...ja Helena soittaa (vuoden 1951 elokuva)

suomalainen elokuva

...ja Helena soittaa on Lasse Pöystin ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 1951. Elokuva on Pöystin esikoisohjaus.[1] Elokuva pohjautuu Aino Räsäsen romaaniin ... ja Helena soittaa (1950) ja on toinen Helena-elokuva.

...ja Helena soittaa
OhjaajaLasse Pöysti
KäsikirjoittajaLasse Pöysti
PerustuuAino Räsäsen romaaniin ... ja Helena soittaa, 1950
TuottajaMauno Mäkelä
SäveltäjäEinar Englund
KuvaajaEsko Töyri
LeikkaajaNils Holm
LavastajaAugust Lindström
Lasse Pöysti
PääosatIrma Seikkula
Leena Häkinen
Erkki Viljos
Jussi Jurkka
Valmistustiedot
ValmistusmaaSuomi
TuotantoyhtiöFennada-Filmi Oy
Ensi-ilta1951
Kesto91 min
Alkuperäiskielisuomi
EdeltäjäSoita minulle, Helena!
SeuraajaNäkemiin Helena
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Juoni muokkaa

Kolmiodraamassa maatilan poika Arttu (Jussi Jurkka) lähtee sotaan vapaaehtoisena. Kun hänen paluunsa viivästyy, hänen morsiamensa Elina (Leena Häkinen) lupautuu haavoittuneena palanneelle rovastin pojalle Karille (Leif Wager). Kun Arttu palaa, myös hänen äitinsä puuttuu sotkun selvittämiseen.[1] Kirjan suhteen tarinaa on tiivistetty ja osittain muutettu, henkilökuvia muokattu ja lisätty joitakin uusia henkilöhahmoja.[2] Lisäksi elokuvan loppu poikkeaa sekä kirjasta että elokuvan käsikirjoituksesta.[2]

Näyttelijät muokkaa

 Irma Seikkula  Helena Junkkeri 
 Leena Häkinen  Elina Tupanen 
 Erkki Viljos  Jari Junkkeri 
 Jussi Jurkka  Arttu Eero Junkkeri 
 Sirkka-Liisa Wilén  Mirjam 
 Leif Wager  Kari Karstela 
 Gunnel Hanén  Eeva Junkkeri-Mäkelä 
 Matti Ranin  Jyrki 
 Mai-Brit Heljo  Kirsti 
 Heikki Savolainen  Pehtori Martti Mäkelä 
 Leena Rahikka  Päivi 
 Sirkka Saarnio  Päivi pienenä 
 Rakel Laakso  Hanna Tupanen 
 Emmi Jurkka  Liina, Kallen morsian 
 Reino Valkama  kanttori Johannes Tupanen 
 Vilho Siivola  Kalle 
 Wilho Ilmari  rovasti Karstela 
 Sven Relander  merikapteeni Korpela 
 Irma Wickström  keittäjä 
 Anton Soini  asemapäällikkö Jantuinen 
 Elvi Saarnio  sikapiika 
 Esko Töyri  Ateneumin opettaja 

Vastaanotto muokkaa

Aikalaisarvioissa Lasse Pöysti sai ensi elokuvansa ohjaajana varsin myönteisen vastaanoton.[2] Esimerkiksi Eugen Terttula (Suomen Sosialidemokraatti) kirjoitti: ”Lasse Pöysti rikastuttaa – niin uskaltaa sanoa – jo tällä ensimmäisellä ohjaustyöllään kotimaista elokuvaa.” Samalla linjalla on Juha Nevalainen (Ilta-Sanomat), joka kiittää elokuvaa tyylikkääksi. Elokuvan heikkoudet löytyivät Aino Räsäsen tarinasta, jota esimerkiksi Ville Repo (Uusi Suomi) piti pintapuolisena, kepeänä ja hajanaisena. Näyttelijät eivät saaneet erityisemmin kehuja, mutta sen sijaan kuvaaja Esko Töyri ja säveltäjä Einar Englund saivat.[3]

Tv-kriitikko Arto Pajukallio (Helsingin Sanomat) pitää filmiä neljästä Helena-elokuvasta parhaana.[4]

Elokuvan yleisömenestys oli vuoden 1952 keskitasoa selvästi parempi, vaikka tuona vuonna kotimaisista elokuvista oli jopa ylitarjontaa.[2]

Lähteet muokkaa

  1. a b Pajukallio, Arto: Elokuvat. Helsingin Sanomat 13.5.2011, s. D 9.
  2. a b c d Petra Himberg: Helena-elokuvista kiitetyimmät syntyivät Pöystin ohjauksessa Yle.fi 26.6.2015. Viitattu 29.7.2020.
  3. ...ja Helena soittaa (vuoden 1951 elokuva) Elonet. Lehdistöarvio, viitattu 20.4.2014
  4. Pajukallio, Arto: ...ja Helena soittaa. Viikon tv-elokuvia. Tv-maailma 16/2014, s. 15.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.