Kunnallisvero (Suomi)

Katso myös: Tuloverotuksen historia Suomessa

Kunnallisveron määräämistä kutsuttiin aikanaan taksoitukseksi ja sitä varten jokaisessa kunnassa toimi taksoituslautakunta. Taksoituslautakunnat lakkautettiin vuoden 1960 alussa, jolloin valtion-, kunnallis- ja kirkollisverotus yhdistettiin ja perustettiin verolautakunnat uuden verotuslain nojalla.^[8]

Kunnallis­­verotuksessa tulot laskettiin aikaisemmin vero­äyreinä siten, että yhtä veroäyriä vastasi sadan markan tulo, vuoden 1963 rahanuudistuksen jälkeen yksi markan vastasi veroäyriä. Kunnallis­vero­prosentista käytettiin nimitystä vero­äyrin hinta. Näistä termeistä luovuttiin vuonna 2002 euron käyttöön­oton yhteydessä.^[9]

Vuosina 1990–2020 keskimääräinen kunnallisveroprosentti on noussut 3,5 prosenttiyksiköllä.^[1]

Maakunnittain tarkasteltuna kunnallisvero on Ahvenanmaalla muuta maata matalampi. Ahvenanmaalla keskimääräinen kunnallisveroprosentti vuonna 2021 on 17,60, kun koko maassa se on 20,02. Toiseksi keveintä kunnallisverotus on Uudellamaalla (18,70 %) ja kireintä Etelä-Savossa (21,94 %).^[2]

Vuonna 2021 matalin kunnallisveroprosentti on Ahvenanmaan Jomalassa, jossa se on 16,50 ja korkein Keski-Pohjanmaan Halsualla, jossa se on 23,50 vuodesta 2020 alkaen. Manner-Suomen kunnista matalimmat veroprosentit ovat Kauniaisissa (17) ja Helsingissä, Espoossa ja Satakunnan Eurajoella (18), joista viimeksi mainitussa on Olkiluodon ydinvoimalaitos.^[10]

Kunnallisveroprosentti on kuitenkin vain nimellinen veroaste^[11] tai bruttoveroaste^[12]. Se ei yksinään kerro, paljonko veroa todellisuudessa maksetaan^[13]. Kunnallisverosta tehdään erilaisia vähennyksiä^[13]. Vähennyksiä voi tehdä tuloista tai veroista^[14]. Tulosta tehtäviä vähennyksiä ovat muun muassa matkakustannukset, tulonhankkimiskulut, ansiotulovähennys ja perusvähennys^[14]. Verosta tehtäviä vähennyksiä ovat muun muassa työtulovähennys, kotitalousvähennys sekä asuntolainan koron alijäämähyvitys^[14]. Vähennysten määrä riippuu veronmaksajan tulotasosta ja vähennykset on kohdistettu alemmille tulotasoille^[13].

Siten nimellistä kunnallisveroprosenttia paremmin todellisuutta kuvaa efektiivinen veroaste, joka on maksetun kunnallisveron suhde ansiotuloihin^[13]. Esimerkiksi vuonna 2020 koko maan keskimääräinen nimellinen veroaste oli 19,97 prosenttia, mutta efektiivinen veroaste vain 14,44 prosenttia^[15]. Vuonna 2020 kuntien efektiiviset veroasteet vaihtelivat 10,50 prosentista 16,17 prosenttiin^[16].

Kunnan nimellisen ja efektiivisen veroasteen ero kertoo asukkaiden tulotasosta: Mitä suurempi ero, sitä matalampi tulotaso kunnassa on^[15]. Mitä korkeampi efektiivinen veroaste suhteessa bruttoveroasteeseen, sitä enemmän veroja kunnallisveroprosenttin nostamalla saadaan kerättyä^[12].

Kunnallisveroprosentteihin on kohdistunut ja kohdistuu korotuspaineita tulevina vuosina. Maakunta- ja soteuudistus auttaa erityisesti pieniä kuntia, mutta tästä huolimatta korotuspaineet pysyvät alle 2 000 asukkaan kunnissa korkeampina kuin isoissa kunnissa.^[19]

Korkeimmillaan kunnallisveroprosentit ovat usein siellä, missä väestön tulotaso on alhainen. Vähävaraisilla alueilla myös veronkorotuspaine on usein suurin, mikä voi johtaa kuntien välisten erojen kasvamiseen.^[20]

Kuntien tehtävät jakautuvat sosiaalihuoltoon, terveydenhuoltopalveluihin, opetus- ja kulttuuripalveluihin, teknisiin palveluihin ja muihin palveluihin.^[21] Vuonna 2012 laskettiin kunnilla olevan 535 tehtävää ja yli 900 näistä tehtävistä johtuvaa velvoitetta. 1970-luvulta alkaen ovat kunnat ovat saaneet paljon uusia tehtäviä; niiden lisääntyminen oli erityisen voimakasta 1990-luvulla. Tehtävien määrä oli kaksinkertaistunut vuosina 1990–2012 ja 4,7-kertaistunut vuosina 1970–2012. Tehtävien lukumäärä sinänsä ei kuitenkaan kerro niiden aiheuttamasta taloudellisesta rasitteesta kunnille.^[22][23]

Valtion budjetin tasapainottamiseksi päätetyt valtionosuuksien leikkaukset ovat vähentäneet kuntien tuloja ja pakottaneet kuntia velkaantumaan tai kiristämään veroja.^[24] Kuntaliiton mukaan kuntien valtionosuuksia on vaalikauden aikana leikattu noin viidennes (tieto vuodelta 2013).^[25]

Vanhasta väestöstä aiheutuu kunnille kustannuksia.^[26] Vanhojen ihmisten terveydenhoitomenot ovat korkeampia kuin muulla väestöllä ja sosiaali- ja terveydenhoidon kustannukset kasautuvat viimeisiin elinvuosiin ja -kuukausiin.^[27] Eläkkeellä olevien ihmisten verotettavat tulot ovat pienempiä kuin työssäkäyvien ihmisten tulot.^[28]

Kuntien työntekijöiden palkat ovat nousseet. Tämä tietää kunnalle kustannusten nousua. 2005–2013 palkat ovat kuntasektorilla nousseet 31,2 prosenttia.^[29] Veronkorotusten taustalla on osittain Tehyn työtaistelu 2007, jonka seurauksena terveydenhoitoalan palkat nousivat merkittävästi.^[30]

Sote-uudistuksen piirissä olevan henkilöstön työvoimakustannukset ovat 48 % kaikista kuntatyönantajan työvoimakustannuksista.^[31]

• Valtionvero
• Kirkollisvero
• Kuntaliitos

• Kalluinen, Janne: Kuntien verot 2021 – missä maksat eniten? Laskelmia kunnallisista veroista maakunnissa, niiden keskuskaupungeissa ja Helsingin seudulla. Veronmaksajain Keskusliitto ry, 2021. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 1.7.2021).

• Luettelo kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2021 (PDF) Verohallinto.