Jarmo Koski

suomalainen näyttelijä

Jarmo Uolevi Koski (s. 2. heinäkuuta 1951 Imatra)[1] on suomalainen näyttelijä. Hänen uransa alkoi jo 1970-luvulla, muun muassa Ahaa Teatterissa, Nukketeatteri Vihreässä Omenassa[2] ja 1990-luvulla Teatteri Hevosenkengässä.[3]

Jarmo Koski
Jarmo Koski Taiteiden yönä Helsingissä elokuussa 2011.
Jarmo Koski Taiteiden yönä Helsingissä elokuussa 2011.
Henkilötiedot
Syntynyt2. heinäkuuta 1951 (ikä 72)
Imatra
Näyttelijä
Aktiivisena1976–
Merkittävät roolit

Seppo Taalasmaa
(Salatut elämät)

Nalle Puh
Teletapit
(Tiivi-Taavi)
Alfred Jodocus Kwak
(Alfred J. Kwak)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Kosken tunnetuin näyttelijäntyö lienee Seppo Taalasmaan rooli saippuasarjassa Salatut elämät, jossa hän on esiintynyt sarjan alusta eli vuodesta 1999 vuoteen 2013 saakka. Koski lopetti sarjassa työskentelyn kevättalvella 2013, ja hänen roolihahmonsa poistui ruudusta 21. lokakuuta 2013.[4] Koski palasi sarjaan kevään 2017 päätösjaksossa,[5] mutta poistui jälleen ruudusta 17. marraskuuta 2017.[6] Hän on esittänyt myöhemmin Talonmies Nokelaisen roolia Iltalehden julkaisemassa Kämppikset-sarjassa, jossa olivat mukana lisäksi Salatut elämät -sarjassa näytelleet Kirsi Ståhlberg ja Mia Ehrnrooth.[7] Vuonna 2017 Koski oli näyttelemässä Seinäjoen kaupunginteatterissa.

Koski on dubannut animaatiosarjoissa, animaatioelokuvissa, televisiomainoksissa ja dokumenteissa. Hän on antanut äänensä muun muassa Disney-piirroselokuvien Nalle Puhille, Alfred J. Kwak -sarjan Alfredille, Nikke Knatterton -piirrossarjan kertojalle, Teletappien Tiivi-Taaville, Matka maailman ympäri -piirrosarjan Passepartoutille ja Muumilaakson tarinoiden Muumilaakson poliisille.[2][8][9]. Häntä kaavailtiin Muumilaakson tarinoita -sarjan Yleisradion 1990-luvulla tehtyyn jälkiäänitykseen Muumipeikon esittäjäksi, mutta hän oli sarjan ensiesityksen aikaan monen muun sarjan teossa. Koski itse ehdotti esittäjäksi Rabbe Smedlundia, joka lopulta kyseisen roolin sai[10]. Koski on maininnut mieluisimpien dubbaamiensa lastenpiirrettyjen olleen Nalle Puh -piirretyt.[11] Hän on Nalle Puhin virallinen, Disneyn hyväksymä suomenkielinen ääninäyttelijä.[8] Vuoden 2012 lopulla Koskelle tarjottiin isoa teatteriosaa Porin ja Rauman teattereissa. Koski suostui, ja näytteli vuoden 2013 molemmissa kaupungeissa.

Ennen näyttelijän opintojaan Koski on opiskellut opettajaksi.[8]

Koski osallistui MasterChef VIP -kilpailuun, joka alkoi maaliskuussa 2021.[12]

Filmografia muokkaa

Elokuvat muokkaa

VuosiElokuvaRooli
1986Hirtettyjen kettujen metsäsosiaalijohtaja Hemminki Yrjölä
1987Majuri Jätkä
1989Kultainen koskelokäsinuket
1990Kiertotähden keisari
1991Uppo-NalleUppo-Nalle, Uppis
1997Magia ja minä
2006Pimeää vastenNiemisen pomo
2008Myrskymaatilan isäntä
2017Armoton maajuoppo
2020Se mieletön remppaesimies [13]

Sarjat muokkaa

VuosiSarjaRooli
1985Uskottu miesTV-toimittaja
1990Elämän rouva, rouva Gladtalonmies
1991JoulukalenteriTomafoi-tonttu
1993Tuntemattomalle jumalalleelokuvateatterin vahtimestari
1995Kovaa maatametsäherra
Suloinen myrkynkeittäjäkyläkauppias
Fallesmannin Arvo ja minäHassu-Antti
Kotikatutaksikuski
1998Sydän toivoa täynnäSimo
1999–2013,
2017, 2020–2021,
2023–2024
Salatut elämätSeppo Taalasmaa
2014KämppiksetTalonmies Nokelainen

Dubbaukset muokkaa

Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Seppälä, Riitta & Tainio, Ilona (toim.): Suomen teatterit ja teatterintekijät 1993, s. 231. Helsinki: Tammi, 1993. ISBN 951-31-0236-X.
  2. a b Koski Jarmo Uolevi Kopiosto. Viitattu 7.4.2012. [vanhentunut linkki]
  3. Näytelmät kautta aikojen 1990–1999 Teatteri Hevosenkenkä. Viitattu 3.7.2008.
  4. MTV3: Suosikkihahmo jättää Salatut elämät tänään Iltalehti. Viitattu 21.10.2013.
  5. Niina Enqvist: Jättiyllätys! Salkkarit-Seppo palaa sarjaan 17.5. 2017 klo 13:37. Ilta-Sanomat. Viitattu 17.5.2017.
  6. Tea Manninen: Jymy-yllätys Salatuissa elämissä! Seppo poistui sarjasta – Jarmo Koski suuntasi vaimon kanssa Madeiralle 17.11.2017. Ilta-Sanomat. Viitattu 18.11.2017.
  7. Uotinen, Jenni: Nyt tulevat Kämppikset! Salkkarinäyttelijät jälleen yhdessä 6.10.2014. Iltalehti. Viitattu 9.10.2014.
  8. a b c Koski, Jarmo 7 päivää. 6.9.2004. Viitattu 14.4.2011. [vanhentunut linkki]
  9. Muumit olisi voitu uudistaa vanhojen äänien kera - Yle hangoitteli vastaan - tuottaja: "Emme päässeet yhteisymmärrykseen" iltalehti.fi. Viitattu 9.2.2017.
  10. Salkkarit-tähti Jarmo Koskea harkittiin jo alkuperäiseen Muumipeikon rooliinArkistoitu kopio MTV Viihde. 12.2.2017. Arkistoitu 13.2.2017. Viitattu 2.9.2017.
  11. Seppoa näyttelevä Jarmo Koski kävi verkkovieraana. Lue vastaukset! MTV3. Viitattu 7.4.2012.
  12. Jarmo Koski joutui kolmen lapsensa kanssa usein ärsyttäviin tilanteisiin – jälkikasvu esitti aina saman kysymyksen Ilta-Sanomat. 3.2.2021. Viitattu 3.2.2021.
  13. Palaako legendaarinen Seppo Taalasmaa enää koskaan Salkkareihin? Näin vastaa Jarmo Koski mtvuutiset.fi.