, ja suunnitteli pariskunnalle omaa televisiosarjaa, mistä Muje kieltäytyi.^[69]

Ääni­näyttelijänä Muje esitti Ujoa elo­kuvassa Lumikki ja seitsemän kääpiötä, Lumierea Kaunotar ja hirviö -elo­kuvassa ja Wallacea elokuvan Wallace & Gromit: Kanin kirous suomen­kielisessä versiossa.^[66]

Mujeen kolmesta lapsesta esikoinen Samuli Muje on myös näyttelijä.^[7]

Mujeelle tehtiin 2000-luvun alussa sepelvaltimon ohitusleikkaus.^[70] Muje kuoli sunnuntai-iltana 9. helmi­kuuta 2020 haima­syöpään, joka hänellä oli vähän ennen kuolemaansa todettu.^[71]

Ääninäyttelijänä

Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.

• Heiskanen, Juha: Juha Muje : näyttämöllä ja kulisseissa. Jyväskylä: Docendo Oy, 2017. ISBN 978-952-291-377-7.
• Tervo, Jari: Loiri.. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava Oy, 2019. ISBN 978-951-1-31980-1.
• Martin, Timo; Niemi, Pertti; Tainio, Ilona: Suomen teatterit ja teatterintekijät - Yhteisö- ja henkilöhakemisto. Helsinki: Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton julkaisu n:o 28, 1974. ISBN 951-30-2505-5.
• Tainio, Ilona (toim.): Suomen teatterit ja teatterintekijät 1983 - Yhteisö- ja henkilöhakemisto. Helsinki: Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton julkaisu, 1983. ISBN 951-30-5727-5.
• Seppälä, Riitta; Tainio, Ilona (toim.): Suomen teatterit ja teatterintekijät 1993 - Yhteisö- ja henkilöhakemisto. Helsinki: Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto ry, 1993. ISBN 951-31-0236-X.
• Ilona / Tekijähaku / Juha Muje ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 13.4.2023.

• Moring, Kirsikka: Juha Muje 1950–2020 (muisto­kirjoitus) Helsingin Sanomat. 12.2.2020. Arkistoitu 15.2.2020.
• Yle Areena: Ylen aamu-tv: Näyttelijä Juha Mujen pitkä ura näyttämöllä ja tv:ssä (kesto 10'25)
• Yle Areena: Puoli seitsemän: Näyttelijä Juha Muje antaa oppitunnin elokuvanäyttelimisestä - puuronsyönnissä (kesto 1'42)