Kheirotesia

käden asettamisen ele katolisen liturgian aikana

Kheirotesia on ortodoksisen kirkon rituaali. Kheirotesialla tarkoitetaan alempaan pappeuteen vihkimistä. Toimittajana on aina piispa ja rituaali suoritetaan kirkkosalin puolella hetkien lukemisen aikana. Näin siksi, että kheirotesialla vihittävät vain avustavat jumalanpalveluksien toimittamisessa, mutta eivät saa toimittaa niitä itsenäisesti - poikkeuksena maallikon toimitettavaksi laadittu hetkipalvelus. Toimituksella vihitään lukijat ja alidiakonit.

Metropoliitta Ambrosius toimittaa kheirotesiaa lukijaksi vihkimistä varten. Vihittävälle on puettu ylle lyhyt feloni varsinaista vihkimistä varten

Kheirotesia ei kuulu ortodoksisen kirkon varsinaisiin sakramentteihin. Joskus aiemmin nimityksellä kutsuttiin myös kanttorille, kirkonisännöitsijälle tai ponomarille toimitettua virkaan siunaamista, mutta vuoden 1988 piispainkokous päätti isä arkkipiispa Johanneksen aloitteesta että kheirotesialla tarkoitettaisiin vain lukijoiden ja alidiakonien vihkimistä. Päätöksen oletetaan liittyvän samana vuonna tapahtuneeseen luterilaisen kirkon naispappeuteen, koska monet ortodoksiset kanttorit ja kirkonisännöitsijät ovat naisia. Näin siksi, koska silloinen isä arkkipiispa Johannes vastusti voimakkaasti naispappeutta.

Diakonit, papit ja piispat vihitään tehtäviinsä kheirotonian toimittamisella.

Lähteet

muokkaa
  • Arkkipiispa Paavali (toim.): Piispallisten palvelusten ohjeita, papin käsikirja
  • ortodoksi.net (Arkistoitu – Internet Archive)