Mkrtitš Khrimian

Mkrtitš Khrimian (arm. Մկրտիչ Խրիմեան, 4. huhtikuuta 182027. lokakuuta 1907) toimi Armenian katolikoksena vuosina 1892–1907. Valintansa hetkellä hän oli karkotettuna Jerusalemiin, millä oli lähinnä kannatusta lisäävä vaikutus. Hänen valintaansa koskevassa vaalissa oli erikoisena yksityiskohtana se, että yhden äänen sai muuan Kevork Ter Nersessian, josta kukaan ei ollut kuullutkaan. Mkrtitš Khrimian kuitenkin voitti vaalin, mikä riemastutti myös kansaa. Hän joutui kuitenkin matkustamaan Armeniaan Euroopan kautta, sillä Osmanien valtakunnan sulttaani ei halunnut päästää häntä maansa läpi.

Mkrtitš Khrimian oli virassaan erittäin suosittu, ja häntä arvostettiin hänen monien hyvien ominaisuuksiensa vuoksi. Tämän vuoksi hän sai lisänimen Hairig, 'Armenialainen'. Hänen aikanaan oli kuitenkin myös paljon surua, sillä nykyisen Turkin alueella surmattiin tuolloin satoja tuhansia armenialaisia.

Mkrtitš Khrimian kuoli 27. lokakuuta 1907, ja hänet haudattiin Etšmiadzinin katedraalin kellotornin eteläpuolelle. Hauta on yhä suosittu pyhiinvaelluskohde. Mkrtitš Khrimiania seurasi katolikoksena Matteos II.

Lähteet muokkaa

  • Munkki Serafim, Araratista itään, Kirjapaja 2007

Aiheesta muualla muokkaa