Boston Bruins

Kaudesta 1924–1925 toiseen maailmansotaan muokkaa

Ensimmäisellä NHL-kaudellaan Boston voitti vain 6 peliä ja hävisi 24 sijoittuen kuuden joukkueen sarjassa viimeiseksi maalieron ollessa 49 tehtyä ja 119 päästettyä maalia. Joukkueen ensimmäisenä valmentajana ja toimitusjohtajana toimi Art Ross. Bostonilaiset ottivat NHL-jääkiekon nopeasti omakseen, ja joukkueeseen panostettiin alusta lähtien voimakkaasti. Jo kolmannella kaudellaan Boston pääsi Stanley Cupin loppuotteluun, jossa se tosin hävisi Ottawalle. Seuraavalle kaudelle joukkue sai uuden kotihallin Boston Madison Square Gardenin.^lähde?

Viidennellä kaudellaan 1928–1929 Boston voitti ensimmäisen Stanley Cupinsa New York Rangersin ollessa häviävänä osapuolena. Seuraavien yhdeksän kauden aikana eli kaudesta 1929–1930 kauteen 1937–1938 Boston voitti viisi kertaa Amerikan divisioonan pääsemättä kuitenkaan kertaakaan Stanley cupin loppuotteluun saakka. Näiden vuosien aikana Art Ross oli poissa valmentajan paikalta kahdella kaudella halutessaan keskittyä enemmän seuran pääjohtajan tehtäviin. Tuolloin valmentajana toimi Frank Patrickilla.^lähde?

Joukkueen toinen Stanley Cupin voitto tuli kaudella 1938–1939 joukkueen päihittäen loppuottelusarjassa Toronto Maple Leafsin voitoin 4–1. Joukkueessa loisti maalivahti Frank Brimsek. Seuraava kausi oli Bostinilta hiukan heikompi. Seura palasi Stanley cupin loppuotteluihin jälleen kaudella 1940–1941 ja voitti Stanley cupin. Joukkueen valmentajana toimi silloin Cooney Weiland. Joukkueen parhaimmat pelaajat olivat edelleen maalivahti Brimsek sekä hyökkääjät Milt Schmidt, Bobby Bauer ja Woody Dumart jotka muodostivat niin kutsutun Kraut-hyökkäysketjun. Joukkueen paras maalintekijä oli Bill Cowley.^lähde?

Toinen maailmansota vei paljon Bostonin huippupelaajia armeijan palvelukseen. Sodan jälkeen heidän tasonsa ei ollut enää entisensä, ja näin ensimmäinen huippujoukkue oli hajonnut.^lähde?

Uusi nousu muokkaa

Uusi nousu Bostonissa alkoi vasta kaudella 1967–1968, jolloin joukkueeseen hankittiin Chicago Blackhawksista Phil Esposito, Fred Stanfield ja Ken Hodge. Joukkueessa oli mukana myös Bostonin oma juniorilupaus Bobby Orr, joka tulevilla kausilla tuli muuttamaan puolustuspelaamista huomattavasti. Kaudella 1969–1970 Boston palasi Stanley Cup -voittajaksi Espositon ja Orrin avittamana. Loppuottelusarjassa joukkue voitti mestaruuden puhtaasti numeroin 4–0 St. Louis Bluesia vastaan. Seuraavalla kaudella joukkue hävisi loppuottelusarjassa Montreal Canadiensille, mutta palasi jälleen Stanley cup -voittajaksi kaudella 1971–1972. Boston voitti New York Rangersin otteluvoitoin 4–2. Seuraavalla kaudella 1972–1973 Boston menetti Derek Sandersonin ja Ted Greenin, jotka siirtyvät kilpailevaan WHA-liigaan. Ed Westfall siirtyi Bostonista New York Islandersiin.^lähde?

Ennen kauden 1976–1977 alkua Boston Bruins oli siirtynyt uusien omistajien haltuun. Boston pääsi loppuotteluihin Montreal Canadiensia vastaan, mutta hävisi suoraan neljässä pelissä. Myös seuraavalla kaudella samat joukkueet pääsivät loppuotteluihin , mutta Montreal oli tälläkin kertaa parempi, otteluvoitoin 4–2. Seuraavan kerran Bruins pelasi loppuotteluissa kausilla 1987–1988 ja 1989–1990, jolloin vastassa oli Edmonton Oilers, joka voitti molemmilla kerroilla Stanley Cupin, ensimmäisen voitoin 4–0 ja toisen voitoin 4–1.^lähde?

Kausien 1967–1968 ja 1995–1996 välillä Boston oli joka vuosi pudotuspeleissä mukana, eli yhteensä ennätykselliset 29 kautta peräkkäin.^lähde?

Kohti nykypäivää muokkaa

Kaudelle 1995–1996 Boston sai uuden kotihallin FleetCentren. Seuraavalla kaudella uudeksi valmentajaksi tuli Pat Burns ja joukkueeseen liittyi nuoria lupaavia pelaajia, kuten Joe Thornton ja Sergei Samsonov. Toisella Burnsin valmennuskaudella eli kaudella 1998–1999 joukkueen peli alkoi olla valmentajan oppien mukaista. Burns alkoi korostaa puolustuspelin merkitystä. Nuoret pelaajat alkoivat myös lunastaa odotuksiaan. Joukkueen parhaina pistemiehinä toimivat Jason Allison, Samsonov ja Dmytro H’rystytš. Myös Thornton alkoi lunastaa häneen kohdistettuja odotuksia. Puolustus toimi Raymond Bourquen johdolla ja Byron Dafoe pelasi hyvin maalissa. Tämä olikin joukkueen historiassa neljäs kerta, kun maalivahti saavutti alle 2,00 päästetyn maalin keskiarvon ottelua kohden ja ensimmäinen kerta 60 vuoteen sitten Frank Brimsekin. Ennen kauden 1999–2000 alkua Bourque pyysi siirtoa toiseen seuraan saadakseen mahdollisuuden voittaa Stanley cupin urallaan. Seuran johto myöntyi nykypäivän ikoninsa pyyntöön, ja hänet myytiin Colorado Avalancheen. Bourque on kaikkien aikojen tilastossa eniten Bostonissa pelejä pelannut pelaaja, jonka lisäksi hänellä on joukkueen historiassa eniten syöttöpisteitä ja pisteitä yhteensä.^[1]

2000-luvun alussa joukkueen parhaita pelaajia olivat Joe Thornton ja Sergei Samsonov. Suurta menestystä ei viime vuosina ole Bruinsilla ollut kevään 2011 mestaruutta ja 2013 loppuottelupaikkaa lukuun ottamatta. Joukkue on 2000-luvulla jäänyt kuudesti pudotuspelien ulkopuolelle. Kaudella 2003–2004 se oli itäisen konferenssin toinen ja lupaavia merkkejä oli paljon ilmassa. Esimerkiksi uudet pelaajat, kuten maalivahti Andrew Raycroft ja hyökkääjä Patrice Bergeron nousivat tärkeään asemaan. Kokemusta joukkueeseen hankittiin palkkaamalla Michael Nylander ja Sergei Gontšar. Vuonna 2005 Boston teki suurimman pelaajavaihdon pitkään aikaan, kun Joe Thornton siirtyi San Jose Sharksiin. Boston sai puolestaan San Jose Sharksilta Marco Sturmin, Wayne Primeaun sekä Brad Stuartin. Tämä siirto oli monelle fanille kova paikka, koska Thorntonista oli joukkueen kapteeni, ja hän oli joukkueen suurin tähti. Kesällä 2007 Bruins erotti päävalmentaja Dave Lewisin vain yhden kauden jälkeen ja palkkasi hänen tilalleen New Jersey Devilsin Claude Julienin.^[2][3]

Kaudella 2010–2011 Boston voitti kuudennen kerran Stanley Cupin. Loppuotteluissa Bruins voitti Vancouver Canucksin. Ottelusarja venyi ratkaisevaan seitsemänteen loppuotteluun, jonka Boston voitti maalein 4–0.^[4]

Alkuvuonna 2017 Bruins sanoi pitkäaikaisen päävalmentajansa Claude Julienin irti tehtävästään. Hänen tilalleen siirtyi apuvalmentaja Bruce Cassidy.^[5] Cassidy erotettiin päävalmentajan tehtävistä kesäkuussa 2022. Kaudella 2022–2023 joukkue löi NHL:n ennätyksen saavuttaen 50 runkosarjavoittoa vain 64 ottelussa^[6]. Myöhemmin seura rikkoi myös NHL:n yhden kauden voittoennätyksen saavuttaen 64 voittoa ja piste-ennätyksen saavuttaen 133 pistettä^[7]. Kuitenkin pudotuspelien ensi kierroksella vain vaivoin pudotuspeleihin selvinnyt Florida Panthers pudotti Bruinsin jatkosta seitsemännen ottelun jatkoajalla syntyneellä maalilla. Joukkueiden välinen piste-ero runkosarjassa oli 43 pistettä. Näin mitattuna kyse on NHL:n pudotuspelihistorian suurimmasta yllätyksestä, sillä monet pitivät Bostonia mestaruussuosikkina. Boston ei koko kaudella hävinnyt kolmea ottelua peräkkäin, mutta hävisi pudotuspeleissä Pantersille otteluvoitoin 3–4 johdettuaan ottelusarjaa jo voitoin 3–1.^[8]

Seuran tunnukset muokkaa

• 
  1924–1925
• 
  1925–1926
• 
  1926–1932
• 
  1932–1934
• 
  1934–1948
• 
  1948–1949
• 
  1949–1995
• 
  1995–2007
• 
  2007–

Joukkue kaudella 2023–2024 muokkaa

Joukkueenjohto muokkaa

• Päävalmentaja: Jim Montgomery
• Apuvalmentaja: John Gruden
• Apuvalmentaja: Chris Kelly
• Apuvalmentaja: Joe Sacco
• Maalivahtivalmentaja: Bob Essensa
• Fysikkavalmentaja: Kevin Neeld
• Apufysikkavalmentaja: Tim Lebbossiere
• Videovalmentaja: Mathew Myers
• Apuvideovalmentaja: Sean Andrake
• Kehitysvalmentaja (maalivahdit): Mike Dunham
• Kehitysvalmentaja: Adam McQuaid
• Taito- & Luisteluvalmentaja: David Breen
• Taito- & Luisteluvalmentaja: Tom Ford
• Taito- & Luisteluvalmentaja: John McLean
• Huoltopäällikkö: Keith Robinson
• Presidentti: Cam Neely
• Toimitusjohtaja: Don Sweeney
• Apulaistoimitusjohtaja: Evan Gold
• Apulaistoimitusjohtaja & Henkilöstöjohtaja: Jamie Langenbrunner
• Toimitusjohtajan neuvonantaja: Scott Bradley
• Analytiikanjohtaja: Jeremy Rogalski
• Ammattilaisten kykyjenetsinnänjohtaja: Dennis Bonvie
• Euroopan kykyjenetsinnänjohtaja: Per-Johan Axelsson
• Amatöörikykyjenetsinnänjohtaja: Ryan Nadeau

• 2 Eddie Shore
• 3 Lionel Hitchman
• 4 Bobby Orr
• 5 Aubrey Clapper
• 7 Phil Esposito
• 8 Cam Neely
• 9 Johnny Bucyk
• 15 Milt Schmidt
• 16 Rick Middleton
• 22 Willie O’Ree
• 24 Terry O’Reilly
• 77 Ray Bourque
• 99 Wayne Gretzky (Numero on jäädytetty koko liigassa.)

Hall of Famen jäseniä muokkaa

^[9]

• Eniten kausia: Johnny Bucyk (1957–1978), Ray Bourque (1979–2000), 21
• Eniten otteluita: Ray Bourque, 1518 (1979–2000)
• Eniten pisteitä: Ray Bourque, 1506 (1979–2000)
• Eniten maaleja: Johnny Bucyk, 545 (1957–1978)
• Eniten syöttöjä: Ray Bourque, 1111 (1979–2000)
• Eniten jäähyminuutteja: Terry O'Reilly, 2095 (1971–1985)
• Eniten voittoja maalivahtina: Tuukka Rask, 253 (2007–2019)

Yhden kauden ennätykset muokkaa

• Eniten maaleja kaudessa: Phil Esposito, 76 (1970–1971)
• Eniten syöttöjä kaudessa: Bobby Orr, 102 (1970–1971)
• Eniten pisteitä kaudessa: Phil Esposito, 152 (1970–1971)
• Eniten jäähyjä kaudessa: Jay Miller, 304 (1987–1988)
• Eniten nollapelejä kaudessa: Hal Winkler, 15 (1927–1928)
• Eniten pisteitä kaudessa tulokkaana: Joe Juneau, 102 (1992–1993)
• Eniten pisteitä kaudessa puolustajana: Bobby Orr, 139 (1970–1971)

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Boston Bruins.

• Joukkueen kotisivut
• Suomalaiset Boston Bruins pelaajat, nhlfinns.com