Fredrik II (Tanska)

Fredrik II (1. heinäkuuta 15344. huhtikuuta 1588) oli Tanskan ja Norjan kuningas vuodesta 1558 aina kuolemaansa saakka. Hän oli edeltäjänsä Kristian III:n poika.[1]

Fredrik II
Fredrik II, Tanskan ja Norjan kuningas. Hans Knieperin tai Melchior Lorckin maalaama muotokuva vuodelta 1581.
Tanskan ja Norjan kuningas
Valtakausi1. tammikuuta 1559 – 4. huhtikuuta 1588
Kruunajaiset20. elokuuta 1559
EdeltäjäKristian III
SeuraajaKristian IV
Syntynyt1. heinäkuuta 1534
Haderslev, Tanska
Kuollut4. huhtikuuta 1588 (53 vuotta)
Antvorskov, Tanska
PuolisoSofia
LapsetElisabet
Anna
Kristian
Ulrik
Augusta
Hedwig
Juhana
SukuOldenburg
IsäKristian III
ÄitiDorothea
Uskontoluterilainen
Nimikirjoitus
Fredrik II kruunaustilaisuus.

Kuninkaana muokkaa

Fredrik II:n valtakausi jakautuu kahteen osaan: alkujaksoa 1559–1579 sävyttivät sodat, loppujaksoa rauha ja vaurastuminen.[2]

Fredrik II:n haave Itämeren herruudesta johti Ruotsia vastaan vuosina 1563–1570 käytyyn Pohjoismaiden seitsenvuotiseen sotaan, jossa Fredrik yritti palauttaa Kalmarin unionin ja vallata serkkunsa Eerik XIV:n hallitseman Ruotsin Tanskan alaisuuteen. Fredrikin itsensä johtamat sotajoukot menestyivät kuitenkin heikosti, ja vain Ruotsin sisäiset levottomuudet estivät Tanskan nöyryyttämisen. Rauhansopimuksessa asiat palautettiin sotaa edeltäneeseen tilaan.[1]

Sodan jälkeen Fredrik keskittyi rauhan ylläpitämiseen, mutta kehitti silti Tanskan laivastoa. Ulkopolitiikassaan hän suuntautui muihin protestanttisiin valtioihin.lähde?

Henkilönä Fredrik II:ta on luonnehdittu kuumapäiseksi, turhamaiseksi, uhkarohkeaksi ja kunnianhimoiseksi. Hänellä oli tapana juhlia rankasti, juoda paljon ja syödä usein ylen; hänen kuolemansakin sanotaan usein aiheutuneen ylenpalttisesta ryyppäämisestä.lähde?

Fredrik II:n valtakausi oli vaurauden ja kasvun aikaa Tanskan historiassa. Hän muun muassa rakennutti Kronborgin mahtavan renessanssipalatsin, perusti Fredrikstadin kaupungin Norjaan, aloitti frederiksborginhevosen jalostuksenlähde? ja tuki suuresti tähtitieteilijä Tyko Brahea.[1]

Fredrik II kuoli 53-vuotiaana 4. huhtikuuta 1588. Hänet haudattiin Roskilden tuomiokirkkoon. Kuninkaana häntä seurasi hänen vanhin poikansa Kristian IV.

Avioliitto ja perhe muokkaa

Frederik tavoitteli puolisokseen ensin Englannin kuningatarta Elisabet I:tä, Skotlannin Maria Stuartia ja Lothringen-suvun Renataa - laihoin tuloksin.[2] Elisabet kuitenkin löi Fredrikin Sukkanauharitarikunnan jäseneksi.

20. heinäkuuta 1572 kuningas Fredrik II nai Mecklenburg-Schwerinin prinsessan Sofian (1557–1641), joka isänsä kautta polveutui Tanskan kuninkaasta Hannusta (1455–1513). Pari sai seitsemän lasta:

  1. Elisabet (1573–1626), naimisiin 1590 Braunschweigin herttuan Henrik Juliuksen kanssa.
  2. Anna (1574–1619), naimisiin 1589 Englannin kuninkaan Jaakko I:n kanssa.
  3. Kristian (1577–1648), Tanskan ja Norjan kuningas
  4. Ulrik (1578–1624)
  5. Augusta (1580–1639), naimisiin 1596 Holstein-Gottorpin herttuan Juhana Aadolfin kanssa.
  6. Hedwig (1581–1641), naimisiin 1602 Saksin vaaliruhtinaan Kristian II:n kanssa.
  7. Juhana (1583–1602), oli menossa naimisiin Moskovan Venäjän hallitsijan Boris Godunovin tyttären Ksenian kanssa, mutta sairastui ja kuoli ennen häitä.

Lähteet muokkaa

  1. a b c Frederick II Encyclopaedia Britannica. Viitattu 24.3.2018.
  2. a b ”Frederick II. of Denmark and Norway”, Encyclopædia Britannica, 11. laitos. Encyclopaedia Britannica, 1911. wikisource (viitattu 24.3.2018).

Aiheesta muualla muokkaa

 Edeltäjä:
Kristian III
Tanskan ja Norjan kuningas
1559–1588
Seuraaja:
Kristian IV
Tämä kuninkaalliseen henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.